• Yrityksen nimi
  • Sijainti
    Jyväskylä
  • Lisätietoja antaa

    Senior Headhunter, aluejohtaja Raimo Kielinen, p. 0400 660 746 tai Senior Headhunter, Team Leader Mikki Ivovaara, p. 0400 974 520.

HALUATKO VAHVASTI KASVAVAN JA TULOSTA TEKEVÄN YRITYKSEN TALOUSJOHTAJAKSI?

Toiminnan vahvasti kasvaessa tarvitsemme lisää osaamista yrityksen taloushallinnon johtamiseen, tehostamiseen ja kehittämiseen.

Haussa rautainen ammattilainen, joka tuo varmuutta ja luotettavuutta siihen, että talousasiamme pysyvät kunnossa ja ovat hyvissä käsissä. Lisäksi haluamme, että tuot merkittävää osaamista mahdolliseen First North –listautumiseen. Lupaamme, että listautuminen palkitsee sinut niin ammatillisesti kuin rahallisestikin!

2011 perustettu yhtiömme JHS-Kiinteistöt Oy on kasvanut nopeasti ja ennen kaikkea kannattavasti. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 18,1 miljoonaa euroa ja 2020 ennuste näyttää n. 30 milljonan euron liikevaihtoa. Kasvulle ei näy stoppia, kun ensi vuoden ennusteet näyttävät entistä paremmilta.

Toimintamallimme on ostaa kokonaisia asuinkerrostaloja, jotka pääsääntöisesti myydään eteenpäin sijoittajille joko nykykuntoisina ostohetkellä, tai täysin saneerattuina.

Tärkeintä meille on kuitenkin aina tuottaa arvoa asiakkaillemme. Sen eteen teemme töitä joka päivä.

Mitä voit odottaa meiltä

  • Harvinaislaatuisen tilaisuuden päästä luotsaamaan kasvuyhtiön taloutta ja viemään yhtiömme uudelle tasolle
  • Saat motivoituneet työkaverit sekä rennon, mutta tehokkaan työyhteisön
  • Tarjoamme motivoivan palkitsemismallin, jossa kiinteän palkan lisäksi on bonukset sekä mahdollisuus tulla osakkaaksi
  • Asuinpaikkasi voi olla myös muualla kuin Jyväskylän seudulla

Odotamme sinulta

  • Kokonaisvaltaista kokemusta talousjohdon tehtävistä
  • Tunnet kiinteistöalaa ja erityisesti asunto-osakeyhtiöiden toimintaa ja logiikkaa
  • Tiedät julkisesti noteeratun yhtiön talousjohtamisen prosessit ja periaatteet sekä olet mahdollisesti ollut toteuttamassa yrityksen listautumista
  • Hyviä vuorovaikutus- ja kommunikointitaitoja sekä kykyä ja halua toimia taloustiimin esimiehenä
  • Tarkkuutta, analyyttisyyttä ja pitkäjänteisyyttä sekä ennen kaikkea luotettavuutta
  • Halua ja kykyä ottaa ja kantaa vastuuta sekä kehittää toimintaa
  • Tehtävää vastaavaa koulutusta sekä hyvää suomen ja englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa.

Jos koet tehtävän omaksesi, niin ole nopea ja laita CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen tulemaan alla olevan linkin kautta, kuitenkin viimeistään 5.11.2020 Lisätietoja tehtävästä antaa InHunt Group Oy:ssä Senior Headhunter, aluejohtaja Raimo Kielinen, p. 0400 660 746 tai Senior Headhunter, Team Leader Mikki Ivovaara, p. 0400 974 520.

Hae paikkaa