Tampere

InHunt Group Oy, TAMPERE

InHunt on luotettava paikallinen osaaja suorahauissa, rekrytoinneissa ja uudelleensijoituspalveluissa.

Toimimme vahvasti Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueella, sekä valtakunnallisesti, että kansainvälisesti InHunt World-verkostojemme kautta.

Olemme Tammerkosken Yrittäjien, Pirkanmaan Yrittäjien, Suomen Yrittäjien ja Tampereen Kauppakamarin jäsen. Vahvan oman verkostomme ansiosta meillä on hyvä paikallistuntemus alueen toimijoista ja osaajista, joten pystymme tehokkaasti auttamaan yrityksiä, kun etsitään uusia kovanluokan osaajia aina asiantuntijoista ylimpään johtoon.

Senior Headhunter Peter Koistinen on toiminut vuodesta 1989 merkittävissä teollisuusyrityksissä johto-, johtoryhmä- ja hallitustason tehtävissä, niin Suomessa kuin ulkomailla, ja tuntee laajasti päähankkija- ja alihankkijatason yritys- ja kumppaniverkostoa.

Senior Headhunter Peter Koistinen on suorittanut HHJ-tutkinnon ja on Hyväksytty Hallituksen Jäsen.

Olemme yritysmaailman henkilöstöasioiden auttamisen ammattilainen – ota sinäkin meidät kumppaniksesi.

Tampereen toimipiste sijaitsee Innovation Home tiloissa Tampereen keskustassa Finlaysonin alueella osoitteessa:

Finlaysoninkuja 21 A
33210 Tampere

Innovation Home on heti sisään tullessasi oikealla.

Pysäköinti

Edullisin vaihtoehto pysäköinnille on Polttimon parkissa. Polttimon parkki palvelee Finlaysonin alueen lyhytaikaisia pysäköitsijöitä. Pysäköintialue on maksullinen 24h. Moovy-sovelluksella pysäköinti -50% normaalihinnasta.

Peter Koistinen, Aluejohtaja, Senior Headhunter, Tampere
+358 500 668 633
peter.koistinen(at)inhunt.fi

  • Peter Koistinen InHunt groupin henkilöstöä
    +358 500 668 633
    Peter Koistinen, Aluejohtaja, Senior Headhunter, Tampere
  • Tapio Joko InHunt Groupin henkilostoa
    +358 400 626 146
    Tapio Joki, Senior Headhunter

Toimistomme

yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group logo

    InHunt Group perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 45 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa