Talousjohtaja

Oulu tai Kuusamo / Pohjois-Pohjanmaa

Stig Hedberg, 044 330 3132, stig.hedberg@inhunt.fi

Pölkky Oy on Pohjois-Suomen suurin yksityinen puunjalostaja. Meillä on yli viidenkymmenen vuoden kokemus puunjalostuksesta. Sahat ja jatkojalostuslaitoksemme sijaitsevat maan parhailla puuraaka-ainealueilla Kuusamossa, Taivalkoskella ja Kajaanissa. Oulussa meillä on painekyllästyslaitos.

Liikevaihtomme on noin 200 miljoonaa euroa vuodessa. Tuotteistamme noin 80 % menee vientiin. Meillä työskentelee noin 420 alan ammattilaista. Koko tuotantoketju aina puunhankinnasta sahaukseen ja jatkojalostukseen ovat saman toimijan hallussa. Lisätietoja osoitteessa www.polkky.com.


Haemme TALOUSJOHTAJAA vakituiseen työsuhteeseen.

Pölkyn talousjohtajana vastuullesi kuuluvat rahoitus, kassanhallinta, budjetointi, kirjanpito ja verotus. Osallistut investointipäätöksiin, ylläpidät talouden tilannekuvaa ja osallistut aktiivisesti Pölkyn johtoryhmätyöskentelyyn. Kumppanisuhteiden ylläpito ja kehittäminen ovat olennainen osa työtäsi. Raportoit tehtävässä toimitusjohtajalle ja toimit viiden hengen tiimin esihenkilönä. Olet mukana rakentamassa Pölkyn menestystarinaa.

Olet etsimämme henkilö, mikäli sinulla on monipuolista kokemusta taloushallinnon vastuullisista tehtävistä kansainvälisessä liiketoiminnassa. Sinulla on vahvaa osaamista investointirahoituksessa, kassanhallinnassa, budjetoinnissa ja raportoinnissa. Tehtävässä toimiminen edellyttää hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja neuvottelutaitoja.

Asemapaikkasi on Oulu tai Kuusamo.


Odotamme sinulta:

  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa
  • kokemusta vastuullisista taloushallinnon tehtävistä kansainvälisessä liiketoiminnassa
  • rahoitusosaamista; investoinnit, käyttöpääoma, kassanhallinta
  • kykyä aktiiviseen johtoryhmätyöskentelyyn
  • valmiutta työmatkoihin
  • kykyä ja halua tehdä yhteistyötä talon sisällä ja ulkoisten sidosryhmien kanssa
  • kiinnostusta kehittää taloushallinnon käytäntöjä
  • innostusta ja sitoutumista
  • läsnäoloa Kuusamossa noin 50 päivää vuodessa
  • sujuvaa suullista ja kirjallista viestintää (suomi & englanti)


Tarjoamme sinulle:

  • mahdollisuuden kehittää taloushallintoa ja jättää jäljen Pölkyn menestystarinaan
  • vastuullisen tehtävän, jossa osallistut taloushallinnon operatiivisen toiminnan lisäksi merkittäviin investointihankkeisiin osana Pölkyn kasvustrategiaa
  • monipuolisen, sopivasti haastavan ja ainutlaatuisen tehtävän suomalaisen vientiteollisuuden parissa
  • vakituisen työsuhteen suomalaisessa, perheomisteisessa ja kansainvälisesti toimivassa yrityksessä, jolla on pitkä historia ja vahva paikka alallaan
  • kattavan perehdytyksen ja osaavan tiimin tuen
  • mahtavat työkaverit, perheyhtiömäisen lämpimän vastaanoton sekä välittömän työkulttuurin
  • hyvät työsuhde-edut, kuten laadukkaan työterveyshuollon sekä liikunta- ja hyvinvointiedut


Miten hakea?

Kerro meille hakemuksessasi, millainen olisi Sinun toiveidesi mukainen toimenkuva Pölkyn talousjohtajana. Liitä mukaan ansioluettelosi sekä palkkatoiveesi. Hakuaika päättyy 30.10.2022. Lähetä hakemuksesi alla olevan Hae paikkaa -linkin kautta.


Lisätietoja tehtävästä antaa:
InHunt Group Oy:n aluejohtaja, Senior Headhunter Stig Hedberg 044 3303132, stig.hedberg@inhunt.fi

Applying period for the job has ended. Applications can no longer be submitted. Thank you for your interest!

avoin työpaikka ikoni

Recruitment Coming?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Latest Jobs
Vesiliikelaitoksen johtaja
Rahoitusjohtaja, SSA Rakennus Oy
Talousjohtaja
Palvelujohtaja, Söderberg & Partners
Toimitusjohtaja, Kuopion Palloseura
Join Our Inner Circle and

Subscribe InHunt Group Newsletter

Get latest information of new open jobs, blog posts and podcast episodes to your email.

Something from the

Blog

Miksi headhuntereita kaytetaan WEB
Why companies still use Headhunters?
In the last ten years, actually, change and digitalisation has been so huge that finding potential candidates is usually no longer an issue. There are many effective...
Headhunting-Markkinat-Suomi-Suorahaku-
Headhunting markets in Finland in 2021
The steady growth of the headhunting markets in Finland, which had continued for years, stopped last year as expected due to the global pandemic. However, the...
Huippuehdokkaalla on usein useita tarjouksia poydalla
Top candidate usually has several offers to choose from
One of the reasons why headhunters are used is that without them so called top candidates are very difficult to find and get interested. If a job seeker...
tyhja toimisto
Work after pandemic: How many will return to the office?
In the United States, a PwC study of flexible and decentralized work in the financial services industry confirms the ideas of many about what major changes will...
yhteistyö kättely ikoni

Want to hear more about our services?

    Contact Us and
    we’ll get back at you
    within 24 hours

    InHunt Group was founded in 2008 and is Finland’s largest headhunting company. InHunt Group has eight offices in different locations in Finland. Besides, InHunt Group is the only Finnish headhunting company that has its own International Headhunting Network – InHunt World. InHunt World is active and has partners and offices in over 29 different countries.

    GET OUR NEWSLETTER

    CONTACT INFO

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa