Toimitusjohtaja

Leppävirta

Aluejohtaja, Senior Headhunter Heikki Ovaskainen, puh. 040 – 8439 221.

Pivaset on kotimainen alkusammutustuotteiden valmistukseen ja myyntiin erikoistunut yritys, jonka toiminta on alkanut vuonna 1990 Leppävirralla. Alkusammutustuotteita toimitetaan kotimaahan sekä vientiin. Tuotteilla on vahva markkina-asema Pohjoismaissa. Asiakkaitamme ovat mm. sammutinhuolto-, lvi- urakointi- ja rakennusliikkeet sekä alan tukkuliikkeet.

Pivaset-palopostikaapit ovat tuttu näky julkisissa tiloissa, kuten sairaaloissa, urheilutiloissa ja kauppakeskuksissa.

Pivaset on ollut osa Gebwell Groupia vuodesta 2017 lähtien. Kevään 2022 aikana Pivaset eriytetään omaksi tytäryhtiökseen. Yhtiön liikevaihto tulee olemaan n. 4 milj. euroa ja yhtiö tulee työllistämään noin kymmenen henkilöä.

Haemme perustettavalle yhtiölle

TOIMITUSJOHTAJAA

vastaamaan eteenpäin menevän yrityksen kaikista toiminnoista.

Tehtävänäsi on menestyneen alkusammutusliiketoiminnan johtaminen ja tuloksen kasvattaminen annettujen tavoitteiden mukaisesti. Tukenasi tavoitteiden saavuttamiseksi toimivat emoyhtiön hallitus ja johtoryhmä.

Sinulla on kokemusta myynnin johtamisesta ja työskentelyäsi ohjaa liiketoimintalähtöisyys.

Pystyt kehittämään liiketoimintaa kannattavasti ja asiakaslähtöisesti, inspiroimaan tiimisi erinomaisiin suorituksiin ja ymmärrät toimivan yhteistyön merkityksen alati muuttuvassa liiketoimintaympäristössä.

Edellytämme että sinulla on taitoja/ näyttöjä menestyksekkäästä projektien hallinnasta, aiempaa kokemusta esimiestyöstä, sekä erinomaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Sinulla on sujuva suomen ja englannin kielen taito, muu kielitaito katsotaan eduksi.

Jos olet aktiivinen moniosaaja ja haet uusia haasteita urapolullesi, tarjoamme mielenkiintoisen ja haastavan tehtäväkentän alan johtavien tuotteiden parissa.

Mikäli koet tehtävän omaksesi, niin lähetä hakemuksesi alla olevan linkin kautta viimeistään 6.2.22. Liitä hakemukseen CV sekä palkkatoiveesi. Lisätietoja tehtävästä antaa Aluejohtaja, Senior Headhunter Heikki Ovaskainen, puh. 040 – 8439 221.

Applying period for the job has ended. Applications can no longer be submitted. Thank you for your interest!

avoin työpaikka ikoni

Recruitment Coming?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Latest Jobs
Sales Manager, Abena Finland Oy
Aluejohtaja
Talousjohtaja / CFO / Financial Controller, Masku
Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Join Our Inner Circle and

Subscribe InHunt Group Newsletter

Get latest information of new open jobs, blog posts and podcast episodes to your email.

Something from the

Blog

Miksi headhuntereita kaytetaan WEB
Why companies still use Headhunters?
In the last ten years, actually, change and digitalisation has been so huge that finding potential candidates is usually no longer an issue. There are many effective...
Headhunting-Markkinat-Suomi-Suorahaku-
Headhunting markets in Finland in 2021
The steady growth of the headhunting markets in Finland, which had continued for years, stopped last year as expected due to the global pandemic. However, the...
Huippuehdokkaalla on usein useita tarjouksia poydalla
Top candidate usually has several offers to choose from
One of the reasons why headhunters are used is that without them so called top candidates are very difficult to find and get interested. If a job seeker...
tyhja toimisto
Work after pandemic: How many will return to the office?
In the United States, a PwC study of flexible and decentralized work in the financial services industry confirms the ideas of many about what major changes will...
yhteistyö kättely ikoni

Want to hear more about our services?

    Contact Us and
    we’ll get back at you
    within 24 hours

    InHunt Group was founded in 2008 and is Finland’s largest headhunting company. InHunt Group has eight offices in different locations in Finland. Besides, InHunt Group is the only Finnish headhunting company that has its own International Headhunting Network – InHunt World. InHunt World is active and has partners and offices in over 29 different countries.

    GET OUR NEWSLETTER

    CONTACT INFO

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa