8 vinkkiä, joiden avulla parannat etätyökokemustasi

Jaa somessa:

Viime viikkojen aikana olemme kertoneet, kuinka maailmanlaajuisesti ihmiset työskentelevät kodeissaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Monet työntekijät nauttivat siitä ja heidän tuottavuutensa ja työtyytyväisyytensä ovat nousseet. On kuitenkin edelleen suuri joukko, jotka kamppailevat tämän ”uuden normaalin” kanssa ja he saattavat miettiä, onko jotain tehtävissä toisin tai ainakin täytyy olla jotain, mitä muut tekevät paremmin.

Tässä blogissa annamme kahdeksan toimivaa vinkkiä, joiden avulla parannat etätyökokemustasi. Vinkit perustuvat pitkälti vuosien omakohtaiseen kokemukseen ja asiaan perehtymiseen.

1. Ota suihku ja laita työvaatteet päälle

On paljon todisteita siitä, että aamurutiinien hoitaminen helpottaa pääsemään ns. työmoodiin. Älä aliarvioi tämän yksinkertaisen rituaalin voimaa, koska viime kädessä sitä se juuri on.

2. Lähde töihin ja saavu töistä

Sitä ei välttämättä ajattele, mutta työmatka usein auttaa aivojasi tekemään eron kodin ja työn välillä. On hyvä yrittää löytää tapa, jolla tehdä aamulla itselleen selväksi, että nyt työpäivä alkaa. Ja ihan samalla tavalla, kun se päättyy. Treenaaminen, kävely ulkona tai soitto ystävälle ovat kaikki hyviä tapoja sinetöidä päivä ja tehdä päälle selväksi, että nyt työpäivä on ohi.

3. Suunnittele päiväsi

Kotona työskenteleminen ei automaattisesti tarkoita sitä, että pystyt työskentelemään pidemmän ajan päivästä, koska työmatkoihin ei nyt kulu aikaa. Jotta saat mahdollisimman paljon aikaiseksi, on syytä suunnitella päiväsi hyvin. Vietä esim. edellisen päivän viimeiset 20 minuuttia sen parissa, että mietit ja kirjoitat ylös seuraavan päivän to-do listan. Mieti, miten jaksotat päivän, milloin aloitat, lopetat, pidät tauon, syöt lounasta jne.

4. Muista syödä ja juoda

Syömällä vähintään viisi kertaa päivässä ja terveellisesti, pidät energiatasosi korkealla ja tasaisena koko päivän ajan. Avain tässä on myös hyvä suunnittelu, valmistelu ja toteutus. Tämä tarkoittaa esim. sitä, että edellisiltana voit helposti valmistella seuraavan päivän aamiaisen, välipalat ja lounaan. Tämä on myös erittäin suositeltavaa, koska jos et näin tee, saatat olla liian kiireinen työpäivän aikana ja siten kiusaus jättää esim. lounas väliin kasvaa tai korvaat sen jollakin ei niin terveellisellä nopealla vaihtoehdolla. Se saattaa antaa sinulle lyhytaikaisen energiapiikin, joka sitten kuitenkin kääntyy sinua vastaan tunti tai pari sen jälkeen.

5. Muista vitamiinit

Tämä on vain tiedettä. Tarvitset D-vitamiinia selviytyäksesi. Voit saada sen pillereistä, mutta tarvitset myös oikeaa auringonvaloa. Tämän tärkeys korostuu varsinkin nyt, kun päivät lyhenevät ja saattaa tulla päiviä, jolloin et todennäköisesti edes astu ovesta ulos.

6. Lopeta uutisten tuijottaminen

Yksi suurimmista riskeistä työskennellä kotona on se, että saattaa tuntea houkutusta pitää taustalla radio tai televisio päällä. Nykyään jokaisen uutiskanavan pääpaino on korona-aiheisissa uutisissa. Et ehkä tunne sitä heti, mutta taustalla oleva stressi, jonka aiheuttajana on jatkuva huoli pandemiasta, saattaa vaikuttaa sinuun erittäin negatiivisesti. Joten sulje itsesi uutisilta, koska lupaamme sinulle, että mikäli jotain todella tärkeää päivän aikana tapahtuu, ehdit sen kuulla kymmenen uutisissa.

7. Älä unohda, että olet ihminen

Ihmiset ovat sosiaalisia olentoja ja maailmassa ennen koronavirusta, tapasimme useita jopa kymmeniä ihmisiä päivittäin. Nyt meillä on chatteja ja videopuheluita, jotka eivät kuitenkaan ole ihan sama. Pitkän työpäivän tai työviikon jälkeen saattaa pelkkä ajatus tuntua raskaalta ja oma sohva karkkipussin ja Netflixin kera todella houkuttelevalta ajatukselta. Suosittelen silti näkemään pikkaisen vaivaa ja tapaamaan muita ihmisiä, vastuullisesti.

8. Rakenna miellyttävä työtila

Vaikka tämä on vinkeistä viimeisin, saattaa se olla niistä tärkein. Työtilan merkitys varsinkin kotona vain kasvaa entisestään ja yritä viimeiseen asti välttää sitä, että työpöytäsi on se sama, jossa perheesi syö useita aterioita päivässä.

Satsaa siis työtilaasi, tee sitä viihtyisi ja älä unohda ergonomiaa. Varsinkin työtuolilla on terveyden ja jaksamisen kannalta erittäin iso merkitys. Alla kuvassa on kollegani Teemu Ruuskan kotitoimisto, jota hän on parannellut pikkuhiljaa. Eli ei hänkään tuota kaikkea kuvassa näkyvää ostanut yhdellä kertaa.

InHunt Worldistä vastuussa olevan Teemu Ruuskan kotitoimisto

Ja sitten vielä yhteenveto: Ota suihku, laita työvaatteet päälle, tee työaikataulu, tiedä milloin aloitat ja lopetat työpäivän, suunnittele myös rutiini päiviesi aloittamiselle ja lopettamiselle, muista syödä ja juoda, ota vitamiinit, seurustele enemmän, panosta työpisteeseen ja lopeta uutisten tuijottaminen.

Tämä kirjoitus tiivistelmä aikaisemmin julkaistusta kirjoituksesta ”8 secrets for improving your remote work experience during this pandemic”, joka on julkaistu InHunt Worldin blogissa. Alkuperäiseen kirjoitukseen pääset tästä: https://inhuntworld.com/8-secrets-for-improving-your-remote-work-experience-during-this-pandemic/

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
Headhunter
Country Retail Manager
Markkinointijohtaja, Varusteleka
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Hallitusammattilainen
Uusimmat

Blogista

Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus_InHuntBlogi_1200x630px_plain
Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus, josta päätökset tekee hallitus
Avoin viestintä vastuullisuudesta on olennainen osa toimintaa. Vaikka vastuullisuudesta ei välttämättä tarvitse erikseen kertoa, tämä aika ja yhteiskunnallinen...
InHuntBlog__1200x630px_plain
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla, joka on käytössä Metson Women’s Leadership Forumilla.
InHunt_hallitushakuDSC00328_HD
Hallituspaikan haku -valmennus: Suuri suosio ja innostuneita osallistujia
InHunt Groupin Hallituspaikan haku -valmennus on saanut suuren suosion ja vuoden 2024 ensimmäinen tilaisuus oli jälleen täynnä.
Kaupan ja elintarvike- alan osaajat_InHuntGroup_plain2
Varmista parhaat osaajat kaupan alan tehtäviin - näin onnistut!
InHuntin kaupan alan osaajapooli kattaa laajasti toimialaosaajia vähittäis- ja tukkukaupasta sekä elintarviketoimialalta.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa