Kun LinkedIn meni sekaisin

Jaa somessa:

LinkedInin uusi versio vyörytettiin pari kuukautta sitten myös suomalaisten käyttöön ja olen monta kertaa sen jälkeen kysynyt ihan avoimesti, että kukahan mahtoi siitä olla vastuussa. Uusi versio, joka julkaistiin, oli kaikkea muuta kuin valmis ja se muistutti enemmän jotakin bugista beta-versiota, mikä sen olisi pitänyt ollakin. Nopealla silmäyksellä visuaalinen puoli näytti olevan kunnossa, mutta kun alkoi uuteen versioon tutustumaan huomasi nopeasti, että puuttui sieltä todella paljon tärkeitä paljon käytettyjä ominaisuuksia, joita vanhassa versiossa oli.

 

 

En ala tässä kirjoituksessa käydä läpi, mitä kaikkea LinkedIn oli unohtanut tai jättänyt tekemättä. Perus käyttäjien osalta ei tosin tuntunut, että muutos huonompaan oli niin iso, mutta yritysprofiileiden osalta haitat olivat huomattavasti tuntuvammat…tai näin ainakin hetken luulin, kuten luuli ilmeisesti moni muukin.

 

 

Olen käyttänyt LinkedIniä henkilökohtaisesti vuodesta 2009 ja yrityksien tilien ja palveluiden kanssa olen ollut kunnolla tekemisissä vuodesta 2013. Yrityksille suunnattujen palveluiden myötä, kuten LinkedIn Recruiter (rekrytoinnin ammattilaisilla suunnattu lisenssi), olen päässyt myös tutustumaan LinkedInissä työskenteleviin ihmisiin ja näin suhteellisen hyvä käsitys on syntynyt koko talosta eikä vain siitä mitä perus käyttäjä näkee omassa profiilissaan tai home feedissaan.

 

 

InHuntin yli 11.000 seuraajaa eivät enää nähneet syystä tai toisesta InHuntin postauksia. Vaikka ovat klikanneet ”follow” ja näin antavat ymmärtää, että ne haluaisivat nähdä.

 

 

Kun verrataan esim. suomalaisia rekry- tai suorahakutoimijoita, on InHunt aivan omilla luvuillaan ja mm. ainoa, jolla seuraajien määrä on viisinumeroinen luku. Ja nyt puhun siis suomalaisista profiileista enkä kansainvälisten ketjujen profiileista, joilla ehkä on toimintaa Suomessa, mutta heidän Suomen yksiköllään ei ole mitään tekemistä heidän somepresenssin kanssa. Tarkalleen ottaen seuraajia InHuntilla on 11.012 tämän blogin kirjoittamisen hetkellä. Ne jotka ovat olleet yritysprofiileiden kanssa tekemisissä, ymmärtävät miten isosta lukumäärästä on kyse. Yritykset kun eivät voi käydä klikkailemassa LinkedInin ehdottamia ”people you may know” nappeja, vaan pitää jokainen seuraaja aidosti ansaita.

 

 

 

InHunt on jo vuosia nähnyt mihin maailma on menossa ja ennen kaikkea ymmärtänyt sosiaalisten medioiden ja kanavien tärkeyden osana kaikkea toimintaa. LinkedIn on yksi tärkeimmistä kanavista ja näin myös sen uudistus kosketti meitä. Suurin shokki LinkedInin muutoksessa liittyi siihen, kun huomasin että päivityksemme eivät enää lähteneet leviämään. InHuntin yli 11.000 seuraajaa eivät siis enää nähneet syystä tai toisesta InHuntin postauksia. Vaikka ovat klikanneet ”follow” ja näin antavat ymmärtää, että ne haluaisivat nähdä. Päivitysten ”engagement” näytti kuitenkin olevan kunnossa, joka on siis luku, joka kertoo kuinka monta henkilöä sadasta aktivoituu päivitykseen, joko klikkaamalla, tykkäämällä, kommentoimalla tai jakamalla sen. Korkean engagementin pitäisi vaikuttaa positiivisesti päivityksen leviämiseen.

 

 

Samalla yrityksien päivitykset loistivat poissaolollaan. Itselleni tämä oli myös ongelmallista, koska seuraan monia yrityksiä ja uutismedioita ja nyt näiden päivityksiä ei ollut saatavilla.

 

 

Lähdin pohtimaan asiaa yksinkertaisesti sen kautta, että mikä feedit sitten yhtäkkiä täyttää. Omassani panin nopeasti merkille, että uudistuksen myötä oli se nyt täynnä perus käyttäjien eli verkostooni kuuluvien henkilöiden kirjoittamia päivityksiä. Oli myös silmiin pistävää, että jopa keskivertopäivitykset, jotka sisältivät perus yritysmaailman kliseitä, keräsivät pitkälle toistasataa tykkäystä. Myös feedissäni päivitykset saattoivat helposti olla parikin viikkoa vanhoja, koska LinkedIn oli eliminoinut vaihtoehdon ”most recent”, jolla valitset, että tuoreimmat päivitykset näkyisivät ensiksi.

 

 

Samalla yrityksien päivitykset loistivat poissaolollaan. Itselleni tämä oli myös ongelmallista, koska seuraan monia yrityksiä ja uutismedioita ja nyt näiden päivityksiä ei ollut saatavilla. Myös ”companies” välilehti oli uudistuksen myötä onnistuneesti otettu pois. Sieltä kun pystyi ennen kätevästi käydä poimimassa eri yrityksien jutut joita seuraa. Tämä samalla myös yksi esimerkki yhdestä lukuisista ”onnistuneista” muutoksista. Paljon tosin hetken hukassa olleita toimintoja on jo tullut takaisin, mutta companies välilehteä ei. Tosin vanhaan pääsee vielä käsiksi url:n https://www.linkedin.com/company/home kautta.

 

 

Uusi algoritmi ilmeisesti nyt sitten suosii yksityishenkilöiden postauksia…Toki harmitti, että vuosien hyvä työ tällä tavalla valui jossain määrin hukkaan.

 

 

Ahkera googlailukaan ei tarjonnut mitään apua tai vastausta, joten aluksi oma johtopäätökseni oli, että LinkedInin uusi algoritmi ilmeisesti nyt sitten suosii yksityishenkilöiden postauksia. Eikä siinä mitään ja jos näin on, niin muutetaan vain strategiaa. Toki harmitti, että vuosien hyvä työ tällä tavalla valui jossain määrin hukkaan. LinkedIn nimittäin tuo InHuntin verkkosivuille merkittävän osan kävijöistä joka kuukausi. InHuntin www-sivuilla on tasaisesti n. 30 000 kävijää kuukausittain ja näistä n. 20 prosenttia tulee LinkedInistä. Uudistuksen myötä oli LinkedInin osuus kävijöistä hetkellisesti tippunut alle 5 prosenttiin.

 

 

Kului kuitenkin muutama päivä ja seurasin ahkerasti päivityksiämme, jolloin sieltä pomppasi jotain merkittävää silmään. Yksi InHuntin postauksista oli kerännyt yli 100 tykkäystä muutamassa tunnissa (yhteensä tykkäyksiä tuli lopulta lähes 500 ja näyttöjä karvan alle 150.000). Jouduin hieraisemaan silmiäni hetken ja aloin tutkia mikä voisi olla syynä tähän. Ei mennyt kauaa, kun huomasin että päivityksessä ei lainkaan ollut linkkiä, joka varmaan yli 90%:ssa meidän päivityksistä aina on. Heti perään tein toisen kokeilun ja huomasin selkeän yhtäläisyyden, josta tein päätelmän: Ne päivitykset joihin sisällytetään linkki ja josta tulee automaattisesti pieni esikatselu, eivät siis syystä tai toisesta lähde uusitussa LinkedInissä leviämään normaalilla tavalla vaikka ”engagement” olisi hyvällä tasolla. Sama päivitys, jossa linkki sijoitetaankin kommenttikenttään, toimiikin samalla tavalla tai jopa paremmin kuin ennen.

 

 

Sama päivitys, jossa linkki sijoitetaankin kommenttikenttään, toimiikin samalla tavalla tai jopa paremmin kuin ennen.

 

 

Kun ottaa huomioon, että miten metsään LinkedIn oli uudistuksellaan mennyt, oletin että algoritmissä on bugi, joka tullaan jossain vaiheessa korjaamaan. LinkedIn liikevaihdosta iso osa tulee yrityksiltä (mainokset + lisäpalvelut) ja näin ei muutosta katsota hirveän hyvällä yrityksien keskuudessa. Tähän ei tosin mennyt kauaa, kun huomasin, että LinkedInissä alkoi kiertää tieto, että näin asia on ja se pyritään muuttamaan mahdollisimman nopeasti. LinkedInin tosin tuntien tulee tähän todennäköisesti menemään kuukausia ja sen ajan valitettavasti joudumme etsimään linkkejä kommenttikentistä.

 

 

Tämä LinkedInin sotku muistuttaa myös tärkeästä asiasta: On erittäin vaarallista rakentaa menestystä jonkun yhden kanavan varaan. Sosiaalisen median myötä on syntynyt paljon busineksia, jotka esim. 100%:sti nojautuvat vaikka Instagramiin ja brändillä tai henkilöllä voi helposti olla satoja tuhansia seuraajia. Monesti olen miettinyt näitä busineksiä ja niiden haavoittuvaisuutta. Ollaan täysin yhden kanavan armoilla ja mitä jos Instagram yhtäkkiä menettääkin suosionsa?

 

 

Sinäänsä asia ei ole mitenkään uusi ja historiasta ja perus yritysmaailmasta löytyy paljon vastaavia esimerkkejä. Suomesta ehkä helpoin on käyttää Nokiaa ja sen ympärille muodostunutta klusteria, jossa lukuisat yritykset olivat täysin riippuvaisia Nokiasta ja sen menestyksestä. Kaikki tietävät, mitä Nokialle kävi ja samalla tavalla suurin osa näistä sen menestyksen aalloilla ratsastaneista yrityksistä hävisi myös tai joutui ainakin suuriin vaikeuksiin.

 

 

Kirjoittanut,

 

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt digitalisaatioon ja ennen kaikkea digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
CEO, Senior C-level Business Executive
Toiminnanjohtaja
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Ravintolatoimenjohtaja
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Uusimmat

Blogista

Nopeasti muuttuva teknologia ja kiristyvät turvallisuusvaatimukset haastavat hallitukset _1200px_2
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää.
InHuntBlog_Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa_plain
Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa – näin erotut joukosta
Unelmien työpaikan etsiminen voi tuntua loputtomalta prosessilta. Vaikka et aina voi itse päättää, milloin aloitat työnhaun, voit parantaa mahdollisuuksiasi...
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa. Kuvassa henkilö punnitsee ajatuksia rekrytointia suunnitellessa.
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa
Avainhenkilöiden rekrytointi on aikaa vievä ja haastava prosessi. Lue kolme syytä, miksi kiinteä palkkio voittaa success fee -palkkion.
InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.