Kaikki lähtee liikkeelle kunnon pohjatöistä –profiilinmäärittely ohjaa oikeiden tekijöiden luo

Jaa somessa:

Biila Solutions Oy on vuonna 2008 opiskelijavoimin perustettu autojen siirtopalveluja tarjoava teknologiayritys, jonka vahva kasvu perustuu kykyyn hyödyntää alustateknologiaa ja tekoälyä muuttuvassa maailmassa, missä freelancerius ja kevytyrittäjyys työn tekemisen malleina yleistyvät.

– Tiivistetysti sanottuna kuljetamme autoliikkeestä ostettuja autoja asiakkaille, autoliikkeestä toiseen sekä huoltoon ja takaisin – ympäri Suomea, nykyisin myös Ruotsissa ja jatkossa vielä laajemmin. Kuljettajamme eivät ole Biilan palkkalistoilla, vaan itsenäisiä yrittäjiä, jotka ansaitsevat kauttamme lisätuloja, kertoo Biila Solutions Oy:n toimitusjohtaja Aapeli Kallunki.

Biila toimii siis työelämän muutoksen ytimessä, missä yhä useampi hankkii toimeentulonsa useista lähteistä toimien kevytyrittäjinä, freelancereina tai pätkätöitä tehden. Vaikkakin myös vakituisia työsuhteita ja työntekijöitä tarvitaan, jotta kokonaisuus toimii ja kehittyy.

Biila onkin ollut kovassa nosteessa. Yritys on parin viime vuoden aikana kolminkertaistanut liikevaihtonsa runsaaseen 9 miljoonaan euroon, ja sillä on Vantaan pääkonttorin lisäksi toimipisteet Oulussa ja Tampereella sekä Ruotsin Borlängessä. Tavoitteet ovat vahvasti kansainvälisessä kasvussa, mihin myös viimeaikaiset rekrytoinnit ovat tähdänneet.

Asiantuntijoiden palkkaukset Biila on hoitanut itse, mutta kolmeen johtoryhmätasoiseen rekrytointiin yritys kaipasi kumppania – aluksi pelkästään profiilin määrittelyyn, mutta keskustelujen edetessä Biila päätti hyödyntää InHuntin osaamista myös rekrytointiprosessin muihin vaiheisiin.

– Tapasimme muutamia potentiaalisia kumppaneita, ja vaikka InHunt ei ollut se edullisin, heidän toimintatapansa tekivät vaikutuksen, Kallunki kertoo. 

Biila Solutions Oy on vuonna 2008 opiskelijavoimin perustettu autojen siirtopalveluja tarjoava teknologiayritys.


Biila saikin InHuntista Kallungin mukaan aisaparin, joka toi konkreettista lisäarvoa prosessiin – työelämätuntemuksen lisäksi toimialaosaamista, rohkeutta esittää uusia näkökulmia sekä laajimmat mahdolliset verkostot. Vaakakuppi kallistui Kallungin mukaan InHuntin puoleen myös siksi, että he lupasivat tekemiseensä tyytyväisyystakuun.

– Meillä oli tietenkin omat ajatuksemme siitä, millaiseen rooliin, ja millaista henkilöä tarvitsemme, mutta tiesimme myös, että työelämän murroksen tunteva asiantuntija voi tuoda tähän prosessiin arvokasta lisänäkemystä ja tietoa. Profiilin määrittelyvaiheessa käydyt keskustelut ohjasivat meitä pohtimaan mahdollisten osaamisyhdistelmien strategisia arvoja, kuin myös omia vetovoimatekijöitämme, Kallunki jatkaa.    

Kahden vuoden kumppanuus: InHuntin avulla Biila löysi juuri oikeat osaajat

Yhteistyötä on nyt takana kaksi vuotta ja sen aikana InHuntin kautta Biilalle on  järjestynyt asiakkuuksista vastaava Customer Success Director, kuljettajaverkoston kehittämisestä kopin ottanut Head of Partner Success sekä kansainvälisille markkinoille katseensa suunnannut Marketing Director.  

Haut edellä mainittuihin toimiin olivat julkisia, mutta InHunt käytti täsmäosaajien tavoittamiseen tehokasta suorahakua. 

– InHuntin vahvuus on selvästi heidän kyvyssään jalostaa tarpeemme konkreettisiksi profiileiksi ja kaivaa esiin arvojamme vastaavat, oikealla osaamisella varustetut ja motivoituneet kandidaatit, Kallunki kertoo.

Biilassa pantiin merkille myös hakuprosessien aikainen verkkosivuvierailujen määrän kasvu, joka kertoi siitä, että InHunt osasi esitellä asiakkaansa houkuttelevana työnantajana.

–Näimme heti, että olimme tekemisissä todellisten ammattilaisten kanssa, Kallunki toteaa.

Ammattitaidosta kertonee myös se, että itse päätöksenteko tehtiin Biilalle helpoksi.

– InHuntin perinpohjaisen taustatyön ansiosta saatoimme luottaa siihen, että jokainen haastatteluun tulleista kandidaateista olisi ollut loistava työssään. Tehtäväksemme jäi vain valita henkilö, joka omasta mielestämme sopisi parhaiten yrityksemme kulttuuriin ja tavoitteisiin, Kallunki summaa.

Ja ilmeisen hyvin valinnat ovatkin onnistuneet, sillä kaikki kolme InHuntin kautta Biilalle asettunutta avainhenkilöä työskentelevät yrityksessä edelleen – ja vielä ilmeisen tyytyväisinä. 

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
CEO, Senior C-level Business Executive
Toiminnanjohtaja
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Ravintolatoimenjohtaja
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Uusimmat

Blogista

Nopeasti muuttuva teknologia ja kiristyvät turvallisuusvaatimukset haastavat hallitukset _1200px_2
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää.
InHuntBlog_Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa_plain
Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa – näin erotut joukosta
Unelmien työpaikan etsiminen voi tuntua loputtomalta prosessilta. Vaikka et aina voi itse päättää, milloin aloitat työnhaun, voit parantaa mahdollisuuksiasi...
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa. Kuvassa henkilö punnitsee ajatuksia rekrytointia suunnitellessa.
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa
Avainhenkilöiden rekrytointi on aikaa vievä ja haastava prosessi. Lue kolme syytä, miksi kiinteä palkkio voittaa success fee -palkkion.
InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.