• Yrityksen nimi
  • Sijainti
    Helsinki
  • Lisätietoja antaa

    Senior Headhunterit Mika Luisto, puh. +358 400 229 648 ja Atte Andersson, puh. +358 44 975 5602.

Porasto Oy on asiakkaidensa omistama, Suomen johtava eläkekassojen ja eläkesäätiöiden palveluyhtiö. Porasto tuottaa asiakkailleen mm. tietojärjestelmiä, kansainvälisen kirjanpitostandardin mukaisia vastuulaskelmia, koulutusta, konsultointia, eläkkeisiin, taloushallintoon, vakuutusmatematiikkaan ja asiamiestoimintaan liittyviä palveluita. Eläkesäätiöiden ja eläkekassojen lisäksi Porasto tarjoaa valikoiden palveluita myös muille yrityksille. Yhtiön palveluksessa työskentelee tällä hetkellä noin 40 ammattilaista. Yrityksen liikevaihto vuonna 2020 oli 6,7 miljoonaa euroa.

Haemme nyt liiketoiminnan ja asiakassuhteiden kehittämiseen

Asiakkuusjohtajaa

tavoitteelliseen, uuteen tehtävään.

Tehtävässä vastaat nykyisten asiakkaiden palvelutarpeiden huomioimisesta ja asiakastyytyväisyyden kehittämisestä. Vastaat myös uusien asiakkuuksien kartoittamisesta ja osallistut aktiivisesti asiakasneuvotteluihin. Työssäsi olet mukana asiakastapahtumissa ja osallistut asiakasmateriaalin kehittämiseen ja koulutustilaisuuksien järjestämiseen. Raportoit tehtävässä toimitusjohtajalle.

Menestyt tehtävässä, kun

  • Sinulla on usean vuoden kokemus vaativien asiakaskokonaisuuksien hoitamisesta
  • Tunnet työeläkevakuuttamisen toimialaa ja toimijoita
  • Omaat erinomaiset vuorovaikutustaidot
  • Olet tottunut neuvottelemaan organisaatioiden ylimmän johdon kanssa
  • Ruotsinkielentaito tehtävässä on etu

Tehtävä tarjoaa sinulle

  • Näköalapaikan työeläkemaailmaan alan johtavassa palveluyhtiössä
  • Mahdollisuuden vaikuttaa yrityksen menestymiseen luoden myös kokonaan uutta liiketoimintaa uusien asiakkuuksien kautta
  • Itsenäisen työn, jossa pystyt itse vaikuttamaan toimenkuvaasi
  • Hyvät työsuhde- edut

Jätä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen viimeistään 9.6.2021 alla olevan linkin kautta. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.

Hae paikkaa