Haluatko kuulla lisää palveluistamme?
Ota yhteyttä ja
palaamme sinulle
24h sisällä.
Vuonna 2021 InHunt Groupin toimitusjohtaja Kari Juutilainen tapasi lukuisia yritysjohtajia ja keskustelujen pohjalta syntyi ajatus, että Suomeen tarvitaan uusi strategiakonsultointiyhtiö, joka todella ymmärtää suomalaisia yrityksiä ja niiden arkea.
Aika uuden yhtiön perustamiselle olisi oikea, kun tulevassa kasvumarkkinassa olisi tilaa uudenlaiselle, vaikuttavalle strategiapalvelulle – sellaiselle, joka perustuu oikeaan ja päivitettyyn tilannekuvaan, yhdistelee toimintaympäristödataa luovan ajattelun kautta tiedoksi ja johtopäätöksiksi, on osallistava, innostava sekä käytännön läheinen ja saa aikaan mitattavia muutoksia arjen toimintaan.
Oikea hetki koitti loppuvuodesta 2024, jolloin perustamistoimet käynnistettiin ja InHunt Groupin uusi strategiakonsultointiyhtiö sai nimen InCrest Oy.
Noin 150 hakijan joukosta toimitusjohtajaksi valittu Harri Turunen aloitti työnsä kuuntelemalla. Hän haastatteli InHunt Groupin asiakkaita ja selvitti, millaisia kokemuksia heillä oli strategiatyöstä, liiketoimintamallin uudistamisesta ja muutoksessa johtamisesta. Näiden keskustelujen kautta vahvistui aiempi näkemys sekä syntyi kirkas kuva: Yritysjohto kaipaa strategisen uudistumisen kumppania, joka todella ymmärtää suomalaisia yrityksiä ja niiden arkea, sekä auttaa rakentamaan toimivia strategioita.
Tämän pohjalta rakennettiin InCrestin liiketoiminta- ja asiakaslähtöinen palvelumalli, sekä vahva perusta tulevalle liiketoiminnalle.
Kesällä 2025 joukkoon liittyi kokenut ja osaava tiimi strategiakonsultteja sekä advisoreita, joiden kanssa toiminta käynnistyi elokuussa 2025. Yhdessä he jakavat saman mission.
Kun Harri Turunen aloitti toimitusjohtajana, hän haastatteli useita InHunt Groupin asiakkaita ja kuuli toistuvan viestin: Suomeen tarvitaan kumppani, joka todella ymmärtää suomalaisia yrityksiä ja niiden arkea, sekä auttaa rakentamaan toimivia strategioita.
Ota yhteyttä ja
palaamme sinulle
24h sisällä.
InHunt Group on perustettu vuonna 2008 ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa. Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.