Ai minä vai?

Jaa somessa:

Kutsu työpaikkahaastatteluun on aina tärkeä steppi jännittävässä prosessissa. Se on hetki, jolloin täsmennetään puolin ja toisin henkilön ja tehtävän yhteensopivuutta. Headhunterina nostan nyt esiin muutaman asian, joita kannattaa työstää jo etukäteen.

Työpaikkahaastattelussa on tiettyjä asioita, joita voit odottaakin siellä olevan. Siksi niihin voi ja kannattaa varautua etukäteen.

”Kerro itsestäsi?”

On aika hämmentävää, miten usein tämä kysymys vaikuttaa tulevan hieman yllätyksenä ja nostaa vastaajan otsalle pohdintaryppyjä. Joskus haastattelun kattavan sisältömäärän läpikäymisen varmistamiseksi headhunter saattaa antaa kysymykseen vastaamiseksi myös hieman ohjeita, esimeriksi: ”Kerro omin sanoin itsestäsi, nosta elämästäsi ja uraltasi tähän kyseiseen tehtävään nähden relevantteja asioita, aikaa 5 minuuttia.” Rypyt syvenevät.

Neuvoni on, että kirjoittaisit 5 minuutin tarinallisen kuvauksen elämäsi käänteistä jo etukäteen. Mitkä asiat haluat ehdottomasti nostaa esiin, ja miten sen teet. Mikä on tarinasi kärki ja millaisen kuvan haluat itsestäsi antaa. Muista myös, että haastattelija on jo tutustunut sinuun puhelinhaastattelussa ja CV:n avulla, eli käytä aika viisaasti tuomalla lisäarvoa keskusteluun.  Syvennä ja avaa asioita, jotka eivät käy CV:stäsi ilmi.

Ymmärrät varmasti miltä tilanne näyttää, jos tarinasi on hapuileva, jää lyhyeksi tai kestää aivan liian pitkään, tai jos käytät annetun ajan epäoleellisiin asioihin, kuten armeijamuistoihin tai opiskelupaikkakunnalle muuttoon. Koirakin tuli perheeseen ja semmoista.

”Miten arvelet erottautuvasi muista hakijoista?”

Toinen kysymys, joka yllättävän usein aiheuttaa aitoa hämmenystä. Se, ettei tiedä keitä muut ovat, on vastauksena kuin jäähtynyt kahvi. Periaatteessa ihan totta, mutta eihän se maistu. Tietenkään et tiedä keitä muut faktisesti ovat, mutta hyvin voit kuvitella, että kaltaistesi seurassa tässä nyt olet. Miten siis erottaudut heistä? Voit hakea tukea vastauksen pohdintaan myös sopivalta lähipiiriltä: ”Mikä minussa on erityisen hienoa ja hyvää, mitä ihan kenellä tahansa ei olekaan?”

Turhan usein vastauksena nopeasti tupsahtaa asioita kuten ammattitaitoisuus, hyvä koulutus tai laaja-alainen kokemustausta. Hieno juttu, mutta kun kaikilla haastattelukutsun saaneilla on tarkistetusti juurikin hyvä ammattitaito, koulutus- ja kokemus? Noh, olenhan myös ahkera, iloinen ja tosi nopea. Niin.

Mutta me kaikki olemme jollain tapaa ainutlaatuisia, juuri omina itsenämme. Ja jos kävisi niin, että headhunter ei erottautumistekijöitäsi kysyisikään, ei ennakkopohdinta mene hukkaan – esitä ne kuitenkin upeana loppulauselmana! Voit olla varma, että tulevaa työnantajaasi ne kiinnostavat.

Kirjoittanut,

Tarja Ilvonen

Johtaja Board Competencies

Senior HeadhunterInHunt Group

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
Headhunter
Country Retail Manager
Markkinointijohtaja, Varusteleka
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Hallitusammattilainen
Uusimmat

Blogista

Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus_InHuntBlogi_1200x630px_plain
Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus, josta päätökset tekee hallitus
Avoin viestintä vastuullisuudesta on olennainen osa toimintaa. Vaikka vastuullisuudesta ei välttämättä tarvitse erikseen kertoa, tämä aika ja yhteiskunnallinen...
InHuntBlog__1200x630px_plain
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla, joka on käytössä Metson Women’s Leadership Forumilla.
InHunt_hallitushakuDSC00328_HD
Hallituspaikan haku -valmennus: Suuri suosio ja innostuneita osallistujia
InHunt Groupin Hallituspaikan haku -valmennus on saanut suuren suosion ja vuoden 2024 ensimmäinen tilaisuus oli jälleen täynnä.
Kaupan ja elintarvike- alan osaajat_InHuntGroup_plain2
Varmista parhaat osaajat kaupan alan tehtäviin - näin onnistut!
InHuntin kaupan alan osaajapooli kattaa laajasti toimialaosaajia vähittäis- ja tukkukaupasta sekä elintarviketoimialalta.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa