Maailma muuttuu, HR ei

Maailma muuttuu, HR ei
Jaa somessa:

Kirjoituksistani hyvin usein kumpuaa aika suorakin kritiikki yrityksien harjoittamalle HR-toiminnalle. Myös hyvin usein minulta tivataan faktoja kirjoitusteni perusteluiksi. Se ei tunnu riittävän, että vuosien varrella olen tavannut satoja henkilöstöpäällikköjä ja- johtajia sekä nähnyt ja kuullut jos jonkinlaista. Useiden mielestä tämä jättää turhan paljon varaa omalle tulkinnalle ja näkemykselle ja on näin turhan subjektiivista. Pitäisi olla jotain objektiivisempaa johon tukea kritiikkini.

Nyt Deloitte on onneksi tehnyt sen ja toteaa saman minkä minä, että Suomessa henkilöstöjohtaminen elää täysin väärällä aikakaudella ja on todellinen uhka yrityksien kehittymiselle ja jopa selviytymiselle.  Deloitten tekemä Global Human Capital Trends -kyselytutkimukseen vastasi suurten yritysten HR- ja liiketoimintajohtajat 106 maasta. Raportti kokoaa vastausten perusteella yhteen nousevat haasteet ja kiinnostuksen kohteet. Maailmanlaajuisesti kyselyyn vastasi yli 3 300 HR-johtajaa. Suomen osalta maakohtaiset luvut olivat nyt ensimmäistä kertaa käytettävissä, sillä aikaisempina vuosina vastaajia ei ole ollut tarpeeksi. Nyt niitä oli 35.

Tulokset ovat aika pysähdyttäviä, joskaan ei yllättäviä.

Globaalisti trendilistan kärjessä ovat työkulttuuri ja sitouttaminen, johtajuus, oppiminen ja kehitys sekä HR:n uudistaminen. Suomessa lista on ihan toisennäköinen.

Suomalaisjohtajat pitivät tärkeimpänä HR-teknologiaa, työn yksinkertaistamista sekä HR- ja henkilöstöanalytiikkaa. Neljäntenä listalla on HR:n uudistaminen ja viidentenä johtajuus.

Meillä on sellainen ajattelutapa, että työntekijä saa olla tyytyväinen, jos hänellä on työpaikka. Töissä viihtymistä ja sitouttamista ei pidetä kovin tärkeänä, ainakaan juhlapuheiden ulkopuolella. Insinöörimaassa ajattelemme, että jos on oikeat prosessit, muu seuraa perässä. Sitouttaminen on huuhaata.”, Deloitten henkilöstöhallinnon konsultointipalveluista Pohjoismaissa vastaava johtaja Eva Tuominen sanoo.

Tutkimuksessa todetaan, että ns. milleniaalit (1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin välillä syntynyt sukupolvi) vuoteen 2025 mennessä tulee edustamaan yli 75 % koko työvoimasta. Tätä joukkoa voisi kuvailla sanoilla globaali, äärimmäisen verkostoitunut, teknologiaorientoitunut ja vaativa. He (tai me) olemme nuorekkaita, kunnianhimoisia ja täynnä tunnetta ja tarkoitusta, emmekä todellakaan työskentele yrityksissä jotka ovat täynnä sääntöjä ja rakenteita. Emmekä todellakaan työskentele paikassa, jossa henkilöstöjohtajan mielestä ”Saamme olla onnellisia, että meillä on työpaikka.”

Deloitten tutkimus osoitti karua kieltään monessakin kohtaa. 86 % vastaajista mainitsi johtajuuden erittäin tärkeäksi, mutta vain 13 % on sitä mieltä, että tekevät hyvää työtä uusien johtajien jalostamisessa. Nyt olisi yrityksien korkea aika alkaa miettimään, että miten niitä tulevaisuuden johtajia löydetään, kehitetään ja ennenkaikkea sitoutetaan. Tosin ihan ensimmäiseksi olisi varmasti hyvä tehdä katsaus sinne henkilöstöosastolle ja laittaa siellä asiat kuntoon.

Toiseksi olisi varmasti syytä tarkastella sitä omaa organisaatiota ja kriittisesti miettiä, että onko tämä sellainen paikka johon joku oikeasti haluaa tulla töihin. Ja sillä ”jokulla” en tarkoita ainostaan meitä n. 20 – 35-vuotiaita milleniaaleja vaan ihan kaiken ikäisiä. Yritykset kun tarvitsevat menestyäkseen myös sitä kokeneempaa kaartia.

Ja loppuun vielä kommentti, että kyllä, hyviäkin yrityksiä olen nähnyt ja sellaisia, joihin oikeasti halutaan mennä töihin. Valitettavasti näiden osuus menee aikalailla tuohon 13 %, eli niihin jotka kokevat tekevänsä hyvää työtä mm. uusien johtajien jalostamisessa (Talent Management).

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/ & http://teemuruuska.branded.me/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemun vastuualueella InHuntissa on mm. liiketoiminnan kehittäminen, markkinoinnin suunnittelu ja toteutus sekä tuotteiden ja palveluiden konseptointi. Tällä hetkellä Teemu kirjoittaa mm. näitä kirjoituksia Madridista, Espanjasta käsin, jossa hän on viimeistelemässä maisterin tutkintoaan arvostetussa EAE Business Schoolissa.

Seuraa InHuntia LinkedInissä: http://www.linkedin.com/company/inhunt-group-oy

Tykkää InHuntista Facebookissa: https://www.facebook.com/InhuntGroup

Seuraa InHuntia Twitterissä: https://twitter.com/InHuntGroup

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
CIO
Business Unit Director, Nordics
Hankejohtaja
Head of Consulting & Expertise South
Head of Consulting & Expertise West (Tampere, Turku, Pori)
Uusimmat

Blogista

InHuntGroup_Tulos_AsiakasQuote_1200px_5
Johtajatason rekrytointiin eivät kaikki suorahakukumppanit taivu
Voiko kriittinen rekrytointi onnistua keskellä kesälomakautta – ilman kiirettä tai kompromisseja? Asiakkaamme Tulos Oy todistaa, että voi. Lue, miten elintärkeä...
Sosiaalinen media on muuttanut rekrytoinnin pelisäännöt. Kuvassa henkilö on kannettavan tietokoneen ääressä ja erilaisia someprofiileita leijuu screenin ulkopuolella tuoden kuvaan ajatuksen sosiaalisesta mediasta.
Sosiaalinen media osana nykyaikaista rekrytointia
Sosiaalinen media on muuttanut rekrytoinnin pelisäännöt. Osaajien huomio herätetään nyt tarinoilla, kulttuurilla ja aktiivisella läsnäololla verkossa – ei vain...
InHuntGroup_Suden-ja-Karhun-malli_1200px
Karhun vai suden strategia? Selviytymiskeinot myyntitiimille haastavissa oloissa
Talven koittaessa karhu vetäytyy horrokseen ja säästää energiaa – susi kokoaa lauman ja lähtee saalistamaan. Kumpaa strategiaa myyntitiimisi seuraa? Lue vertaileva...
InHunt__Ennakoiva suorahaku ratkaisee rekrytoinnin sudenkuopat_1200px_plain
Ennakoiva suorahaku ratkaisee rekrytoinnin sudenkuopat
Ajoitus on ratkaisevaa suorahakuprosessin onnistumisessa: parhaat tulokset saavutetaan, kun headhunteriin otetaan yhteyttä heti tarpeen ilmetessä eikä vasta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.