Uteliaisuus hallitustyössä

Jaa somessa:

Onko yrityksen tavoitteena saavuttaa kasvua, kenties jotain suurta ja suurenmoista? Vai onko tulevaisuudenkuva enemmänkin nykyisten asemien säilyttäminen? Niin tai näin, rasti ei ole helppo ja sinne pääsyssä yrityksen hallituksella on merkittävä rooli.

Hallituksen jäsenten toimintatyyliä voi arvioida monilla tavoilla: yksi on Matti Laineman (kirjassaan Strateginen hallitus) toimintatyyleihin perustuva jako. Hallituksen jäsen voi olla muutosjohtaja tai kyseenalaistaja, mutta toisaalta hän voi myös rakentaa konsensusta tai ottaa neuvonantajan roolin. Löytyykö hallituksestasi yrityksen tilanteeseen nähden oikeita henkilöitä? Jos et ole varma, millaisella tavalla toimivasta hallituksen jäsenestä olisi nyt eniten hyötyä?

Jos parhaaseen tulokseen pääseminen vielä vaatisi ulkopuolisen ja riippumattoman hallituksen jäsenen, mikä näistä olisi valintasi? Useissa tapauksissa on huutava tarve osaavalle kyseenalaistajalle, jopa muutosjohtajalle, joka myös antaa hyviä neuvoja ja varmistaa että hallituksella on vahva yhteinen visio tulevaisuudesta. Mistä siis löytyisi henkilö, jossa yhdistyy kaikki sopivalla tavalla?

Jorma Eloranta ammensikirjassaan Hallitus johdon tukena pitkältä hallitusuraltaan tärkeimpiä asioita, jotka hallituksessa työskennellessä on syytä tietää ja osata. Tärkein strateginen päätös hallituksessa on ratkaista, missä liiketoiminnoissa yritys toimii ja missä ei. Tämä päätös ei saa perustua menneisyyden talouslukuihin, vaan hallituksella tulee olla kyvykkyyttä nähdä tulevaisuuteen ja luoda yhteinen vahva ja innostunut näkemys suunnasta.

Hallituksen työ on valintoja ja päätöksiä. Muista, että myös päättämättä jättäminen on päätös.  Sekin on päätös, millaista osaamista hallitukseen tarvitaan, toimintatyylien ohella. Olisiko nyt juuri tärkeintä vahvistaa hallituksen digiosaamista, vai kenties kansainvälistymiseen liittyvää tietotaitoa? Jos vastaus on ”molempia”, voi olla, että se vahva ja innostunut näkemys suunnasta ei ole vielä kirkas. Myös tavoite nykyisten asemien pitämiseksi vaatii jatkuvaa muutosta, koska yritys ei voi pysyä paikallaan, kun koko muu maailma muuttuu.

Joskus hallituksen seuraamat mittarit näyttävät hyviltä liian pitkään: ovatko mittarit vanhentuneet, ehkä uudet signaalit löytyvätkin aivan uusilla mittaamisen tai raportoinnin tavoilla? Mistä tiedät, mitä et tiedä?

Hallitustyöllä voi olla valtava merkitys yrityksen menestykselle ja siihen kannattaa suhtautua vakavasti. Osaaminen on hallituksen työn keskiössä, parhaimmillaan yhdistettynä uteliaisuuteen. Hallituksen näkemys suunnasta vaatii yhteistä innostusta ja katseen kääntämistä yrityksestä ulospäin: missä ovat ne suunnat ja tulevaisuuden tuulet, jotka kääntävät tämän yrityksen kohti parasta mahdollista suuntaa. Sitten vielä pitää päättää, halutaanko olla muutoksen tekijä vai seurata muita. Molemmat vaihtoehdot voivat olla perustellusti parhaita yritykselle.

Kirjoittanut,

Tarja Ilvonen

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Sales Manager, Abena Finland Oy
Aluejohtaja
Talousjohtaja / CFO / Financial Controller, Masku
Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Talouspäällikkö
Uusimmat

Blogista

Kaupan ja elintarvike- alan osaajat_InHuntGroup_plain2
Varmista parhaat osaajat kaupan alan tehtäviin - näin onnistut!
InHuntin kaupan alan osaajapooli kattaa laajasti toimialaosaajia vähittäis- ja tukkukaupasta sekä elintarviketoimialalta.
Liitot, yhdistykset ja säätiöt_pooli_InHuntGroup_plain3
Miten välttää kymmenien tuhansien eurojen virheinvestointi liiton, järjestön tai säätiön rekrytoinnissa?
Suomessa kolmas sektori on täynnä monipuolisia toimijoita, jotka tarvitsevat parhaita osaajia menestyäkseen. Miten suorahaku voi olla avain onnistuneeseen rekrytointiin...
Julkisen-sektorin-osaajat_pooli_InHuntGroup_plain
Avainpaikka julkisella sektorilla – miten varmistat parhaat hakijat?
Oikea ja aito suorahaku on edelleen julkiselle sektorille Suomessa yllättävän vieras rekrytoinnin toimintamalli.
Talousosaajat_pooli_InHuntGroup_plain2
Yrittäjäomistaja, rekrytoi ensimmäisenä talousosaaja – näin varmistat yrityksesi menestymisen
InHunt Groupilla pystymme yhdistämään taloushallinto- ja rekrytointiosaamisemme vahvaksi kokonaisuudeksi.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa