Kalustopäällikkö

HKL
Helsinki

Jyrki Hämäläinen p. 0400-467 792

Haemme infra- ja kalustoyksikön kalustopalveluihin

KALUSTOPÄÄLLIKKÖÄ

Tulevaisuuden kaupunkilaiset kulkevat yhä enemmän raiteilla, ja siten myös HKL:n rooli kaupunkiliikenteen asiantuntijana ja toteuttajana kasvaa. Meillä pääset vaikuttamaan siihen, millaiseksi tulevaisuuden kaupunki kehittyy!

Etsimme kalustopäällikköä johtamaan omaisuudenhallintayksikön kalustopalveluiden kokonaisuutta. Kalustopäällikkönä vastaat HKL:n kiskoliikennekaluston omistajuudesta ja kehittämisestä. Vastuullesi kuuluvat raitio- ja metrokaluston elinkaaren, kalustosuunnitelman ja kalusto-omaisuussalkun hallinta. Osallistut kalustohankinta- ja peruskorjausprojektien ohjausryhmiin ja vastaat takuuajan jälkeisten sopimusvelvoitteiden seurannan toteuttamisesta. Vastaat kaluston luotettavuudesta ja käytettävyydestä sekä laadun ja turvallisuuden kehittämisestä ja seurannasta.

Tehtävässä osallistut yksikön omiin sekä myös HKL-tason kehittämishankkeisiin ja prosessien kehittämiseen ja työskentelet tiiviissä yhteistyössä ulkoisten yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien kanssa.  Vastuullasi on tulosyksikkösi tavoitteellinen henkilöstö- ja talousjohtaminen sekä niiden kehittäminen. Tuet henkilöstösi työhyvinvointia ja mahdollistat heidän onnistumisensa asiantuntijatyössä. Raportoit suoraan yksikön johtajalle ja toimit yksikön johtoryhmän jäsenenä.

Mitä odotamme?

Edellytämme hakijoilta soveltuvaa teknistä korkeakoulututkintoa tai vastaavaa aikaisempaa insinöörin tutkintoa. Tehtävä on monipuolinen vaativa esimiestehtävä ja edellyttää kokemusta asiantuntijaorganisaation johtamisesta sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Kokemus kiskokalustosta, omaisuuden hallinnan kehittämisestä ja Helsingin joukkoliikennejärjestelmän laaja tunteminen ovat eduksi tehtävän menestyksekkääseen hoitamiseen.

Miksi HKL?

Tarjoamme sinulle vastuullisen roolin voimakkaasti kasvavan ja laajenevan pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen parissa ja mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi monipuolisesti. Kiskoliikennekaluston omistajuudesta ja kehittämisestä vastaavana teet merkityksellistä työtä, jossa mahdollistat päivittäin tuhansien matkustajien sujuvan arjen. Palkkaa täydentävät hyvät ison talon työsuhde-edut, kuten työsuhdematkalippu, työnantajan tukema lounas, mahdollisuus työsuhdeasuntoon ja alennuksia mm. liikunta- ja kulttuuriharrastusten parissa.

Mikäli kiinnostuit niin jätä hakemuksesi viimeistään ma 17.8.2020. Lisätietoja saat soittamalla Senior Headhunter Jyrki Hämäläiselle, p. 0400-467 792.

Applying period for the job has ended. Applications can no longer be submitted. Thank you for your interest!

avoin työpaikka ikoni

Recruitment Coming?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Latest Jobs
Sales Manager, Abena Finland Oy
Aluejohtaja
Talousjohtaja / CFO / Financial Controller, Masku
Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Join Our Inner Circle and

Subscribe InHunt Group Newsletter

Get latest information of new open jobs, blog posts and podcast episodes to your email.

Something from the

Blog

Miksi headhuntereita kaytetaan WEB
Why companies still use Headhunters?
In the last ten years, actually, change and digitalisation has been so huge that finding potential candidates is usually no longer an issue. There are many effective...
Headhunting-Markkinat-Suomi-Suorahaku-
Headhunting markets in Finland in 2021
The steady growth of the headhunting markets in Finland, which had continued for years, stopped last year as expected due to the global pandemic. However, the...
Huippuehdokkaalla on usein useita tarjouksia poydalla
Top candidate usually has several offers to choose from
One of the reasons why headhunters are used is that without them so called top candidates are very difficult to find and get interested. If a job seeker...
tyhja toimisto
Work after pandemic: How many will return to the office?
In the United States, a PwC study of flexible and decentralized work in the financial services industry confirms the ideas of many about what major changes will...
yhteistyö kättely ikoni

Want to hear more about our services?

    Contact Us and
    we’ll get back at you
    within 24 hours

    InHunt Group was founded in 2008 and is Finland’s largest headhunting company. InHunt Group has eight offices in different locations in Finland. Besides, InHunt Group is the only Finnish headhunting company that has its own International Headhunting Network – InHunt World. InHunt World is active and has partners and offices in over 29 different countries.

    GET OUR NEWSLETTER

    CONTACT INFO

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa