Talouspäällikkö

Seinäjoki / Etelä-Pohjanmaa

Senior Headhunter Juhana Gyllenbögel, 044-060 6665 ja Senior Headhunter Marko Ojala, 0400-557 317

Exertus Oy on Seinäjoella vuonna 2003 perustettu suomalainen teknologiayritys. Suunnittelemme ja valmistamme korkealaatuisia elektroniikka- ja ohjelmistotuotteita sekä tarjoamme näihin liittyviä palveluita työkoneiden automaatiojärjestelmien tarpeisiin. Toimimme kansainvälisillä markkinoilla ja toimintamme on hyvässä kasvuvauhdissa.

Kuulumme ruotsalaiseen Dacke Industri -konserniin, jonka pääkonttori sijaitsee Helsingborgissa. Konsernin omistaa ruotsalainen perheomisteinen sijoitusyhtiö Nordstjernan, jolla on pitkät teolliset perinteet ja vahva taloudellinen asema. Dacke Industrilla on noin 1 600 työntekijää, liikevaihto vuonna 2021 oli noin 4 miljardia Ruotsin kruunua.

Lähde: Into Seinäjoki Oy/Frami kuva-arkisto

Haemme nyt Seinäjoen päätoimipaikkaamme

TALOUSPÄÄLLIKKÖÄ

toteuttamaan yhtiön kasvua ja kansainvälistymistä kanssamme. Otat vastuun sisäisestä ja ulkoisesta laskentatoimesta. Sisäisessä laskentatoimessa tehtävänäsi on tukea liiketoimintaa data-lähtöisesti ja analyyttisesti. Ulkoisen laskentatoimen osalta tehtävänäsi on varmistaa kirjanpidon ja tilinpäätöksen oikeellisuus ja raportoinnin oikea-aikaisuus. Henkilöstöhallinnon osalta vastaat palkanlaskennasta ja työsuhdeasioista. Kirjanpidon ja palkanlaskennan osalta sinua auttaa tilitoimistokumppanimme. Vastaat myös kuukausittaisesta taloudellisesta raportoinnista eri sidosryhmille kuten yhtiön johdolle, hallitukselle ja konsernille. Raportoit tehtävässäsi toimitusjohtajalle ja konsernin CFO:lle. Tulet olemaan johtoryhmän jäsen, joka tuo johtoryhmään vahvan talouden näkökulman päätöksenteon tueksi. Lisäksi pääset johtoryhmässä osalliseksi yhtiön strategian luomiseen ja toteuttamiseen.

Odotamme sinulta monipuolista talousosaamista ja -kokemusta sekä halua ottaa vastuuta yhtiön rakentamisesta talousfunktion näkökulmasta. Olet moderni talousosaaja, joka uskoo tiedolla johtamiseen ja kommunikoi sekä viestii taloudesta luontevasti eri sidosryhmille. Olet omatoiminen, analyyttinen ja itsevarma otteissasi. Talouden edustajana olet rehellinen ja herätät luottamusta.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä merkittäväksi osaksi kasvu- ja kansainvälistymistarinaamme. Olemme kasvaneet tasaisesti läpi vuosien ja omaamme vahvan taloudellisen aseman. Meillä on ison konsernin tuki ja mahdollisuudet, mutta pienen yrityksen selkeys ja ketteryys tekemisessämme. Palkkausmallimme perustuu kiinteään kuukausipalkkaan ja vuosibonukseen sekä luontoisetuihin sisältäen mm. kattavan terveysvakuutuksen. Viihtyisä toimipaikkamme sijaitsee aitiopaikalla Seinäjoen Kampusrannassa ja tuemme myös joustavaa etätyöskentelymallia tehtävään soveltuvin osin.

Meillä on dynaaminen ja asiakaslähtöinen henkilökunta sekä sopiva yhdistelmä vankkaa kokemusta ja tuoretta osaamista. Konsernissa vallitsee positiivinen yhteisöllisyys yhtiöiden kesken tarjoten tukea ja kansainvälisiä kehittymismahdollisuuksia.

Jos kiinnostuit tehtävästä, lähetä hakemuksesi, CV:si ja palkkatoiveesi alla olevan Hae paikkaa -linkin kautta viimeistään 19.2.2023. Haastattelemme ehdokkaita jo prosessin aikana, joten toimithan ripeästi. Lisätietoja tehtävästä antavat InHunt Group Oy:n Senior Headhunterit Juhana Gyllenbögel, 044-060 6665 ja Marko Ojala, 0400-557 317.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
Headhunter
Country Retail Manager
Markkinointijohtaja, Varusteleka
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Hallitusammattilainen
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus_InHuntBlogi_1200x630px_plain
Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus, josta päätökset tekee hallitus
Avoin viestintä vastuullisuudesta on olennainen osa toimintaa. Vaikka vastuullisuudesta ei välttämättä tarvitse erikseen kertoa, tämä aika ja yhteiskunnallinen...
InHuntBlog__1200x630px_plain
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla, joka on käytössä Metson Women’s Leadership Forumilla.
InHuntGroup_tiedote_banner
Tiedote: InHunt Group – Suomen suurin suorahakutoimija kasvaa entisestään
Olemme Suomen suurin suorahakutoimija. Tulemme saamaan valmiiksi tänä vuonna yhteensä yli 400 suorahakutoimeksiantoa Suomessa. Tämä saavutus on mahdollista kiitos...
InHunt_hallitushakuDSC00328_HD
Hallituspaikan haku -valmennus: Suuri suosio ja innostuneita osallistujia
InHunt Groupin Hallituspaikan haku -valmennus on saanut suuren suosion ja vuoden 2024 ensimmäinen tilaisuus oli jälleen täynnä.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa