• Yrityksen nimi
    HKL
  • Sijainti
    Helsinki
  • Lisätietoja antaa

HKL on metron ja raitioliikenteen liikennöitsijä ja Helsingin joukkoliikenteen infrastruktuurin toteuttaja. Helsingin kaupunkipyörät ovat uusin kestävää liikkumista tukeva palkittu palvelumme. Raideliikenne kasvaa ja kehittyy vahvasti pääkaupunkiseudun kasvun mahdollistaen. Metroliikenne laajenee länteen ja mahdollisesti myös itään ja liikennöimisen tiheyttä kasvatetaan. Raitioliikenne laajenee niin kantakaupungissa, Raide-jokerilla kuin tulevaisuudessa myös säteittäisillä pääväylillä.

HKL pitää kaupunkilaiset liikkeessä! Meillä työskentelee yli tuhat joukkoliikenteen ammattilaista; he ajavat raitiovaunuja ja metrojunia, ohjaavat liikennettä valvomoissa, huoltavat kalustoa, ratoja ja kiinteistöjä, suunnittelevat ja toteuttavat uusia hankkeita sekä työskentelevät erilaisissa esimies- ja toimistotehtävissä. HKL:n infra- ja kalustoyksikkö vastaa infra- ja kalusto-omaisuuden investointien ja elinkaaren hyvästä hallinnasta.

Haemme nyt

Hankejohtajaa infra- ja kalustoyksikköön

vastaamaan metron kapasiteetin kehittämisestä. Tehtävässä johdetaan kehityshankkeiden kokonaisuutta, jonka tuloksena Helsingin metron kapasiteetti kasvaa ja metro pystyy vastaamaan kasvaviin matkustajamääriin. Hankejohtaja muodostaa hankkeet toteuttavan projektiorganisaation ja toimii sen esimiehenä.

Hankejohtajan tehtävänä on vastata kapasiteetin kasvattamiseen liittyvien selvitysten laatimisesta sekä kehittämishankkeiden projektoinnista, yhteensovittamisesta ja johtamisesta. Hankejohtaja raportoi HKL:n infra- ja kalustoyksikön johtajalle. Hankejohtaja toimii myös esittelijänä HKL:n, HSL:n ja Länsimetro Oy:n yhteisessä ohjausryhmässä.

Tehtävän kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto. Hankejohtajalta edellytetään kokemusta laajojen investointi- ja kehittämishankkeiden toteuttamisesta sekä esimiestyöstä. Hankejohtajalta edellytetään myös hyviä vuorovaikutustaitoja sekä hyvää englanninkielen taitoa.

Tehtävässä eduksi katsotaan joukkoliikenteen, raideliikenteen, turvallisuuden ja riskien hallinnan osaaminen sekä alan tekninen osaaminen. Kokemus kansainvälisistä tehtävistä on eduksi tehtävien hoitamisen kannalta.

Mikäli kiinnostuksesi heräsi niin käy jättämässä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 16.12.2019 sivuillamme www.inhunt.fi

Lisätietoja tehtävästä antavat InHunt Group Oy:n senior headhunterit Jyrki Hämäläinen, p. 0400-467 792 ja Terhi Okkonen p. 050-388 9600

Jätä myös hakemuksesi 16.12.2019 klo 16.00 mennessä kaupungin sähköiseen rekrytointipalveluun osoitteessa www.helsinkirekry.fi. Työavain hakemukselle on HKL-01-2-19

HKL - Kaupungin paras liike