Toimitusjohtaja

Kuopio / Pohjois-Savo

InHunt Group Oy, Aluejohtaja, Senior Headhunter Heikki Ovaskainen, puh. 040 – 8439221

Savon Kuljetus -konserni on kiviaines-, kuljetus-, logistiikka- ja infrapalveluja tuottava monialayhtiö. Erikoisosaamistamme on erityisesti siltaurakointi sekä maarakennus. Meille on tärkeää aidosti henkilökohtainen palvelu, korkea laatu ja luotettavuus. Siksi Savon Kuljetus on aina sanansa mittainen.

Savon Kuljetus Oy perustettiin vuonna 1965 savolaisten kuljetusyrittäjien toimesta helpottamaan kuljetusten kysynnän ja kuljetusyrittäjien tarjonnan kohtaamista. Lähes 60 vuotta sitten alkoi menestystarina, joka jatkuu yhä. Olemme kasvaneet pelkästä kuljetusten tilauskeskuksesta kuljetus- ja infra-alan monialayhtiöksi, joka uskaltaa kasvaa ja kehittää uusia palveluja kuljetusyrittäjiemme leivän perustaksi.

Nykyisen toimitusjohtajan siirtyessä urallaan eteenpäin haemme

TOIMITUSJOHTAJAA

vastaamaan yrityksen operatiivisesta toiminnasta ja toiminnan kehittämisestä.        

Tärkeimmät tehtäväsi ovat vastata Savon Kuljetus Oy:n strategisten linjausten ja tavoitteiden toteutumisesta jokapäiväisessä toiminnassa ja yrityksen positiivisen kannattavuuskehityksen varmistaminen P&L-vastuulla.

Johdat noin 200 henkilön organisaatiota ja toimit yhtiön johtoryhmän puheenjohtajana ja suorana esimiehenä yhtiön johtoryhmän jäsenille. Vastaat konserniin kuuluvien tytäryhtiöiden toiminnasta ja toimit läheisessä yhteistyössä kunkin tytäryhtiön vastuuhenkilön kanssa.

Olet keskeisessä roolissa kasvutavoitteiden saavuttamisessa ja toiminnan kehittämisessä kasvutavoitteiden mukaisesti. Varmistat asiakas- ja henkilöstötyytyväisyyden positiivisen kehityksen systemaattisella seurannalla. Raportoit tehtävässäsi yhtiön hallitukselle.

Menestyt tehtävässä, kun sinulla on kokemusta ja näyttöjä tuloksellisesta liiketoiminnan johtamisesta, kehitystyöstä ja kannattavuuden parantamisesta toiminnan eri osa-alueilla. Avoin, aktiivinen ja systemaattinen viestintä sekä tiedottaminen on luontainen toimintamallisi. Sinulla on kokemusta akvisitioiden valmistelusta ja läpiviennistä. Kuljetus- ja maansiirtoalan tuntemus luetaan eduksi. Luonnettasi kuvaa parhaiten sanat avoimuus, luotettavuus sekä tulos- ja tavoitehakuisuus, olet pitkäjänteinen toimija ja taitava ihmisten innostaja.

Savon Kuljetus Oy tarjoaa erinomaisen näköalapaikan kotimaiselle maanrakennus-, kuljetus- ja logistiikka-alalle sekä niiden tulevaisuuden näkymiin. Pääset luomaan uutta ja kehittämään kasvuhakuista ja kannattavaa liiketoimintaa valtakunnallisestikin merkittävän yrityksen edustajana.

Toimipisteen sijaintipaikka on Kuopio. Työ edellyttää jonkin verran matkustamista kotimaassa.  

Mikäli koet tehtävän omaksesi, niin lähetä hakemuksesi alla olevan linkin kautta viimeistään 18.08.24 Liitä hakemukseen CV sekä palkkatoiveesi. Toimi nopeasti, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa.

Lisätietoja tehtävästä antaa InHunt Group Oy:n Senior Headhunter Heikki Ovaskainen, p. 040 8439 221.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
CTO
Talousjohtaja, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
Interim-johtaja-blogi-1200x630
Interim-johtaja ei ole vain väliaikainen ratkaisu – vaan mahdollisuus nostaa organisaation kyvykkyys uudelle tasolle
  Interim‑johtaja ei ole vain väliaikainen paikkaaja, vaan kokenut ammattilainen, joka pystyy jäsentämään tilanteen nopeasti, tekemään oikeita valintoja ja viemään...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.