Keväällä ajatus siitä, että kahdessa kuukaudessa voisi perustaa kymmenen hengen strategiakonsultointiyrityksen, tuntui mahdottomalta. Ja silti me teimme sen – itse.
InCrest syntyi aidosta tarpeesta, joka nousi esiin lukuisissa keskusteluissa suomalaisyritysten johdon kanssa: Toimitusjohtajat kaipaavat kokenutta kumppania, joka ei vain suunnittele vaan auttaa viitoittamaan tien kohti kasvua. Nyt haluamme tuoda saman uudistumisen voiman myös pk-yrityksille.
InHunt Groupin toimitusjohtaja Kari Juutilainen käynnisti ajatustyön jo vuonna 2021. Hän kävi kymmeniä keskusteluja yritysjohtajien kanssa eri puolilla Suomea. Näissä kohtaamisissa toistui sama viesti: strategiapalvelut eivät riittävän hyvin ymmärrä pk-yritysten todellisuutta – ja käytännön toteutus jää usein puuttumaan.
Uuden tytäryhtiön, InCrest Oy:n, perustaminen alkoi loppuvuodesta 2024. Toimitusjohtajaksi valittiin yli 150 hakijan joukosta Harri Turunen, joka aloitti tehtävänsä kuuntelemalla. Hän haastatteli laajasti InHuntin asiakkaita, henkilöstöä ja sidosryhmiä, näiden palautteiden pohjalta muodostui toimintamalli, jossa yhdistyvät käytännönläheisyys, osallistavuus ja mitattava vaikuttavuus.
“Jokainen organisaatio on ainutlaatuinen, ja niin tulee olla myös sen strategiatyön. Me kuuntelimme asiakkaitamme ja loimme toimintamallit, jotka vastaavat heidän tilanteisiinsa ja mahdollistavat todellisen muutoksen,” kertoo Harri Turunen.
InCrestin ydinajatus on, että strategia ei ole pelkkä johdon laatima suunnitelma, vaan koko organisaation yhteinen matka. Strateginen ajattelu tulee ulottua läpi organisaation – ja näkyä arjessa konkreettisina tekoina, tuloksina ja uudistumisena.
Toiminta käynnistyy elokuussa 2025. InCrestin neljä toiminnan kivijalkaa:
- Vilpitön halu auttaa pk-yrityksiä uudistumaan
InCrestin koko olemassaolon ydin on tukea pk-yrityksiä matkalla kasvuun – empaattisesti, ymmärtäen jokaisen yrityksen ainutlaatuisen tilanteen. - Aito ymmärrys pk-yrityksen arjesta
Kuuntelemme, havainnoimme ja tunnistamme ne asiat, jotka oikeasti vaikuttavat – ei oletuksia, vaan arjen realiteetteja. - Osallistaminen koko organisaation tasolla
Strategiatyö tehdään yhdessä – näin syntyy sitoutumista, energiaa ja muutosta, joka näkyy arjen teoissa. - Kasvun mahdollistaminen asiakkaan omista lähtökohdista
Muutos ei tapahdu ulkopuolelta, vaan sisältäpäin. Me autamme rakentamaan käytännön välineet kasvun johtamiseen juuri pk-yrityksen ehdoilla.
Kesän aikana yhtiöön liittyi kahdeksan henkilön kokenut tiimi strategiakonsultteja ja kaksi tunnettua advisoria, joilla on yhteinen tavoite: tehdä strategiasta käytännönläheinen, jolla pk-yritykset voivat uudistua – ei pelkästään suunnitella, vaan johtaa muutosta.
“Haluamme olla kumppani, jonka kanssa strategiat ovat realistisia, johdettavia ja kiinteä osa liiketoimintaa. Työmme lähtee aina asiakkaan omista lähtökohdista käsin,” Turunen tiivistää.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Kari Juutilainen
CEO, Managing Partner
InHunt Group
Äyritie 12 C
Vantaa, FINLAND
+358 40 658 4242
kari.juutilainen@inhunt.fi
inhunt.fi
Harri Turunen
CEO, Partner
InCrest Oy
Äyritie 12 C,
Vantaa, FINLAND
+358 40 141 2342
harri.turunen@inhunt.fi
inhunt.fi
Lisätietoa InCrestin palveluista ja konsulteista löydät täältä>>