Myyjän tulevaisuus

Jaa somessa:

 

Paljon kirjoitetaan ja puhutaan ns. tulevaisuuden työpaikoista ja siitä, kuinka monet nykyisistä työpaikoista ja tehtävänkuvista tulee häviämään. Digitalisaatio ja sen vaikutukset ovat niin täyttä totta ja näkyvissä joka puolella, että sitä ei enää kukaan pysty kyseenalaistamaan. Digitalisaatio ei ole mikään ohimenevä ilmiö, vaan tulee vain ja ainoastaan voimistumaan ja nopeutumaan.

 

Myyjiä tulemme tulevaisuudessa edelleen tarvitsemaan, ainoastaan niiden määrä tulee merkittävästi vähentymään.

 

Pari viikkoa sitten kirjoitin siitä, onko osaamisellesi käyttöä viiden vuoden päästä. Kirjoituksessa mainitsin, että tulevaisuudessa jokaisessa roolissa digitalisaatio ja teknologia ovat yhä enemmän läsnä ja jos ei näiden asioiden kanssa ole edes jollakin tavalla sinut, on auttamatta vaarassa tippua työelämän kelkasta pois. Yksi tehtävä tai funktio, jossa tämä vahvasti näkyy jo, on myyjät. Mikä on myyjän tulevaisuus digitalisoituvassa maailmassa ja tulemmeko kohta olemaan tilanteessa, jossa myyjille ei ole enää käyttöä?

Kun lähestytään asiaa on hyvä pitää mielessä, että myyjiä on monenlaisia. Kun yleisesti puhutaan myyjistä ihmiset mieltävät ne niiksi henkilöiksi, jotka palvelevat heitä esim. kivijalkamyymälöissä, kauppakeskuksien eri liikkeissä tai tavarataloissa. Näiden lisäksi on se toinen puoli myyjistä, jotka tekevät työtä yritysmaailmassa ja lähinnä myyvät edustamansa yrityksen palveluita tai tuotteita muille yrityksille. Näiden väliin sitten mahtuu monen monta variaatioita, mutta jos yrittää pitää asian mahdollisimman yksinkertaisena voi asian ajatella olevan näin.

Se miten itse näen asian ja tulevaisuuden myynnin ja myyjien osalta on, että myyjiä tulemme tulevaisuudessa edelleen tarvitsemaan, ainoastaan niiden määrä tulee merkittävästi vähentymään. Myyjien määrä tulee vähentymään radikaalisti tavallisille kuluttajille tarkoitetuissa myymälöissä ja siellä ainoastaan ne myyjät, joilla on vahvaa asiantuntijaosaamista tulee selviämään. Ne myyjät joiden osaaminen riittää lähinnä oikean hyllyn osoittamiseen tai asiakkaan rahastamiseen, tullaan korvaamaan teknologialla tulevina vuosina.

 

Digitalisaatio on myös synnyttänyt aivan uuden myynnin muodon ns. sosiaalisen myynnin (social selling). Siinä missä perinteiset myyntitekniikat ovat keskittyneet lähinnä määrään ja laatuun, on sosiaalisen myynnin tavoitteena tarkemmin prospektoitu kohderyhmä ja avoimempi ja osallistavampi myyntikulttuuri.

 

Myös Business-to-Business maailmassa myyjien määrä tulee vähenemään paljon ja syitä on tähän monia. Yksi on digitalisaation aiheuttama muutos asiakkaiden ostoprosessissa, jossa he erittäin usein ottavat asioista itse selvää ennen kuin lähtevät olemaan palveluntarjoajiin yhteydessä. Tätä asiaa kuvastaa erittäin hyvin LinkedInistä nappaamani kuva, siitä kuinka asiakkaan käyttätyminen ja ostoprosessi ovat yleisesti muuttuneet myös B2B –maailmassa:

 

the-marketing-and-sales-funnel

 

Samalla tämä on aiheuttanut sen, että monet organisaatiot ovat muokanneet omia myyntiprosesseja samaan suuntaan ja niin sanotut vanhat kunnon ”buukkaus” organisaatiot ovat vähentyneet paljon. Markkinointi ja myynti pyritään sitomaan yhä tiukemmin yhteen ja markkinoinnin tehtävänä onkin yhä enemmissä määrin antaa myynnille laadukkaita ja lämpimiä liidejä, jotka vahvalla osaamisella ja asiantuntijuudella varustetut myyjät käyvät sitten klousaamassa. Inbound on se sana, jota yleisesti tässä yhteydessä käytetään, joka tarkoittaa juurikin sitä, että asiakas tekee itse aloitteen ja antaa tavalla tai toisella signaalin, että olisi kiinnostunut yrityksen tarjoamista tuotteista tai palveluista.

Digitalisaatio on myös synnyttänyt aivan uuden myynnin muodon ns. sosiaalisen myynnin (social selling). Siinä missä perinteiset myyntitekniikat ovat keskittyneet lähinnä määrään ja laatuun, on sosiaalisen myynnin tavoitteena tarkemmin prospektoitu kohderyhmä ja avoimempi ja osallistavampi myyntikulttuuri. Sosiaalisessa myynnissä perinteisen myyntiprosessin rinnalle tuodaan entistä vahvemmin sosiaalinen toiminta ja vahva asiakkaan osallistaminen. Jos asia kiinnnostaa enemmän, niin suosittelen tutustumaan sellaiseen henkilöön kuin Sani Leino, joka on yksi tämän alueen guruista Suomessa.

Myös on hyvä muistuttaa, että varmasti on aloja, joissa muutos ei ole vielä ollut näin radikaali ja myynti/ostoprosessit ovat hyvinkin perinteikkäitä. Muutos on kuitenkin täällä ja se näkyy erittäin vahvasti monella eri toimialalla. Enää ei auta sulkea silmiä tai katsoa toiseen suuntaan. Jos omaa osaamista ei kehitä oikealla tavalla, ei mene enää kauaa, kun huomaa oman paikan lähteneen alta ja löytävänsä itsensä tilanteesta, jossa oma vanhentunut osaaminen ei käy kaupaksi.

 

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Tällä hetkellä Teemu toimii InHunt Groupin digijohtajana sekä on InHuntin Espanjan toimintojen maajohtaja. Viime vuodet Teemu on keskittynyt digitalisaatioon ja ennen kaikkea digitaaliseen tranformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

 

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
Headhunter
Country Retail Manager
Markkinointijohtaja, Varusteleka
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Hallitusammattilainen
Uusimmat

Blogista

Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus_InHuntBlogi_1200x630px_plain
Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus, josta päätökset tekee hallitus
Avoin viestintä vastuullisuudesta on olennainen osa toimintaa. Vaikka vastuullisuudesta ei välttämättä tarvitse erikseen kertoa, tämä aika ja yhteiskunnallinen...
InHuntBlog__1200x630px_plain
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla, joka on käytössä Metson Women’s Leadership Forumilla.
InHunt_hallitushakuDSC00328_HD
Hallituspaikan haku -valmennus: Suuri suosio ja innostuneita osallistujia
InHunt Groupin Hallituspaikan haku -valmennus on saanut suuren suosion ja vuoden 2024 ensimmäinen tilaisuus oli jälleen täynnä.
Kaupan ja elintarvike- alan osaajat_InHuntGroup_plain2
Varmista parhaat osaajat kaupan alan tehtäviin - näin onnistut!
InHuntin kaupan alan osaajapooli kattaa laajasti toimialaosaajia vähittäis- ja tukkukaupasta sekä elintarviketoimialalta.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa