Tuotantopäällikkö, Nobina

Pääkaupunkiseutu / Uusimaa

Senior Headhunterit Tomi Sohlman (040 775 7633) ja Terhi Ahokas (050 388 9600)

Nobina on Pohjoismaiden suurin joukkoliikenneoperaattori, jolla on 13 000 työntekijää neljässä eri maassa. Suomessa Nobina toimii pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Oulussa. Suurimpana toimijana sillä on merkittävä rooli toimialan vastuullisena kehittäjänä ja päivittäin miljoona ihmistä päättää matkustaa Nobinan kyydissä kestävämmin. Yhtiö tekee systemaattisesti työtä liikennepäästöjen vähentämiseksi. Sen tavoitteenamme on entistä täsmällisempi, turvallisempi, vastuullisempi ja kestävämpää kehitystä paremmin tukeva liikennöinti. Linja-autoliikenteen sähköistämisessä Nobina on alan eturintamassa.  Monimuotoisuus on Nobinassa arkea ja työyhteisön rikkaus ja yhtiössä arvostetaan tasapuolista ikä- ja sukupuolijakaumaa. Nobinassa kannustetaan aktiivisesti myös naisia hakeutumaan alalle. 

TUOTANTOPÄÄLLIKKÖ

Tehtävässä johdat ja vastaat alueesi operatiivisesta liikennetuotannosta, tuloksesta ja laatuvaatimusten mukaisesta toiminnasta. Liikennetuotannon laadun ja tehokkuuden johtamisen lisäksi toiminnan jatkuva analysointi, sekä kehittäminen ovat vastuullasi. Toimit alueesi johtoryhmässä ja kehität sen liiketoimintaa. Tehtävässä raportoit aluejohtajalle, joka on Nobina Suomen johtoryhmän jäsen.    

Esihenkilöroolissasi vastaat tiimisi 12 työntekijän suorituksen johtamisesta, työntekijäkokemuksen johtamisesta ja kehittämisestä sekä työhyvinvoinnista ja sen ylläpidosta. Sinua tukevat Suomen organisaation lisäksi pohjoismaisen konsernimme asiantuntijat. 

Menestyt tehtävässä, kun sinulla on 

  • Kokemusta tuotannon ja suorituksen johtamisesta
  • Vähintään viiden vuoden kokemus esihenkilötehtävistä työntekijävoimaiselta alalta
  • Hyvää ymmärrystä liiketoiminnan prioriteeteista, taloudellisen tuloksen ja kannattavuuden asiakaslähtöisestä johtamisesta 
  • Näyttöjä tehokkuuden ja laadun johtamisesta ja jatkuvasta parantamisesta  
  • Järjestelmällinen työskentelyote, paineensietokykyä ja aitoa uteliaisuutta toiminnan kehittämiseen   
  • Hyvät yhteistyötaidot, sekä suomen ja englannin kielen osaaminen

Tehtävä tarjoaa sinulle 

  • Hyvät menestymisen mahdollisuudet osaavien ammattilaisten kanssa 
  • Vastuullisen ja itsenäisen työn kasvavassa ja kestävää kehitystä tukevassa yrityksessä  
  • Hyvän perehdytyksen, modernit työvälineet ja mukavat työkaverit, jotka ovat liikennöintialan huippuammattilaisia 
  • Mahdollisuuden kehittää ammatillista osaamistasi innostavien työtehtävien ja pohjoismaisen konsernin parissa 
  • Kilpailukykyisen palkkauksen 

Lähetä hakemuksesi palkkatoivomuksineen viimeistään 24.11.2024. 

Senior Headhunterit Tomi Sohlman (040 775 7633) ja Terhi Ahokas (050 388 9600).

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Liiketoimintajohtaja
Toimitusjohtaja
Kaupunginjohtaja
Toimitusjohtaja, puurakentamisen ala, Pohjois-Suomi
Stadsdirektör
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

DSC00328
InHuntin LinkedIn-verkosto on suomalaisen työelämän vaikutuskanava
Kun puhutaan rekrytoinneista, ratkaisevaa ei ole se, kuinka monta ilmoitusta julkaistaan, vaan kuinka hyvin oikeat ihmiset tavoitetaan. InHuntin LinkedIn-kanava...
Länsi-Suomi on nyt kasvun kärjessä - Pohjanmaan suuralueella kilpaillaan parhaista osaajista
Länsi-Suomi on nyt kasvun kärjessä - Pohjanmaan suuralueella kilpaillaan parhaista osaajista 
Pitkään jatkuneen epävarmuuden jälkeen suomalaisesta teollisuudesta kuuluu jälleen rohkaisevia uutisia. Uudet tilaukset kasvavat, liikevaihto vahvistuu, vientimarkkinoilla...
Hallitusammattilaisen ja yrityksen luottoluokituksen kytköksen luomat haasteet
Hallitusammattilaisen ja yrityksen luottoluokituksen kytköksen luomat haasteet – InHunt Group tuo ratkaisun
Yrityksen luottoluokitukseen voivat vaikuttaa tekijät, joista omistajat ja hallitukset eivät aina ole tietoisia. Hallituksen riippumattomien jäsenten vastuuhenkilöhistoria...
Strategiaa arvioidaan tavoitteiden, valintojen ja mittareiden kautta
Herättääkö strategianne myönteisiä tunteita?
Strategiaa arvioidaan tavoitteiden, valintojen ja mittareiden kautta. Yksi tärkeä kysymys jää kuitenkin helposti kysymättä: miltä strategia tuntuu? Hyvä strategia...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Suomen Vahvimmat - Platina