Toimitusjohtaja

Temotek Palvelut Oy
Oulu / Pohjois-Pohjanmaa

Stig Hedberg, 044 330 3132, stig.hedberg@inhunt.fi

Temotek Palvelut Oy on vastuullinen korjausrakentamisen alalla toimiva perheyritys. Vuonna 2007 perustettu yritys on erikoistunut toimisto- ja toimitilamuutoksiin. Se palvelee yritys- ja yksityisasiakkaita, yleishyödyllisiä toimijoita sekä julkista sektoria Oulun ympäristössä oman osaavan henkilökunnan sekä pitkäaikaisten kumppanien voimin. Temotek Palvelut tunnetaan asiakaslähtöisenä ja joustavana toimijana, jonka työn laatuun voi luottaa. Yrityksen liikevaihto vuonna 2022 tulee olemaan noin viisi miljoonaa euroa. Temotek Palveluilla on noin 30 omaa työntekijää ja sen toimisto sijaitsee Oulun Teknologiakylässä.

Haemme nyt

TOIMITUSJOHTAJAA

toteuttamaan Temotek Palvelut Oy:n kasvustrategiaa Oulun alueella.

Mitkä ovat uuden toimitusjohtajan tärkeimmät tehtävät?

  • Johdat kokonaisvaltaisesti yrityksen muutosta nykyisestä kokoluokasta ja toimintamallista kohti itsenäistä, kannattavasti kasvavaa korjausrakentamisen yritystä.
  • Osallistut asiakashankinnan kehittämiseen ja yrityksen tunnettuuden parantamiseen sen markkina-alueella.
  • Vastaat talouden ohella myös henkilöstöjohtamisesta.

Mitä odotamme uudelta toimitusjohtajalta?

  • Tulosorientoitunutta ja yrittäjähenkistä asennetta. Tehtävässä on mahdollisuus kasvattaa laadukasta palvelua tuottavan yrityksen liikevaihtoa kannattavasti.
  • Nykyaikaista otetta johtamiskulttuuriin ja asiakaslähtöistä toimintatapaa.
  • Vähintään viiden vuoden kokemusta rakentamisen alalta tulosvastuullisissa tehtävissä.
  • Riittävää ymmärrystä tuotannollisista ja taloudellisista toimintatavoista sekä näkemystä liiketoiminnan mahdollisuuksista tulevaisuudessa.

Minkälaista olisi työskennellä meillä?

  • Temotek Palveluilla töitä tehdään hymyillen ja mukavassa porukassa hyvällä asenteella. Yrityksessä on korkea henkilöstö- ja asiakastyytyväisyys, joiden kehittämistä toimitusjohtaja jatkaa.
  • Saat monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtäväkokonaisuuden. Pääset kehittämään ja johtamaan koko operatiivista liiketoimintaa hyvät tulevaisuuden näkymät omaavassa yrityksessä.
  • Toimitusjohtajalle tarjotaan tehtävän vaativuutta vastaavaa palkkausta sekä mahdollisuutta osakkuuteen.
  • Työtäsi tukee hallitus, joka koostuu sekä yrityksen omistajista että hallitusammattilaisista.

Mikä on haun aikataulu?

Lähetä hakemuksesi, CV:si ja palkkatoiveesi alla olevan Hae paikkaa -linkin kautta. Toivomme, että tehtävään valittu henkilö voi aloittaa työt pian vuoden 2023 alkupuolella.

Kiinnostuitko?

Lisätietoja tehtävästä antaa: InHunt Group Oy:n aluejohtaja, Senior Headhunter Stig Hedberg 044 3303132, stig.hedberg@inhunt.fi

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Strategia- ja talousjohtaja, Seure Henkilöstöpalvelut Oy
Rehtori / Toimitusjohtaja
Kaavoituspäällikkö
Toimitusjohtaja
Konsernipalveluiden johtaja
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Oikeassa roolissa olemme onnellisia
Oikeassa roolissa olemme onnellisia. Miksi omien vahvuuksien tunnistaminen on strateginen valinta?
Moni strategia kaatuu arjessa, ei siksi että suunta olisi väärä, vaan siksi että ihmiset tekevät työtä rooleissa, joissa heidän vahvuutensa eivät pääse käyttöön....
LinkedIn ja suorahaku rekrytoinnissa – miten tavoitat oikeat osaajat nykymarkkinassa-blogi-1200x630
LinkedIn ja suorahaku rekrytoinnissa – miten tavoitat oikeat osaajat nykymarkkinassa
LinkedIn on noussut keskeiseksi kanavaksi osaajien tavoittamiseen ja rekrytointiin – mutta moni yritys hyödyntää sitä edelleen liian kapeasti. Tässä artikkelissa...
Pidä huolta markkina-arvostasi-blogi-1200x630
Pidä huolta markkina-arvostasi
Oma osaaminen on investointi. Se on tuotannontekijä, jonka myymme työnantajalle. Osaamisemme tulisi elättää meidät koko työuramme ajan. Maailman muuttuessa myös...
Mitä headhunting-prosessiin kuuluu ehdokkaan näkökulmasta-blogi-1200x630
Mitä headhunting-prosessiin kuuluu ehdokkaan näkökulmasta?
Headhunting näyttäytyy usein yrityksen työkaluna, mutta ehdokkaan näkökulmasta se on paljon enemmän. Se on prosessi, joka pysäyttää pohtimaan omaa uraa, motivaatiota...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.