Rahoituspäällikkö

Helsinki / Uusimaa

Lisätietoja tehtävästä antavat InHunt Group Oy:n Senior headhunterit Terhi Ahokas 050 388 9600 sekä Juhana Gyllenbögel 044 060 6665.

Ylvassa rakennamme kestävää ja kansainvälistä ylihuomisen Helsinkiä. Liiketoimintamme keskittyvät kiinteistö- ja ravintola-alaan. Olemme Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) omistama yritys ja mahdollistamme tuotoillamme aktiivista opiskelijaelämää. Toimintamme tavoitteena on taata HYY:n noin 26 000 opiskelijan jäsenmaksuttomuus.

Tavoitteenamme on kirittää niin omaa toimintaamme kuin toimialojamme kohti kestävämpää yhteiskuntaa. 130 hengen työyhteisössämme vastuut ovat laajat ja jokaisen panos merkitsee.

Haemme taloustiimiimme, uuteen tehtävään, kokenutta rahoitusammattilaista.

RAHOITUSPÄÄLLIKKÖ

Vastaat konsernin rahoitusjärjestelyistä. Tehtävällä on merkittävä vaikutus konsernin tuloksentekokykyyn ja kannattavuuteen.

Tehtävänäsi on konsernin rahoituksen järjestäminen Ylvan hallituksen hyväksymällä rahoituspolitiikalla. Työ sisältää rahoituksen uudelleenjärjestelyn toteuttamisen rahoitusneuvotteluineen sekä rahoitusriskien ja -kustannusten, liiketoiminnan kassavirtojen ja lainasalkun hallintaa Ylvan strategian ja tavoitteiden mukaisesti sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Tehtävässäsi teet läheistä yhteistyötä toimitusjohtajan, talouspäällikön ja kiinteistöjohtajan kanssa. Raportoit tehtävässäsi talouspäällikölle.

Menestyt tehtävässä, kun

  • Sinulla on useamman vuoden työkokemus rahoitusjärjestelyihin, rahoituksen hankintaan sekä rahoitusriskien hallintaan liittyvistä tehtävistä ja kokonaisvaltainen ymmärrys rahoituskentästä
  • Sinulla on näyttöjä onnistuneista rahoitusjärjestelyistä neuvotteluineen sekä rahoitussopimusten luonneista
  • Pystyt vaivatta antamaan asiantuntevaa näkemystä taloudesta ja rahoitusmarkkinoista
  • Osaat tuottaa laadukkaita rahoitus- ja kassavirtalaskelmia ennusteineen ja niistä johdettuja analyyseja päätöksenteon tueksi
  • Olet valmis vastaanottamaan haasteita tietäen, että tehtäväsi on yrityksen menestyksen ja omistajien tyytyväisyyden kannalta kriittinen
  • Omaat tehtävään soveltuvan koulutuksen, erinomaiset vuorovaikutustaidot ja hyvän englannin kielen taidon (sekä suullinen että kirjallinen taito)
  • Katsomme kiinteistö- tai finanssitoimialakokemuksen eduksi

Ylva on vastuullinen toimija ja kestävän kehityksen suunnannäyttäjä. Meillä pääset keskeiseltä paikalta vaikuttamaan kasvavan yrityksen toimintatapoihin ja suuntaan. Ketterässä työyhteisössämme muutoksiin suhtaudutaan myönteisesti, eikä virheitäkään pelätä. Kun ylvalaiset miettivät työkulttuuria kuvaavia tekijöitä, kulmakiviksi nousevat tulevaisuus, yhteistyö, hauskuus ja tavoitteellisuus. Ylvan tavoitteena on olla Suomen paras työpaikka. Tavoite ei ole meille tärkeä sen vuoksi, että haluamme hienon sertifikaatin toimistomme oveen vaan siksi, että hyvä työkulttuuri on elinehtona muiden tavoitteidemme toteutumisille. Tunnustuskin on toki arvokasta ja viime vuonna Ylvan toimisto nappasikin jo neljättä kertaa Great Place to Work® -sertifikaatin.

Arvostamme työn ja vapaa-ajan tasapainoa ja pidämme huolen siitä, että molemmille on aikansa. Olemme joustavia työaikajärjestelyjen ja työnteon tapojen suhteen. Toimistomme sijaitsee Helsingin keskustassa.

Lisätietoja tehtävästä antavat InHunt Group Oy:n Senior headhunterit Terhi Ahokas 050 388 9600 sekä Juhana Gyllenbögel 044 060 6665.

Jos kiinnostuit tehtävästä, lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen alla olevan Hae paikkaa -linkin kautta viimeistään su 23.4.2023. Toimithan ripeästi, sillä haastattelemme ehdokkaita jo hakuajan aikana.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
HEAD OF R&D
CTO rakentamaan AI-natiivin SaaS-tuotteen seuraavaa kasvuvaihetta
Toiminnanjohtaja
Toimitusjohtaja
Sales Director, Myyntijohtaja
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

TOIMITUSJOHTAJAN VIISI PERISYNTIÄ AVAINHENKILÖIDEN REKRYTOINNISSA
Toimitusjohtajan viisi perisyntiä avainhenkilöiden rekrytoinnissa 
Yrityksen miljoonainvestointeja ei tehdä mututuntumalla. Miksi sitten avainhenkilöiden rekrytoinnissa luotetaan joskus liikaa omaan arvioon, tuttuihin nimiin...
InHunt asiakastarinat
Energytech rakensi uuden tavan johtaa kasvua
Kun Energytech Finland Oy liittyi yrityskaupan myötä osaksi Konwell-konsernia, aiemmin omistajayrittäjien kesken hoidetulle päätöksenteolle tarvittiin uusi rakenne....
Mitä suorahaku maksaa
Mitä suorahaku maksaa – ja mistä siinä oikeastaan maksetaan? 
Mitä suorahaku maksaa? Se on yksi yleisimmistä kysymyksistä suorahakua harkitsevien yritysten keskuudessa, mutta samalla yksi vaikeimmin vastattavista. Suorahakupalveluiden...
InHunt asiakastarinat
Asiakasymmärrys osaksi arjen johtamista
Miten asiakasymmärrys voidaan tuoda osaksi arjen johtamista ja jatkuvaa kehittämistä? Figure lähti yhdessä InCrestin kanssa tarkastelemaan palveluitaan asiakkaan...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Suomen Vahvimmat - Platina