Osaajapula vai osaamaton rekrytoija?

Jaa somessa:

 

Monet yritykset tuskailevat tällä hetkellä rekrytointien kanssa, johon vallitseva osaajapula on yksi selkeä syy. Itse kuitenkin uskallan väittää, että vaikka osaajapula varmasti osassa rekrytointeja on syynä heikkoon lopputulokseen, hyvin usein syyt löytyvät kuitenkin aivan muualta ja ennen kaikkea rekrytoijasta sekä vääristä vanhentuneista kanavista.

 

Ei varmaan ole hirven väärin sanoa, että viimeisen viiden vuoden aikana myös koko rekrytointiala on muuttunut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Samanaikaisesti on tapahtunut kaksi asiaa: osaajapula sekä digitalisaatio. Vanhat rekrytointikanavat eivät enää toimi samalla tavalla ja erityisesti sosiaalinen media on nostanut vahvasti päätään merkittävämpänä kanavana löytää ja houkutella uusia työntekijöitä.

 

Samalla kun ihan perinteisimmistä osaajista on koko ajan pulaa, organisaatioihin syntyy kovalla tahdilla käytännössä täysin uusia rooleja joihin hyvien ja/tai kokeneiden työntekijöiden löytäminen on todella kiven alla. Välillä ongelmaksi muodostuu myös se, että ei edes tiedetä mitä pitäisi hakea ja millä tittelillä, koska omassa organisaatiossa ei yksinkertaisesti ole tarvittavaa osaamista, jotta ymmärrettäisiin tarve tai tuleva rooli oikealla tavalla. Ja kun ei tiedetä mitä haetaan ja mistä sen voisi löytää, ymmärtää jokainen, että rekrytoinnista ei kovin menestyksekästä voi tulla.

 

Tutkimukset kertovat, että Suomen HR-kenttä ei ole pysynyt muutoksessa mukana. Tämä toki yleistäen ja aina löytyy poikkeuksia, mutta ei tarvitse kuin katsoa Duunitorin tekemään vuotuiseen Kansalliseen Rekrytointitutkimukseen, joka tukee väitettäni. Viime vuonna edelleen lähes 50% rekrytoijista piti maksullisia LinkedIn -ilmoituksia merkityksettöminä omien rekrytointiensa kannalta. Tämä on täysin uskomatonta, jos miettii, että LinkedInistä löytyy jo yli miljoona suomalaista ja se on kanava, joka myös mahdollistaa työpaikkailmoitusten kohdentamisen aivan eri tavalla kuin vaikka perinteiset sähköiset työpaikkamediat.

 

Toinen huolestuttava luku, joka tutkimuksesta selvisi oli se, että yli 30% organisaatiosta ei käytä työnantajamielikuvan rakentamiseen ollenkaan rahaa. Samalla kuitenkin 95% vastaajista piti hyvää työnantajamielikuvaa erittäin tärkeänä onnistuneen rekrytoinnin kannalta. Joku ei tässä kuitenkaan ihan nyt kohtaa, vai mitä itse olet mieltä?

 

Ymmärtääkseni uusi tutkimus on taas valmistumassa ja varmasti prosentit sekä LinkedInin, että työnantajamielikuvan rakentamisen suhteen ovat kohentuneet, mutta silti tullaan olemaan kaukana siitä, missä pitäisi olla. Hyvin vähän tulee rekrytointeja mieleen, joissa sosiaalinen media ja hyvä työnantajamielikuva ei auttaisi tai olisi se ratkaiseva tekijä, jotta oikea henkilö löytyisi.

 

Sosiaalisen median hyödyntäminen ei myöskään tarvitse olla passiivista, vaan voi siellä omalla aktiivisuudella saada loistavia tuloksia aikaan. Sen lisäksi, että sosiaaliset mediat ja etenkin LinkedIn tarjoaa tänä päivänä erilaisia erittäin toimivia keinoja työpaikoista ilmoitteluun, on se myös kanava, jossa on erittäin helppo etsiä itse proaktiivisesti potentiaalisia työntekijöitä. Toki riippuu paljon rekrytoinnista ja jos on vaikka kyseessä esim. isompi tunnettu yritys, niin ei ehkä ole välttämättä se paras idea lähestyä kilpailijoiden avainhenkilöitä itse, vaan valita sitten vähän eri keinot ja kanavat. Eli pelisilmää täytyy myös olla.

 

Osaamaton rekrytoija tekee usein todella useita jopa räikeitä virheitä myös rekrytointiprosessin aikana. Ensinnäkin hän luulee, että kaikki haluavat heille töihin ja näin kohtelee hakijoita sen mukaisesti. Ei pidä heihin yhteyttä eikä kerro prosessin kulusta ja tilanteesta. Kun on haastattelun aika, pommittaa hän hakijoita kysymyksillä sen sijaan, että yrittäisi saada aikaan hyvän keskustelun, jossa samalla myös myy omaa yritystä hakijoille. Asia, joka suurimmalta osalta rekrytoijista unohtuu täysin ja syy, miksi parhaat hakijat saattavat todeta, että työpaikka ei ole häntä varten.

 

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt digitalisaatioon ja ennen kaikkea digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
CEO, Senior C-level Business Executive
Toiminnanjohtaja
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Ravintolatoimenjohtaja
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Uusimmat

Blogista

Nopeasti muuttuva teknologia ja kiristyvät turvallisuusvaatimukset haastavat hallitukset _1200px_2
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää.
InHuntBlog_Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa_plain
Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa – näin erotut joukosta
Unelmien työpaikan etsiminen voi tuntua loputtomalta prosessilta. Vaikka et aina voi itse päättää, milloin aloitat työnhaun, voit parantaa mahdollisuuksiasi...
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa. Kuvassa henkilö punnitsee ajatuksia rekrytointia suunnitellessa.
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa
Avainhenkilöiden rekrytointi on aikaa vievä ja haastava prosessi. Lue kolme syytä, miksi kiinteä palkkio voittaa success fee -palkkion.
InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.