Talousjohtaja

Anonyymi
Pirkanmaa

Senior Headhunter Peter Koistinen p. 0500 668 633.

TALOUSJOHTAJA NOPEASTI KASVAVALLE VERKKOKAUPPAKONSERNILLE

Haemme vahvaa tulosta tekevälle ja kansainvälistyvälle verkkokauppakonsernille talousjohtajaa Pirkanmaalle. Pitkään toimineen yhtiön liikevaihto nelinkertaistui edellisellä tilikaudella ja kasvu on jatkumassa kannattavasti kohti merkittävää kokoluokkaa.

Tärkeimmät tehtäväsi ovat edellytysten luominen poikkeuksellisen vauhdikkaalle ja tuloksekkaalle kasvulle. Vastaat taloushallinnon järjestämisestä ja pidät huolen, että rahat riittävät. Ratkot järjestelmien aiheuttamia pullonkauloja, automatisoit ja tehostat prosesseja sekä pidät huolen, että eri tahoilla saadaan tärkein tieto päätöksenteon tueksi. Olet mukana perustamassa Pohjoismaisia tytäryhtiöitä ja toimipisteitä, rekrytoimassa ja jalkauttamassa yrityskulttuuria. Toimit talous- ja HR-tiimin henkilöstön esimiehenä vastaten tiimin tuottamasta palvelusta ja resursoinnista. Vastuullesi kuuluu myös yhteistyö tilitoimiston kanssa ulkoistetun kirjanpidon osalta. Johtoryhmän jäsenenä raportoit toimitusjohtajalle ja toimit hänen työparinaan.

Tehtävien menestyksekäs hoitaminen edellyttää kokemusta taloushallinnon johtamisesta ja vaativista kehitystehtävistä kansainvälisessä vähittäis- ja tukkukaupan liiketoiminnassa. Sinulla on ongelmanratkaisukykyä sekä itsenäinen ja aikaansaava työskentelyote. Tunnet hyvin osakeyhtiölain, kirjanpitolain, työlainsäädännön sekä kansainvälisen liiketoiminnan vaatimukset.

Olet kehittänyt taloushallinnon tiedolla johtamista saaden aikaan kasvua ja kannattavuutta. Koet raportoinnin ja siihen liittyvien järjestelmien kehittämisen motivoivana ja tärkeänä tehtävänäsi. Kokemusta yritysjärjestelyistä kasvun tukena katsotaan hyvällä. Sen lisäksi että olet talousihminen, sytyt tavoitteestamme rakentaa erinomaista työntekijäkokemusta ja haluat olla tärkeä osa sitä.

Henkilönä olet tunnollinen, huolellinen, vastuullinen ja luotettava. Olet  oma-aloitteinen ja itseohjautuva, analyyttinen, järjestelmällinen sekä yhteistyökykyinen. Hyvä palveluasenteesi tekee vaikutuksen sekä omaan henkilökuntaan että asiakkaaseen ja innostavan mukaansatempaavalla esimerkillisellä johtamisotteellasi johdat alaisesi onnistumaan työssään.

Omaat hyvät suulliset ja kirjalliset viestintätaidot suomen kielen lisäksi myös vähintään englannin kielellä. Tulet toimeen monenlaisten ja monentyyppistä työtä tekevien ihmisten kanssa. Hakemamme henkilö sitoutuu yrityksen taloushallinnon sekä liiketoiminnan kehittämiseen pitkäjänteisesti ja pystyy viemään kehitystä eteenpäin itsenäisesti.

Mikäli koet tämän tehtävän omaksesi, niin lähetä meille hakemus alla olevan linkin kautta viimeistään 9.9.2020. Toimi nopeasti, sillä aktiivinen suorahaku on jo käynnissä ja käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa. Liitä hakemukseen CV sekä palkkatoiveesi. Lisätietoja tehtävästä antaa InHunt Group Oy:ssä Senior Headhunter Peter Koistinen p. 0500 668 633.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
Headhunter
Country Retail Manager
Markkinointijohtaja, Varusteleka
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Hallitusammattilainen
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus_InHuntBlogi_1200x630px_plain
Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus, josta päätökset tekee hallitus
Avoin viestintä vastuullisuudesta on olennainen osa toimintaa. Vaikka vastuullisuudesta ei välttämättä tarvitse erikseen kertoa, tämä aika ja yhteiskunnallinen...
InHuntBlog__1200x630px_plain
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla, joka on käytössä Metson Women’s Leadership Forumilla.
InHuntGroup_tiedote_banner
Tiedote: InHunt Group – Suomen suurin suorahakutoimija kasvaa entisestään
Olemme Suomen suurin suorahakutoimija. Tulemme saamaan valmiiksi tänä vuonna yhteensä yli 400 suorahakutoimeksiantoa Suomessa. Tämä saavutus on mahdollista kiitos...
InHunt_hallitushakuDSC00328_HD
Hallituspaikan haku -valmennus: Suuri suosio ja innostuneita osallistujia
InHunt Groupin Hallituspaikan haku -valmennus on saanut suuren suosion ja vuoden 2024 ensimmäinen tilaisuus oli jälleen täynnä.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa