Toimitusjohtaja, AKK Motorsport ry

Vantaa / Uusimaa

Jari Tourunen puh. 0400 560 836 ja Petri Peltoniemi 0500 840 912.

AKK Motorsport ry toimii suomalaisen autourheilun virallisena edunvalvojana, tukijana, mahdollistajana, turvaajana ja innostajana. Olemme vastuullinen, verkostoitunut ja menestynyt toimija urheilun osalta yhteiskunnassamme. 

Järjestämme yhdessä jäsenseurojemme kanssa korkeatasoisia kansallisia ja kansainvälisiä tapahtumia. Toimintaamme ohjaavat turvallisuus, yhteisöllisyys ja vastuullisuus. Liitto on kansainvälisen autourheiluliiton FIA:n oikeuksien haltija sekä opetusministeriön ja Olympiakomitean tunnustama kansallinen lajiliitto.  

Liitto omistaa myös markkinointiyhtiön nimeltä AKK Sports Oy, joka tunnetaan mm. vuosittaisen Suomen MM-rallin järjestäjänä. Lisäksi yhtiö tekee TV-tuotantoja ja myy kuvauspalveluja.  

Etsimme suomalaisen autourheilun kattojärjestölle AKK Motorsportille 

TOIMITUSJOHTAJAA 

vastaamaan sekä liiton että markkinointiyhtiön johtamisesta, toiminnasta ja kehittämisestä. Toimitusjohtaja johtaa käytännössä suomalaisen autourheilun uuden tiekartan toteuttamista.  

Odotamme sinulta  

  • Kykyä panna täytäntöön autourheilun uunituore tiekartta ja siihen liittyen kokonaisvaltaista, pitkäjänteistä ja tuloksekasta kehitysotetta. 
  • Kokemusta liiketoiminta- ja henkilöstöjohtamisesta, talouden ohjaamisesta ja seurannasta, tapahtumamarkkinoinnista sekä verkostoitumisesta. 
  • Sitoutumista ja strategista kykyä kehittää liiton ja yhtiön toimintaa sekä rakentaa kotimaisia ja kansainvälisiä kumppanuuksia. 
  • Aiempaa kokemusta vastaavanlaisista tehtävistä sekä toimenkuvaan soveltuvaa akateemista koulutusta. 
  • Kykyä kommunikoida englanniksi, ruotsiksi ja suomeksi. 
  • Erinomaisia leadership- ja ihmissuhdetaitoja sekä esiintymisvalmiuksia.

Eduksi luemme 

  • Kotimaisen ja kansainvälisen urheiluelämän sekä myös autourheilun tuntemuksen. 
  • Kokemuksensrityselämän suhdeverkoston hallinnasta ja projekti- sekä hanketuntemuksesta. 

Tarjoamme Sinulle 

Vastuullisen, haastavan ja innostavan työn kotimaisen autourheilun näköalapaikalla ja kansainvälisen autourheilun tapahtumakentällä. Saat mahdollisuuden rakentaa menestystä osaamisellasi suomalaisittain ainutlaatuisessa tehtävässä. Ympäriltäsi löytyvät ajanmukaiset työskentelyvälineet sekä nuorekas, osaava ja dynaaminen työyhteisö omistamissamme toimitiloissa Vantaalla. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan kattavat henkilöstöedut. 

 
Lisätietoja tehtävästä antavat InHunt Groupin Senior Headhunterit Jari Tourunen puh. 0400 560 836 ja Petri Peltoniemi 0500 840 912.  

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ansioluetteloineen 21.11.2022 mennessä oheisen linkin kautta: 

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Rehtori / Toimitusjohtaja
Kaavoituspäällikkö
Toimitusjohtaja
Konsernipalveluiden johtaja
Seurakuntayhtymän johtaja
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Pidä huolta markkina-arvostasi-blogi-1200x630
Pidä huolta markkina-arvostasi
Oma osaaminen on investointi. Se on tuotannontekijä, jonka myymme työnantajalle. Osaamisemme tulisi elättää meidät koko työuramme ajan. Maailman muuttuessa myös...
Mitä headhunting-prosessiin kuuluu ehdokkaan näkökulmasta-blogi-1200x630
Mitä headhunting-prosessiin kuuluu ehdokkaan näkökulmasta?
Headhunting näyttäytyy usein yrityksen työkaluna, mutta ehdokkaan näkökulmasta se on paljon enemmän. Se on prosessi, joka pysäyttää pohtimaan omaa uraa, motivaatiota...
5 faktaa-miten suorahaku toimii myös yrityksesi markkinointina-blogi-1200x630
5 faktaa: miten suorahaku toimii myös yrityksesi markkinointina
Suorahaku nähdään usein keinona löytää oikea osaaja nopeasti. Harvemmin pysähdytään miettimään, että samalla rakennetaan myös yrityksen mainetta. Jokainen kontaktointi,...
Miksi oikea headhunter löytää osaajat, joita muut eivät edes näe_-blogi-1200x630
Miksi oikea headhunter löytää osaajat, joita muut eivät edes näe?
Suorahaku on yksi organisaation strategisimmista investoinneista. Oikea kumppani ei vain etsi ehdokkaita – hän kartoittaa markkinan, tunnistaa potentiaalin ja...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.