Kiinteistöpalvelu- ja kehityspäällikkö

HKL
Helsinki

HKL on miljoonien matkojen mahdollistaja! Olemme metron, raitioliikenteen ja Suomenlinnan lautan liikennöitsijä ja Helsingin raideliikenneinfrastruktuurin omistaja. Helsingin kaupunkipyörät ovat uusin kestävää liikkumista tukeva palkittu palvelumme. Vihreällä sähköllä toimiva raideliikenne laajenee voimakkaasti mahdollistaen pääkaupunkiseudun kehittymisen ja kasvun. Raitioliikenne laajenee niin kantakaupungissa, Raide-Jokerilla kuin tulevaisuudessa myös säteittäisillä pääväylillä. Metroliikenne kehittyy uusien asemien myötä, ja liikenteen tiheyttä kasvatetaan. Pidämme kaupunkilaiset liikkeessä noin 1200 ammattilaisen voimin ja työskentelemällä 130 eri ammatissa.

Tule kiinteistöpalvelu- ja kehityspäälliköksi kiinteistöpalveluiden tiimiimme!

Haemme kiinteistöpalvelu- ja kehityspäällikköä vetovastuuseen HKL:n uudistuvasta kiinteistöpalvelutiimistä. Kiinteistöpalvelutiimi vastaa metroasemien, metro- ja raitiovaunuvarikkojen sekä muiden HKL:n kiinteistöjen hallinnollisesta isännöinnistä, investointien omistajaohjauksesta, kiinteistöjen elinkaaren johtamisesta sekä ylläpidosta ja huollosta yhteistyössä kunnossapitoyksikön kanssa. Kiinteistöpalvelu- ja kehityspäällikkönä toimit palvelun esihenkilönä ja omaisuudenhallintayksikön johtoryhmän jäsenenä. Yhdessä viiden henkilön asiantuntijatiimisi kanssa huolehditte yli miljardin euron kiinteistöomaisuuden laadukkaasta hallinnasta ja hiilineutraali Helsinki 2035 toimenpideohjelman mukaisesta kiinteistöomaisuuden kehittämisestä.

Keskeisiä vastuitasi ovat kiinteistösalkun operatiivinen ja taloudellinen johtaminen sekä salkun kehittäminen. Ylläpidät salkkusuunnitelmaa ja vastaat sen toteutumisesta sekä osallistut merkittävien investointihankkeiden ohjaamiseen. Vastaat lisäksi kiinteistösalkun ylläpidosta sekä optimoit kiinteistösalkussa olevaa kiinteistöomaisuutta.

Sinun luotsauksessasi lähdemme digitalisaation avulla uudistamaan kiinteistöpalvelua ja suuntaamme kohti modernia kiinteistöhallintaa ja -johtamista. Teet työssäsi kauaskantoisia investointeihin ja kunnossapitoon liittyviä päätöksiä, joilla on merkittävä vaikutus omaisuuden elinkaarikustannuksiin, turvallisuuteen ja matkustaja- ja asiakasviihtyvyyteen. Työssäsi pääset vaikuttamaan tulevaisuuden kaupungin rakentumiseen edustamalla kiinteistöomaisuuden salkkua kiinteistökehittämiseen liittyvissä foorumeissa ja päätöksenteossa.

Mitä odotamme sinulta?

Edellytämme sinulta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja kokemusta vastaavista kiinteistöjohtamisen tehtävistä. Tunnet kiinteistöalan sertifiointeja ja suunnittelumenetelmiä sekä omaat teknistä ymmärrystä kiinteistöomaisuudesta. Olet myös perehtynyt kiinteistötoiminnan digitaalisiin sovelluksiin sekä vastuulliseen kiinteistöliiketoimintaan ja sinulla on kokemusta näiden hyödyntämisestä.

