Viestinnän asiantuntija

Pääkaupunkiseutu / Uusimaa

Senior Headhunterit
Timo Viljakainen p. 040 503 5554 ja
Tomi Sohlman p. 040 775 7633.

Koiviston Auto -konserni on Suomen suurin linja-autoyritys. Liikennöimme Helsingistä aina Ivaloon ja Hettaan asti. Huolehdimme myös useiden kaupunkiseutujen paikallisliikenteestä. Konserniin kuuluu useita liikenneyhtiöitä, kuten OnniBus, Koiviston Auto Jyväskylä, Koiviston Auto Kuopio, Satakunnan Liikenne, Koiviston Auto Oulu, Koiviston Auto Tampere ja Koiviston Auto Lahti. Lisäksi konserniin kuuluu Kabus Oy, joka hoitaa yhtiön valmistamien linja-autojen korikorjauksia ja Koiviston Auto –konsernin linja-autoliikennettä palvelevia teknisiä kehitysprojekteja.

Koiviston Auton arvoja päivitettiin vuoden 2024 alussa, jotta ne vastaisivat paremmin sellaisia periaatteita, joiden mukaisesti haluamme toimia. Arvot ohjaavat työtämme ja toimintaamme arjessa. Haluamme, että jokainen henkilöstömme jäsen voi olla ylpeä matkasta, jota teemme niin alan parhaaksi työnantajaksi kuin puhtaamman ympäristön edistämiseksi. Asiakkaan matkustuskokemus on toimintamme keskiössä. Tavoitteemme on, että johtaminen konsernissamme on ihmisläheistä, tasa-arvoista ja johdonmukaista.

  • LUOTTAMUS: on toimintamme kulmakivi. Haluamme ansaita asiakkaan luottamuksen.
  • KAIKILLE: Meillä jokainen voi olla oma itsensä. Työskentelemme tasa-arvoisemman ja monimuotoisemman yhteiskunnan puolesta
  • TURVALLISESTI JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISESTI: Olemme ylpeitä siitä, että olemme mukana luomassa puhtaampaa ympäristöä uusiutuvilla polttoaineilla ja sähköisellä kalustolla.

Tätä yhteistä matkaa varten haemme

Viestinnän asiantuntijaa

Etsimämme viestinnän asiantuntija on kehittämishaluinen ja haluaa olla rakentamassa Koiviston Autosta alan parasta työpaikkaa. Työpaikkasi sijaitsee Helsingin Ruskeasuolla, mutta teemme töitä myös joustavasti hybridimallilla.

Tehtävässä pääset

  • rakentamaan Koiviston Auton työnantajabrändiä kohti alan parasta työpaikkaa
  • vaikuttamaan viestinnän (intranet, muutoshankkeet) avulla 2500 työntekijän työnteon sujuvuuteen
  • suunnittelemaan ja tekemään monipuolisesti hyvää työntekijäkokemusta tukevaa sisästä viestintää ja työnantajabrändiä tukevaa ulkoista viestintää

Odotamme sinulta

  • aiempaa kokemusta monipuolisista viestinnän tehtävistä ja työnantajabrändin kehittämisestä
  • sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja kykenet työskentelemään monikulttuurisessa ympäristössä
  • luovuutta, hyvää ja innostavaa kirjoitustaitoa
  • viestinnässä käytettävien työkalujen (wordpress) osaamista, sekä olet kokenut viestimään eri sosiaalisen median kanavissa
  • visuaalisuutta sekä valokuvaus – ja videointitaitoa
  • sinulla on tehtävään soveltuva yliopisto- tai korkeakoulututkinto

Kiinnostuitko tehtävästä?

Toimi heti ja lähetä hakemuksesi, CV:si ja palkkatoiveesi oheisen ”Hae paikkaa” -linkin kautta, kuitenkin viimeistään 31.1 mennessä. Haastattelemme sopivia ehdokkaita jo hakuajan puitteissa. Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Headhunterit Timo Viljakainen p. 040 503 5554 ja Tomi Sohlman p. 040 775 7633.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Stadsdirektör
Kaupunginjohtaja
Myyntijohtaja / Sales Director (Retail)
Yksikönjohtaja, Rakentaminen
Tuotantojohtaja
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

InHunt Group mukana työelämän kehittämisstrategian toteutuksessa – Advisory Board -pilotit käynnistyvät
InHunt Group mukana työelämän kehittämisstrategian toteutuksessa
InHunt Group on mukana Suomen työelämän kehittämisstrategian toteuttamisessa. Työelämän kehittämisstrategia antaa yhteisen suunnan ja konkreettisia keinoja työelämän...
Johtajien osaamisen kehittäminen on tärkeää
Kun organisaatio kasvaa, mutta johtaminen ei skaalaudu – näkymätön riski tulee hiipien
Moni toimitusjohtaja tunnistaa tilanteen: organisaatio kasvaa, prosessit monimutkaistuvat, ja yhtäkkiä huomataan, että johtoryhmän kyvykkyydet eivät enää vastaa...
Interview,,Employer,Or,People,In,Office,With,Laptop,For,Recruitment
Kira-alan rekrytointimarkkinat kylmänä vai kuumana? InHuntin osaajat löytävät tekijät, joita muut eivät tavoita
Datakeskukset, infra ja energiahankkeet vetävät investointeja – mutta osaavista tekijöistä käydään kovaa kilpailua. InHuntin kiinteistö- ja rakentamisalan osaajapooli...
Fund,Managers,Team,Consultation,And,Discuss,About,Analysis,Investment,Stock
Suomi nousuun – tutkimuksen keskeiset havainnot
Suomi nousuun -haastattelututkimukseemme osallistui laaja joukko ylimmän johdon ja hallitustason vaikuttajia eri toimialoilta: pörssiyhtiöistä kasvuyrityksiin...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.