Toimitusjohtaja

Helsinki / Uusimaa

Senior headhunter Petri Peltoniemi
p. 0500 840 912
Senior headhunter Tero Suvanto
p. 050 414 1641

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntija ja alan johtava vaikuttaja. Kiinteistöliittoon kuuluu asunto-osakeyhtiöitä, kiinteistöosakeyhtiöitä, asuinvuokratalojen omistajia sekä vuokranantajia.

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon ja paikallisyhdistyksiin kuuluu yli 33 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

Kiinteistöliitto palvelee jäseniään vaikuttamalla yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja valvomalla kiinteistöalan etuja. Liiton tavoitteena on seurata ja vaikuttaa kiinteistöihin ja asumiseen kohdistuvien verojen ja maksujen kehitykseen sekä lainsäädännön toimivuuteen valtakunnallisella ja paikallisella tasolla. Kiinteistöliitto osallistuu myös aktiivisesti kiinteistöasioiden edunvalvontaan EU:ssa ja tekee läheistä yhteistyötä Pohjoismaiden ja eurooppalaisten alan järjestöjen kanssa. Tätä laajaa kokonaisuutta ja jäsenistömme neuvonnasta ja tuesta vastaavaa 24 hengen asiantuntijatiimiä johtamaan, nykyisen tj:n jäädessä eläkkeelle, on nyt haussa:  

TOIMITUSJOHTAJA

Tehtävässä edustat kiinteistöalaa ja Kiinteistöliittoa julkisuudessa, ylläpidät yhteiskuntasuhteita ja yhteyksiä tiedotusvälineisiin. Johdat kiinteistöalan edunvalvontaa (Suomessa ja EU-tasolla) ja kehität kiinteistö- ja rakennustoimialojen yhteistyötä ja toimintaedellytyksiä. Vastaat myös valtakunnallisen Kiinteistöliittoyhteisön ja sen organisaation johtamisesta, yhteistoiminnasta ja kehittämisestä sekä koordinoit omistajaohjausta liittokonserni- ja osakkuusyhtiöissä. Toimit lähiesihenkilönä johtoryhmälle.

Mitä tarjoamme sinulle?

Tässä tehtävässä tarjoamme sinulle erityisesti tilaisuuden vaikuttaa valtakunnallisesti ja EU tasolla kiinteistöalan edunvalvontaan ja kehitykseen. Pääset tekemään työtä yhdessä Kiinteistöliiton osaavan asiantuntijahenkilöstön ja alueellisten yhdistysten asiantuntijoiden sekä luottamushenkilöiden kanssa.

  • Monipuolisen tehtäväkentän
  • Mainion työyhteisön kiinteistöalan johtavana asiantuntijana ja edunvalvojana
  • Mahdollisuuden kv-toimintaan ja vaikuttamiseen EU-yhteistyön kautta
  • Mahdollisuuden oman työn räätälöintiin ja etätyöhön 
  • Viihtyisät toimitilat Helsingin keskustassa
  • Kilpailukykyisen palkkauksen

Mitä toivomme sinulta?

  • Uskottavuutta ja kokemusta toimia kiinteistöalan johtavana asiantuntijana
  • Kykyä kuunnella ja edistää paikallisyhdistysten tarpeita liiton resursseja hyödyntäen
  • Erinomaisia johtamis-, organisointi- ja yhteistyötaitoja
  • Laajaa verkostoa ja verkosto-osaamista
  • Erinomaisia esiintymis- ja viestintätaitoja
  • Vahvaa talousosaamista
  • Toimintatavaltasi olet ulospäinsuuntautunut, eteenpäin katsova ja uusia ideoita tuova, moderni innostava johtaja
  • Edellytämme suomen ja englannin kielen sujuvaa suullista ja kirjallista osaamista, muu kielitaito katsotaan eduksi
  • Soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa

Kiinnoistuitko tehtävästä?

Hae paikkaa viimeistään 17.9.2025 lähettämällä hakemuksesi alla olevan linkin kautta. Liitä mukaan CV:si, hakukirjeesi sekä palkkatoiveesi. Toimi kuitenkin pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuajan kuluessa. Lisätietoja tehtävästä antavat Senior headhunterit Petri Peltoniemi p. 0500 840 912 ja Tero Suvanto p. 050 414 1641

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Talousjohtaja / CFO
Sales Director, Myyntijohtaja
Engineering Director / Chief Technology Officer
Franchise Partner / Entrepreneur Kitchen & Home Solution Business
Hallitusammattilainen
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Mitä suorahaku maksaa
Mitä suorahaku maksaa – ja mistä siinä oikeastaan maksetaan? 
Mitä suorahaku maksaa? Se on yksi yleisimmistä kysymyksistä suorahakua harkitsevien yritysten keskuudessa, mutta samalla yksi vaikeimmin vastattavista. Suorahakupalveluiden...
InHunt asiakastarinat
Asiakasymmärrys osaksi arjen johtamista
Miten asiakasymmärrys voidaan tuoda osaksi arjen johtamista ja jatkuvaa kehittämistä? Figure lähti yhdessä InCrestin kanssa tarkastelemaan palveluitaan asiakkaan...
Perinteinen rekrytointi vai headhunting?
Missä tilanteissa headhunterin käyttäminen on tärkeää? 
Kun yritykseen tarvitaan uusi osaaja, yksi ensimmäisistä päätöksistä on se, miten oikea henkilö löydetään. Laitetaanko työpaikka julkiseen hakuun? Hoidetaanko...
Miksi kannattaa tuntea osaava headhunter, vaikka et hae ketään?
Miksi kannattaa tuntea osaava headhunter, vaikka et hae ketään?
Yritysjohtajan verkostosta puuttuu yllättävän usein yksi liiketoiminnan kannalta tärkeä kontakti: osaava headhunter. Suorahaun ammattilainen kannattaa tuntea...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Suomen Vahvimmat - Platina