Sinulla on kyky tunnistaa ja priorisoida kehittymispotentiaalia laatu- ja turvallisuustavoitteiden puitteissa ja pystyt tekemään faktaperusteisesti kauaskantoisia ratkaisuja. Päätöksentekosi pohjautuu vahvaan taloudelliseen ymmärrykseen; osaat itsenäisesti analysoida talousdataa päätöksenteon pohjaksi, hallitset budjetointityöskentelyn ja osaat tuottaa investointi- ja kannattavuusanalyyseja.

Tehtävässä onnistumisen kannalta tärkeässä roolissa on esihenkilötyö, ja toivommekin sinulla olevan kokemusta asiantuntijaorganisaation johtamisesta. Olet esihenkilönä ratkaisukeskeinen ja töihin tarttuva, joka tunnetaan kannustavana ja ihmisistä välittävänä. Osaat motivoida tiimiäsi ja vuorovaikutustaidot ovat vahvuusaluettasi.

Katsomme eduksesi kokemuksen rakennuttamisesta ja kiinteistöalan tuntemuksen omistajaohjauksen näkökulmasta.

Miksi HKL?

Kun pääkaupunkiseutu liikkuu ja kasvaa, taustajoukot ovat avainasemassa. Me HKL:läiset teemme ylpeästi töitä kaikkien niiden tuhansien kaupungin kasvojen eteen, joiden arjessa työmme jälki näkyy. Työssäsi vastaat merkittävästä ja kaupungin sujuvan liikkumisen kannalta keskeisestä kiinteistöomaisuudesta, jonka kautta tehdään vuosittain n. 90 miljoonaa matkaa. Olet ottamassa vastaan kasvavan kiinteistökantamme uusia kiinteistöjä ja toisaalta huolehdit vanhan kiinteistökannan arvon säilymisestä.

HKL tarjoaa hyviä työsuhde-etuja, kuten työsuhdematkalipun, työnantajan tukeman lounaan, alennuksia mm. liikunta- ja kulttuuriharrastusten parissa, ja monia muita etuja.

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Hakuaika päättyy 4.5.2021 klo 16.00, johon mennessä sinun tulee laittaa hakemuksesi osoitteeseen

https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-haku-V31?sivu=1&tyoSanaHakuKentta=Hankep%C3%A4%C3%A4llikk%C3%B6&haeTyopaikkojaBTN=

Lisätietoja tehtävästä saat InHunt Groupin Senior headhunter Jyrki Hämäläiseltä p. 0400 467 792, jyrki.hamalainen@inhunt.fi tai HKL:n Yksikön johtaja Antti Nousiaiselta p. 040 5796074, antti.nousiainen@hel.fi

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Sales Manager, Abena Finland Oy
Aluejohtaja
Talousjohtaja / CFO / Financial Controller, Masku
Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Kaupan ja elintarvike- alan osaajat_InHuntGroup_plain2
Varmista parhaat osaajat kaupan alan tehtäviin - näin onnistut!
InHuntin kaupan alan osaajapooli kattaa laajasti toimialaosaajia vähittäis- ja tukkukaupasta sekä elintarviketoimialalta.
InHuntGroup_Tradenomit_banner-2
Tradenomit ja InHunt Group yhteistyöhön
InHunt Group Oy ja Tradenomit käynnistävät yhteistyön, jonka avulla Tradenomien jäsenet saavat jatkossa aiempaa enemmän tukea työllistymiseen ja urakehityksen...
Liitot, yhdistykset ja säätiöt_pooli_InHuntGroup_plain3
Miten välttää kymmenien tuhansien eurojen virheinvestointi liiton, järjestön tai säätiön rekrytoinnissa?
Suomessa kolmas sektori on täynnä monipuolisia toimijoita, jotka tarvitsevat parhaita osaajia menestyäkseen. Miten suorahaku voi olla avain onnistuneeseen rekrytointiin...
HAB_banner
Hyväksytty Advisory Board (HAB) -stipendiaattiohjelma 2024
Hyväksytty Advisory Board (HAB) -stipendiaattiohjelma 2024 – haku käynnissä 1.4.2024 saakka
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa