Työmaainsinööri

Uusimaa

Lisätietoja tehtävästä antaa InHunt Group Oy:n Senior Headhunter Antti Leimu 045 310 4210, antti.leimu@inhunt.fi

JATKE-KONSERNI

Jatke rakentaa ihmisille koteja ja työpaikkoja, joissa on hyvä olla ja elää. Menestyäksemme perusasioiden on oltava kunnossa. Jatkeella tämä tarkoittaa, ettei aikatauluissa ja kustannuksissa tule yllätyksiä ja teemme sen, mitä asiakkaan kanssa on yhdessä sovittu. Saumaton yhteistyö sekä sisäisesti että ulkoisesti on tae parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Jatkeella tämä on kaiken tekemisen lähtökohta.

Vuonna 2009 perustettu Jatke on kasvanut kymmenessä vuodessa yhdeksi Suomen merkittävimmistä talonrakentajista. Seuraavien vuosien osalta tavoitetasomme on asetettu entistäkin korkeammalle: aidosti ketterä Jatke aikoo lunastaa paikkansa alan kärkitekijänä ja suunnannäyttäjänä.

JATKE UUSIMAA OY etsii TYÖMAAINSINÖÖRIÄ asuntotuotannon pariin pääkaupunkiseudulle. 

Oletko työmaiden arjen tuntija ja innostava tiimipeluri? Tule työmaainsinööriksi tiiviiseen ja kannustavaan porukkaamme, jossa pääset kehittämään omaa osaamistasi monipuolisissa tehtävissä. 

Menestyt tehtävässä hyvin, kun

  • Omaat kokemusta työmaatehtävistä ja asuntorakentamisesta
  • Hallitset hankinnat ja työmaan talouden seurannan
  • Osaat analysoida tietoa ja luoda sujuvasti raportteja
  • Viihdyt työmaakokouksissa ja työskentelet asiakaslähtöisesti
  • Olet tarkka ja suunnitelmallinen aikataulujen hallitsija
  • Laadukas ja turvallinen rakentaminen on sinulle sydämenasia
  • Käytät ja omaksut sujuvasti erilaisia tietoteknisiä järjestelmiä ja työkaluja 
  • Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus (Insinööri tai teknikko)

Tarjoamme sinulle vastuullisen tehtävän kehittyvässä ja kasvavassa organisaatiossamme sekä kilpailukykyisen palkan ja hyvät henkilöstöedut.

Jatke-konsernin henkilöstötutkimuksessa toistuu korostuneesti erityisesti poikkeuksellisen suuri tyytyväisyys työpaikkaan ja yhdessä tekemiseen, joten uskomme sinunkin viihtyvän.

Jätä hakemuksesi ja ansioluettelosi viimeistään 15.1.2021 mennessä alla olevalla lomakkeella

Lisätietoja tehtävästä antaa InHunt Group Oy:n Senior Headhunter Antti Leimu 045 310 4210, antti.leimu@inhunt.fi

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
Headhunter
Country Retail Manager
Markkinointijohtaja, Varusteleka
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Hallitusammattilainen
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus_InHuntBlogi_1200x630px_plain
Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus, josta päätökset tekee hallitus
Avoin viestintä vastuullisuudesta on olennainen osa toimintaa. Vaikka vastuullisuudesta ei välttämättä tarvitse erikseen kertoa, tämä aika ja yhteiskunnallinen...
InHuntBlog__1200x630px_plain
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla, joka on käytössä Metson Women’s Leadership Forumilla.
InHuntGroup_tiedote_banner
Tiedote: InHunt Group – Suomen suurin suorahakutoimija kasvaa entisestään
Olemme Suomen suurin suorahakutoimija. Tulemme saamaan valmiiksi tänä vuonna yhteensä yli 400 suorahakutoimeksiantoa Suomessa. Tämä saavutus on mahdollista kiitos...
InHunt_hallitushakuDSC00328_HD
Hallituspaikan haku -valmennus: Suuri suosio ja innostuneita osallistujia
InHunt Groupin Hallituspaikan haku -valmennus on saanut suuren suosion ja vuoden 2024 ensimmäinen tilaisuus oli jälleen täynnä.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa