Kun yrityksen kiinnostavuus työpaikkana on täysi nolla

Jaa somessa:

Vuosia olen kirjoitellut siitä, kuinka rekrytoinnista tulee ja on tullut haasteellisempaa. Kirjoitellut siitä, kuinka työnantajabrändin kehittäminen ei ole ainoastaan toivottavaa, mutta jatkossa myös pakollista, mikäli haluaa rekrytoida hyviä työntekijöitä. On tullut kirjoiteltua siitä, kuinka yrityksen online ja some-presenssi vaikuttavat todella paljon rekrytoinnin lopputulokseen sekä kuinka näitä kanavia pitäisi osata tehokkaasti myös hyödyntää osana rekrytointiprosessia. On tullut puhuttua myös aika paljon hakijakokemuksesta ja siitä, millä tavoin voidaan vaikuttaa positiivisesti rekrytoinnin lopputulokseen, kun siirrytäänkin katsomaan rekrytointiprosessia työnhakijan näkökulmasta.

Mitä sitten on tapahtunut näiden vuosien aikana? Ei käytännössä muuta kuin, että rekrytointi on mennyt juurikin tuohon suuntaan ja yritykset, jotka eivät edelleenkään ole ottaneet edellä mainittuja asioita huomioon ovat todella isoissa ongelmissa nyt, kun eivät onnistu enää rekrytoimaan uusia henkilöitä.

Mikä sitten avuksi, kun omat verkostot eivät tuota tulosta, hakemuksia ei maksettujen työpaikkailmoituksien kautta tule ja muutenkin koko rekrytointi tuntuu lähes toivottomalta? Silloin lähes ainoa vaihtoehto on turvautua heahdunterin apuun, mutta valitettavasti ihmeisiin sentään emme mekään pysty. Yhä useammin olemme tilanteissa, joissa kerromme asiakkaille, että valitettavasti mahdollisuudet löytää heidän määrittelemän profiilin kaltainen henkilö on hyvin pieni. Ihan jo pelkästään siitä syystä, että nämä kaikki ovat hyvissä töissä ja valitettavasti pulassa olevalla yrityksellä ei ole mitään sellaista, joka saisi profiilin sopivat potentiaaliset henkilöt edes miettimään työpaikan vaihtoa.

Vaikka yrityksen tuotteet tai palvelut saattavatkin olla vielä ihan ok tasolla ja pitää näin yrityksen hengissä muutamien konkareiden ja pitkäaikaisten asiakkuuksien avustuksella, niin kaikki muu onkin sitten vähän niin ja näin. Toimitilat ovat nähneet parhaat päivänsä jo vuosia sitten, työntekijöiden työkalut ovat vanhentuneet, uusia työntekijöitä ei ole rekrytoitu muutaman konkarin vielä painaessa hommia puolitehoilla, yrityksen nettisivut on päivitetty viimeksi toistakymmentä vuotta sitten, sosiaalinen media on tuntematon käsite ja niin edelleen.

On selvää, että mikäli tämänlainen yritys haluaa pysyä hengissä, täytyy yrityksen uudistua ja nopeasti. Yleensä tämä myös tarkoittaa, että johdon täytyy vaihtua. Monet asiat myös pystytään ulkoistaa tänä päivänä, mutta esimerkiksi myynnin ulkoistaminen alkaa olla aika haasteellista. Näin ollen rahalla täytyy palkata henkilö, joka uudistaa ja lähtee vetämään myyntiä. Mitään muuta houkutinta, kun ei ole. Tässä kohtaa on toivottavaa, että yrityksellä on kassa edes jollakin tavalla kunnossa, koska muuten alkaa se olla lopun alkua.

Näitä yrityksiä Suomessa on todella paljon ja niiden tulevaisuus on todellakin uhattuna. Kilpailu ja uhka, kun ei tule vain Suomesta, vaan uusia kansainvälisiä toimijoita tulee Suomenkin markkinoille yhä kiihtyvällä tahdilla. Se päivä, kun esim. verkkokaupan jättiläinen Amazon rantautuu kunnolla Suomeen, voi siinä kohtaa moni yritys laittaa sitten lapun luukulle. Suomessa ei ymmärretä, miten suuri ja mahtava Amazon oikeasti on, mutta itse kun on asunut Madridissa Espanjassa kohta viisi vuotta ja nähnyt sen omin silmin niin voin kertoa, että mistään ihan pienestä asiasta ei ole kyse. Lähtökohtaisesti, kun Amazonin kautta saat minkä tahansa asian halvemmalla, mitä mistään kivijalkakaupasta ja kotiin kannettuna 24-48h:n sisällä. Ja mikäli et tykkää, niin sen kuin palautat johonkin lähistöltä löytyvistä pisteistä ja rahat palautuvat tilillesi, sen enempää kyselemättä. Tuhannet yritykset täällä ovat jo joutuneet ahdinkoon tai lopettamaan kokonaan toimintansa Amazonin takia.

Amazonin ihmeellisyydestä kertoo hyvin tämä parin kuukauden takainen päivitykseni Instagram Storiesissa:

Ja noiden originaalivaraosien hinta? Puolet siitä, mitä mistään muualta netistä löysin. Amazon on jo tulossa Suomeen ja kuinka se aidosti mullistaa kuluttajan arjen, niin tässä hyvä artikkeli siitä Aamulehdessä: https://www.aamulehti.fi/uutiset/nain-elamasi-mullistuu-jos-verkkokauppajatti-tulee-suomeen-vuosi-yhdysvalloissa-teki-minusta-amazonin-sekakayttajan-200977185

Alla vielä kuva Amazon Espanjan päävaraston yhdestä hallista täällä Madridissa San Fernando De Henaresissa:

Kirjoittanut,

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt verkkoliiketoimintaan, digitalisaatioon ja digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Kehitysjohtaja / Chief Development Officer
Lakiasiainjohtaja
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Hallitusammattilainen
Business Controller - tuotekustannuslaskenta
Uusimmat

Blogista

Strategic,Goal,Setting,And,Business,Planning,Concept,With,A,Businessman
Tehokas moottori ei riitä – ilman toimivaa voimansiirtoa pk-yritys ei liiku
Pk‑yrityksen kasvu ei kaadu strategiaan, vaan siihen, miten strategia viedään arkeen. Vaikka osaaminen ja kokemus muodostavat yrityksen vahvan moottorin, ilman...
Heini Pirttijärvi inspiroi Hallitushakujen valmennusten alumnitilaisuudessa-blogi-1200x630
Heini Pirttijärvi inspiroi hallitushakujen valmennusten alumnitilaisuudessa
Hallitushakujen valmennusten marraskuun alumnitilaisuudessa meillä oli ilo kuulla Keynote puhujana Heini Pirttijärveä, johtajaa ja hallitusammattilaista, jolla...
Ambitio, irtiotto ja yksinkertaistaminen, kolme avainta pk-yrityksen kasvuun-blogi-1200x630
Ambitio, irtiotto ja yksinkertaistaminen, kolme avainta pk-yrityksen kasvuun
Moni pk-yritys elää arjen pyörityksessä niin tiukasti, ettei energiaa riitä kasvun rakentamiseen. Päivittäinen tekeminen vie mennessään, ja organisaatio ajautuu...
shutterstock_1451056742
Katsaus vuoden 2026 rekrytointimarkkinaan
Vuoden 2026 työmarkkinat headhunterin silmin – missä syntyvät pullonkaulat ja miten ne ratkaistaan?  Vuosi 2026 näyttää työmarkkinoilla ulospäin ristiriitaiselta....
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.