Liiketoimintajohtaja

Kuopio / Pohjois-Savo

Talentree Talouspalvelut Oy on sähköisiä tilitoimistopalveluita ja talouskonsultointia tarjoava asiantuntijaorganisaatio, jonka asiakaskuntaa ovat kasvuhaluiset yritykset. Talentree Talouspalveluilla työskentelee tällä hetkellä 12 henkeä, ja sen liikevaihto on noin 1,4 miljoonaa euroa. Yhtiö on 100 % Talentree Oy:n omistama; emoyhtiön omistavat toimiva johto ja avainhenkilöt. Kokonaisuudessaan Talentree työllistää noin 30 asiantuntijaa, ja palvelee asiakkaitaan valtakunnallisesti erityisesti strategian laatimisen ja toteuttamisen sekä johtamisen kehittämisen parissa.

Talentree tarjoaa nyt mielenkiintoisia haasteita ja hakee uuteen positioon

TILITOIMISTOPALVELUIDEN LIIKETOIMINTAJOHTAJAA  

vastaamaan kokonaisuudessaan kyseisen liiketoiminnan johtamisesta, kehittämisestä ja kasvattamisesta.      

Tärkein tehtäväsi on kokonaisvaltainen liiketoimintavastuu tilitoimistopalveluista. Johdat toimintaa strategisella sekä tarvittaessa operatiivisella tasolla ja kehität toimintaa keskeisenä tavoitteenasi kasvun vahvistaminen. Toimit aktiivisesti asiakasrajapinnassa kartoittaen uusia asiakaspotentiaaleja, tehden myyntityötä asiakasmäärän kasvattamiseksi sekä kehittäen nykyisiä asiakkuuksia. Olet johtoryhmän jäsen ja raportoit tehtävässäsi yhtiön toimitusjohtajalle. 

Menestyt tehtävässä, kun sinulla on kokemusta liiketoimintajohtajan tasoisista tehtävistä sekä näyttöjä menestyksekkäästä palveluliiketoiminnan johtamisesta ja kasvattamisesta. Kokemus tuotannollisen toiminnan taloushallinnon tehtävistä luetaan eduksi. Työotteeltasi olet ennakkoluulottomasti kasvua hakeva ja hyödynnät omia verkostojasi tehokkaasti. Asiakasrajapinta ja myynti ovat sinulle mukavuusaluetta, ja kanssakäymisesi asiakkaiden kanssa on konsultoivaa. Sinulla on hyvä käsitys tilitoimisto- ja taloushallintoalan lainalaisuuksista. Kehittääksesi omaa toimintaasi ja asiakkuuksiasi ja saadaksesi uusia asiakkaita nostat aktiivisesti esille näkemyksiäsi sekä talon sisällä että asiakkaiden keskuudessa. Sinulla on vähintään YAMK-tason tutkinto tehtävään sopivalta alalta.    

Henkilönä olet mutkaton ja sinulla on rohkean positiivinen ote. Pystyt mukautumaan hyvin Talentreen nopeasti sykkivään, huippuammattilaisista koostuvaan työympäristöön ja tunnet yhtiön arvot omiksesi. Pystyt katsomaan tavoitteita pitkällä tähtäimellä samalla, kun johdat lyhyellä tähtäimellä läheltä ja ihmislähtöisesti. Yrittäjähenkisyys näkyy tiukkana sitoutumisena yhtiön tavoitteisiin ja sitkeytenä tiukimmissa paikoissa.

Talentree tarjoaa kehittämisen perustaksi erinomaisen kasvutarinan. Saat johdettavaksesi erittäin ammattitaitoisen porukan, joka toimii tehokkaiksi hioutuneiden prosessien mukaisesti. Yrityskulttuuri on avoin ja välittävä, ja yksilölle annetaan paljon vastuuta ja vapautta samalla, kun oppia ja sparrausta on tarjolla muilta kokeneilta ammattilaisilta.

Toimipiste on Kuopiossa, ja työ edellyttää pääosin läsnäoloa.  Työ edellyttää pienimuotoista matkustamista Suomessa.    

Mikäli koet tehtävän omaksesi, lähetä hakemuksesi alla olevan linkin kautta viimeistään 4.8.24. Toimi nopeasti, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa. Liitä hakemukseen CV sekä palkkatoiveesi. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Headhunter Heikki Ovaskainen, puh. 040 8439 221.





Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Stadsdirektör
Kaupunginjohtaja
Myyntijohtaja / Sales Director (Retail)
Yksikönjohtaja, Rakentaminen
Tuotantojohtaja
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

InHunt Group mukana työelämän kehittämisstrategian toteutuksessa – Advisory Board -pilotit käynnistyvät
InHunt Group mukana työelämän kehittämisstrategian toteutuksessa
InHunt Group on mukana Suomen työelämän kehittämisstrategian toteuttamisessa. Työelämän kehittämisstrategia antaa yhteisen suunnan ja konkreettisia keinoja työelämän...
Johtajien osaamisen kehittäminen on tärkeää
Kun organisaatio kasvaa, mutta johtaminen ei skaalaudu – näkymätön riski tulee hiipien
Moni toimitusjohtaja tunnistaa tilanteen: organisaatio kasvaa, prosessit monimutkaistuvat, ja yhtäkkiä huomataan, että johtoryhmän kyvykkyydet eivät enää vastaa...
Interview,,Employer,Or,People,In,Office,With,Laptop,For,Recruitment
Kira-alan rekrytointimarkkinat kylmänä vai kuumana? InHuntin osaajat löytävät tekijät, joita muut eivät tavoita
Datakeskukset, infra ja energiahankkeet vetävät investointeja – mutta osaavista tekijöistä käydään kovaa kilpailua. InHuntin kiinteistö- ja rakentamisalan osaajapooli...
Fund,Managers,Team,Consultation,And,Discuss,About,Analysis,Investment,Stock
Suomi nousuun – tutkimuksen keskeiset havainnot
Suomi nousuun -haastattelututkimukseemme osallistui laaja joukko ylimmän johdon ja hallitustason vaikuttajia eri toimialoilta: pörssiyhtiöistä kasvuyrityksiin...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.