Rekrytointi on aina myös panostus yrityskulttuuriin

Jaa somessa:

Mitä oikein tapahtuu, kun kaikin puolin hyvältä vaikuttanut rekrytointisi ”sammahtaa” muutaman ensimmäisen kuukauden jälkeen? Haastatteluissa muutosvoimaa uhkuva henkilö osoittautuukin yllättävän värittömäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi, joka ei enää vakuutakaan, ja tavoitteisiin pääsykin näyttää epävarmalta.  Mikä meni vikaan?

On tyypillistä, että yritys eri vaiheissaan kohtaa paineita liittyen yrityksen toimintakulttuurin kehittämiseen. Yrityksen vallitseva toimintakulttuuri voi olla vanhentumassa tai huomataan sen olevan jo vanhentunut johtuen muutoksista strategiassa, kasvun tuomasta uudelleenorganisointitarpeesta yrityksen johdossa, asiakaskäyttäytymisen ja markkinoiden muutoksista jne. Nykyinen toimintakulttuuri saattaa näkyä yrityksessä ei-toivottuna ajatteluna ja toimintana liittyen asiakkaisiin, yhteistyöverkostoihin ja vaikkapa johtamiseen ja yhteistyöhön. Vanhentunut toimintakulttuuri näkyy pahimmillaan asiakkaiden menettämisinä ja heikompana kilpailukykynä. Lopulta kilpailijat ajavat ohi.

Kuten hyvin tiedetään, toimintakulttuurin muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla, vaan se vaatii yleensä useamman vuoden määrätietoisen prosessin. Muutos on kuitenkin mahdollinen, ja useissa tapauksissa se on yritykselle myös suoranainen elinehto.

Rekrytoinneilla on yrityksen toimintakulttuurin muuttamisessa merkittävä rooli. Kun henkilövalinnoissa onnistutaan hyvin, uudet johtajat ja työntekijät paitsi osaavat hommansa, myös tukevat haluttua toimintakulttuurin muutosta omalla esimerkillään. Epäonnistunut rekrytointi voi vastaavasti olla yritykseen valittu henkilö, jolla on oikeanlainen osaaminen ja hyviä näyttöjä aikaisemmalta työuralta, mutta hän omaksuu nopeasti nykyisen toimintakulttuurin ei-toivotut piirteet ja alkaa vahvistaa niitä.

Tehokkaan henkilövalinnan lähtökohtana on aina laaja näkemys onnistumisen kriteereistä, joissa huomioidaan paitsi valittavan henkilön henkilökohtaiset kvalifikaatiot, myös tiimiin, yksikköön ja koko yritykseen liittyvät kehittämistavoitteet. InHunt Groupin kehittämä 2 x 360 -työkalu profiilin määrittelyssä yhdistettynä kolmenkymmenenviiden yrityselämässä kokeneen headhunterin tuomaan hakuvoimaan on vahva yhdistelmä tuottamaan yritykselle onnistuneita rekrytointeja. Kaikki kuitenkin lähtee siitä, että ymmärretään yrityksen nykyinen tila sekä mahdollinen tahtotila tulevasta. Me kyllä löydämme sopivimmat henkilöt, mutta jos asiakas ei ole itse tietoinen siitä, mitä se on tai haluaa olla, silloin on hyvin vaikeaa lähteä etsimään juuri oikean tyyppistä henkilöä ja riski virherekrytoinnista on ilmeinen.

Kirjoittanut,

Markku Oikarinen

Senior Headhunter

InHunt Group

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
Headhunter
Country Retail Manager
Markkinointijohtaja, Varusteleka
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Hallitusammattilainen
Uusimmat

Blogista

Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus_InHuntBlogi_1200x630px_plain
Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus, josta päätökset tekee hallitus
Avoin viestintä vastuullisuudesta on olennainen osa toimintaa. Vaikka vastuullisuudesta ei välttämättä tarvitse erikseen kertoa, tämä aika ja yhteiskunnallinen...
InHuntBlog__1200x630px_plain
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla, joka on käytössä Metson Women’s Leadership Forumilla.
InHunt_hallitushakuDSC00328_HD
Hallituspaikan haku -valmennus: Suuri suosio ja innostuneita osallistujia
InHunt Groupin Hallituspaikan haku -valmennus on saanut suuren suosion ja vuoden 2024 ensimmäinen tilaisuus oli jälleen täynnä.
Kaupan ja elintarvike- alan osaajat_InHuntGroup_plain2
Varmista parhaat osaajat kaupan alan tehtäviin - näin onnistut!
InHuntin kaupan alan osaajapooli kattaa laajasti toimialaosaajia vähittäis- ja tukkukaupasta sekä elintarviketoimialalta.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa