Talouspäällikkö

Tuusula tai Siltakylä / Kymenlaakso / Uusimaa

Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Headhunter Jarkko Huotari 040 355 8677 sekä
Senior Headhunter Timo Viljakainen 040 503 5554.

Run Group on kotimainen perhetaustainen sijoitusyhtiö, joka sijoittaa pääosin listattuihin ja listaamattomiin yhtiöihin sekä kiinteistöihin. Run Group`n tase tytäryhtiöineen on 75 m€.

Yhtiön isoin omistus on Konvertia (Lv 45m€), joka työllistää noin 250 kartonkialan ammattilaista yhteensä viidessä eri yksikössä ja neljässä eri maassa. Lisäksi ryhmään kuuluu Tuusulassa sijaitseva Paperpap (Lv 8m€), joka on yksi Suomen merkittävin ja kasvu-uralla oleva paperitukkuri.

Run Groupin tavoitteena on kasvattaa portfolion arvoa pitkäjänteisesti. Uskomme vahvasti taloudellisen menestyksen syntyvän rohkean tekemisen ja yrittäjyyden tuloksena.

Vahvistamme konsernin organisaatiota ja etsimme nyt uutta

TALOUSPÄÄLLIKKÖÄ

ottamaan vastuu yrityksen taloushallinnon avainprosesseista ja niiden kehittämisestä, lisäksi tuet yhtiöiden johtoa päätöksenteossa. Sinulta hoituvat sekä ulkoisen että sisäisen laskennan työt. Vastaat itsenäisesti talousorganisaatiosta niin sisäisesti kuin ulkoisten kumppaneiden suuntaan mm. pankit ja tilitoimistot. Tuotat taloudellista tietoa johdon päätöksenteon tueksi investointeihin, yrityskaupan järjestelyihin tai rahoituskierrokselle. Sparraat johtoa, laadit raportteja ja kehität taloushallinnon prosesseja.

Tarjoamme sinulle tilaisuuden hyödyntää potentiaaliasi monipuolisessa ja kansainvälisessä talousfunktion kehittämisessä. Talouspäällikön tehtävä ei ole paikkakuntasidonnainen, mutta edellyttää matkustusvalmiutta ulkomaan yksiköiden vuoksi.

Tulet vastaamaan Run Group´n , Konvertian Group´n sekä Paperpapin vastaavista asioista. Run Groupin osalta tehtävät painottuvat sijoitustoiminnan tukemiseen sekä hallitusraportointiin. Kuulut kaikkien liiketoimintojen johtoryhmiin ja esihenkilönäsi toimii konsernin toimitusjohtaja.

Millaista henkilöä etsimme?

Saatat olla hakemamme henkilö, mikäli sinussa yhdistyy kokemus, taidot ja vahva halu kehittää taloushallintoa, järjestelmällinen ote työhön sekä hands on-asenne. Onnistuaksesi sinulla on oltava osaamista ja käytännön kokemusta kansainvälisten pk-yhtiöiden laskentatoimesta ja kirjanpidosta. Innostut hyvistä kehitysprojekteista, joissa pääset toimimaan ihmisten ja järjestelmien kanssa. Pidät teollisessa ympäristössä toimimisesta ja sinulla on ollut kosketuspintaa myös tuotantoon ja sitä tukeviin investointilaskelmiin.

Ajattelet, että kokonaisuuden kehittäminen on pitkäjänteistä työtä, jota tulee tehdä järjestelmällisesti. Katsot toiminnassasi tulevaisuuteen. Olet päättäväinen kehittämisluonne, mutta et koskaan jätä huomiotta muiden näkemyksiä, joten saat ihmiset mukaan muutoksiin. Yhteistyösi on sujuvaa kaikkien kanssa, myös englanniksi.

Mitä kokemusta ja taustaa arvostamme?

Toivomme sinulta kokemusta tuotantolähtöisistä ympäristöistä sekä kansainvälisyydestä. Erityisesti toivomme sinulta näkemystä ja näyttöjä talousasioiden pyörittämisestä sekä kehittämisestä hyvässä yhteistyössä muun johdon kanssa. Toivomme hyvällä tavalla kriittistä lähestymistapaa uusiin mahdollisuuksiin ja arvostamme nykyaikaista näkemystä talousjohtamisesta. Sijoitus- ja kiinteistöliiketoiminnan kokemus voi myös olla eduksesi.

Koulutuksesi on tehtävää tukeva kaupallinen koulutus. Tehtävässä menestymistä tukevat hyvät viestintä- ja neuvottelutaidot sekä suomeksi että englanniksi. Toivomme hyvää kirjallista ja suullista ilmaisua molempien kielien osalta, jotta yhteistyö konsernitasolla on mahdollisimman sujuvaa. Käytät nykytekniikkaa sujuvasti osana työtäsi ja omaksut helposti käytössämme olevat ICT-ratkaisut.

Applying period for the job has ended. Applications can no longer be submitted. Thank you for your interest!

avoin työpaikka ikoni

Recruitment Coming?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Latest Jobs
Toimitusjohtaja
Commercial Director
Factory General Manager
Toimitusketjun johtaja | Supply Chain Director
Liiketoimintajohtaja
Join Our Inner Circle and

Subscribe InHunt Group Newsletter

Get latest information of new open jobs, blog posts and podcast episodes to your email.

Something from the

Blog

Miksi headhuntereita kaytetaan WEB
Why companies still use Headhunters?
In the last ten years, actually, change and digitalisation has been so huge that finding potential candidates is usually no longer an issue. There are many effective...
Headhunting-Markkinat-Suomi-Suorahaku-
Headhunting markets in Finland in 2021
The steady growth of the headhunting markets in Finland, which had continued for years, stopped last year as expected due to the global pandemic. However, the...
Huippuehdokkaalla on usein useita tarjouksia poydalla
Top candidate usually has several offers to choose from
One of the reasons why headhunters are used is that without them so called top candidates are very difficult to find and get interested. If a job seeker who...
tyhja toimisto
Work after pandemic: How many will return to the office?
In the United States, a PwC study of flexible and decentralized work in the financial services industry confirms the ideas of many about what major changes will...
yhteistyö kättely ikoni

Want to hear more about our services?

    Contact Us and
    we’ll get back at you
    within 24 hours

    InHunt Group logo

    InHunt Group was founded in 2008 and is Finland’s largest headhunting company. InHunt Group has eight offices in different locations in Finland. Besides, InHunt Group is the only Finnish headhunting company that has its own International Headhunting Network – InHunt World. InHunt World is active and has partners and offices in over 45 different countries.

    GET OUR NEWSLETTER

    CONTACT INFO

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa