Kaksi Business Controlleria

Anonyymi
Pääkaupunkiseutu

Senior Headhunter Harri Vuontelo 044-577 1204 tai Senior Headhunter Juhana Gyllenbögel 044-060 6665

Asiakkaamme on tunnettu ja vakavarainen, oman toimialansa johtava palvelusektorin yhtiö, jolla on toimintaa kaikkialla Suomessa. Asiakkaina on sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä. Yhtiön asema markkinoilla on erinomainen ja kasvunäkymät ovat hyvät. Asiakkaamme liiketoiminnassa on käynnissä merkittäviä kehitys- ja kasvuhankkeita.

Nyt haemme pääkaupunkiseudulle  sisäisen laskennan tiimiin vakituiseen työsuhteeseen

Kahta Business Controlleria

Koulutustaustaltasi olet esimerkiksi KTM, liiketalouden tradenomi tai DI (tuotantotalous). Toivomme sinulta usean vuoden työkokemusta sisäisestä laskentatoimesta, ymmärrystä ulkoisen laskentatoimen osalta talouden perusprosesseista, oma-aloitteisuutta ja hyviä itsensä johtamisen taitoja, tehtävien priorisointikykyä, analyyttista ja tarkkaa työskentelyotetta sekä erinomaista paineensietokykyä. Lisäksi omaat liiketoimintalähtöisen, konsultatiivisen otteen, ja kyvyn hahmottaa ja mallintaa kokonaisuuksia sekä osaat etsiä ja tunnistaa liiketoiminnan kasvu- ja kannattavuusajureita. Microsoft Officen ohjelmat ovat hyvin hallussasi ja olet erinomainen viestijä niin suomeksi kuin englanniksikin. Katsomme eduksi myös QlikView- ja Qlik Sense -järjestelmien tuntemuksen sekä kokemuksen raportoinnin kehitysprojekteista.

Senior Business Controllerina olet osa konsernin sisäisen laskennan tiimiä. Samanaikaisesti toimit talouden edustajana, eli business partnerina liiketoimintayksikön johtoryhmässä.

Vastaat siis liiketoimintayksikön kuukausittaisesta tulosraportoinnista, budjetoinnista ja ennusteiden laadinnasta sekä investointi- ja business case -laskelmista. Tuet liiketoiminnan johtoa päätöksenteossa. Lisäksi vastaat erinäisten talouden kehityshankkeiden jalkautuksesta oman liiketoimintayksikkösi osalta.

Haemme siis kahta henkilöä, joiden toimenkuvat poikkeavat jonkin verran toisistaan. Yllä olevan kuvauksen lisäksi:

A. Senior Business Controllerina tulet olemaan pienen controlling -tiiminvetäjä, joten esimieskokemus katsotaan eduksi. Toivomme, että sinulla on kokemusta liiketoiminnan eri kasvuaihioiden analysoimisesta ja niistä syntyvien projektien läpivienneistä, kuten M&A prosesseista ja niihin liittyvistä integraatioista. Uskomme, että kokemus palveluliiketoiminnasta verkostomaisesti tuotettuna auttaa sinua tehtävässäsi.

B. Business Controllerina olet tottunut toimimaan matriisiorganisaatiossa. Toivomme, että sinulla on ymmärrystä perinteisestä- ja digimarkkinoinnista kuluttajamyynnin osalta sekä niiden taloudellisesta raportoinnista ja analysoinnista. Uskomme, että kokemus kuluttajaliiketoiminnasta ja verkkokaupasta auttaa sinua tehtävässäsi.

Asenne on avainasemassa molemmissa tehtävissä menestymisen kannalta. Etsimme kunnianhimoista, joustavaa ja vastuuntuntoista tiimipelaajaa, joka tarttuu asioihin aktiivisesti ja rohkeasti.

Kiinnostuitko tehtävästä?  Hae tehtävää viimeistään 17.01.2022 lähettämällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen oheisen linkin kautta. Toimi kuitenkin pian, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa. Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Headhunter Juhana Gyllenbögel 044-060 6665 sekä Senior Headhunter Harri Vuontelo p. 044 577 1204.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Sales Manager, Abena Finland Oy
Aluejohtaja
Talousjohtaja / CFO / Financial Controller, Masku
Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Kaupan ja elintarvike- alan osaajat_InHuntGroup_plain2
Varmista parhaat osaajat kaupan alan tehtäviin - näin onnistut!
InHuntin kaupan alan osaajapooli kattaa laajasti toimialaosaajia vähittäis- ja tukkukaupasta sekä elintarviketoimialalta.
InHuntGroup_Tradenomit_banner-2
Tradenomit ja InHunt Group yhteistyöhön
InHunt Group Oy ja Tradenomit käynnistävät yhteistyön, jonka avulla Tradenomien jäsenet saavat jatkossa aiempaa enemmän tukea työllistymiseen ja urakehityksen...
Liitot, yhdistykset ja säätiöt_pooli_InHuntGroup_plain3
Miten välttää kymmenien tuhansien eurojen virheinvestointi liiton, järjestön tai säätiön rekrytoinnissa?
Suomessa kolmas sektori on täynnä monipuolisia toimijoita, jotka tarvitsevat parhaita osaajia menestyäkseen. Miten suorahaku voi olla avain onnistuneeseen rekrytointiin...
HAB_banner
Hyväksytty Advisory Board (HAB) -stipendiaattiohjelma 2024
Hyväksytty Advisory Board (HAB) -stipendiaattiohjelma 2024 – haku käynnissä 1.4.2024 saakka
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa