Työntekijät ovat puhuneet: 94% työntekijöistä haluaa työskennellä vähintään yhden päivän viikossa etänä!

Jaa somessa:

Viime viikolla kysyin tai lähinnä pohdin työnteon tulevaisuutta pandemian jälkeen. Kerroin mm. Espanjassa tehdystä kyselystä, johon vastasi yli 20.000 työntekijää ja joista ainoastaan 2% toivoi tekevänsä töitä myös jatkossa viisi päivää viikossa toimistolta käsin. Sen sijaan 35% toivoi pystyvänsä työskentelemään kolme päivää viikosta etänä ja 29% ei palaisi toimistoille ollenkaan. Kirjoitukseen pääset tästä: https://inhunt.fi/2020/09/tyonteko-pandemian-jalkeen-kuinka-moni-palaa-toimistoille/

Toimitusjohtajamme Kari Juutilainen päätti toteuttaa saman kyselyn (pääset kyselyyn tästä) omalle verkostolleen ja tulokset eivät tälläkään kertaa yllättäneet. Viikossa yli 8000 vastausta ja ainoastaan 6% vastaajista valitsi vaihtoehdoksi sen, että toivoisi olevansa viikon jokaisena päivänä tekemässä töitä toimistolta käsin. Näin ollen 94% työntekijöistä haluaa työskennellä vähintään yhden päivän viikossa etänä!

Tässä kyselyn tulokset:

  • 16% vastaajista työskentelisi mielellään 5 päivää viikossa kotona
  • 12% vastaajista työskentelisi mielellään 4 päivää viikossa kotona
  • 29% vastaajista työskentelisi mielellään 3 päivää viikossa kotona
  • 28% vastaajista työskentelisi mielellään 2 päivää viikossa kotona
  • 9% vastaajista työskentelisi mielellään 1 päivän viikossa kotona
  • 6% vastaajista ei haluaisi työskennellä kotona ollenkaan

Kun lähti lukemaan myös kyselyn alle syntynyttä keskustelua, oli siellä erittäin mielenkiintoisia kommentteja, joista tässä muutamia:

”Kiinnostaa tulos. Samalla, kun on ajansäästöä ja siten tehokastakin työskennellä kotoa, niin hämärtääkö se entisestään työn ja vapaa-ajan väliä? Onko sillä väliä?”, Kysyy Anna-Maija Kuosmanen, Managing Director, Urbaanit Kodit Oy (Säästöpankkiryhmä)

”Puolen vuoden jälkeen kokemukset etätyöskentelystä kotona niin hyvät, että uskon jatkossa olevani aina 3-4 päivää etänä. Toki useasti näinä päivinä asiakkaiden parissa. Kotona faciliteetit sillä tasolla, että tekniset ominaisuudet sen puoleen jopa paremmat kuin konttorilla.”, kommentoi puolestaan Tapio Kesä-Heino, Sales Manager, Fresh House Oy

”Itse tehnyt kolme vuotta töitä kotoa käsin. Itseasiassa koko tiimi tekee töitä etänä. En kaipaa paluuta entiseen.”, kertoo Sami Sytelä, CEO & Founder, Filysium Ltd

Yksi vastaajista pohti myös, että saiko mahdollisesti ensimmäinen vaihtoehto liikaa vastauksia, mutta se miten postaus oli tehty, en itse siihen usko. Postaus nimittäin alkoi caps lockilla kirjoitettuna näin: ÄLÄ TYKKÄÄ TÄSTÄ POSTAUKSESTA, ENNEN KUIN OLET LUKENUT ALLA OLEVAN!

Kun olen jo pidempään seurannut asian kehitystä ja keskustelua sen ympärillä, oman tuntumani mukaan, on tuo prosentti ainakin hyvin lähellä oikeaa. Onhan maailmassa jo todella paljon ihan isojakin yrityksiä, joilla ei ole toimistoja laisinkaan ja kotona / etänä työskentelevien määrä lisääntyy vaan päivä päivältä. Viimeiset kaksi toimeksiantoa (Maajohtaja ja myyntijohtaja), jotka olen itse toteuttanut täällä Madridissa, niin kummassakaan toimisto ei ole sisältynyt pakettiin, eikä sellaista ole aikomusta perustaa tiimien kasvaessa. Toisessa kyseessä Yhdysvaltalainen ja toisessa Liettualainen toimeksiantaja.

Lisäksi kun katsoo kommentteja, joita tämä pohdinta synnytti, kertovat ne myös siitä, että toimistot eivät ole enää mikään välttämättömyys monille:

”Omien kokemusten sekä sen perusteella, mitä työkavereiden kanssa olen jutellut, minä en ihmettele tuota yhtään. Lähimmät viisi työkaveriani haluavat jokainen pysyä täysin kotitoimistolla. Toki tämä voi olla alakohtaista, mutta miksi mennä toimistolle, kun kaiken voi yhtä hyvin tehdä paikasta riippumatta.”, kommentoi Lauri Anglen, System Specialist, Government ICT Centre Valtori

”Vielä palkkatöissä ollessa minua suorastaan ahdisti ajatus toimistolle ravaamiseen paluusta. Siinä palaa paljon aikaa ja energiaa hukkaan, ja ainakin itse saan hommat paremmin tehtyä kotona kun on vähemmän keskeytyksiä.”, kertoo puolestaan Tommi Partanen, Digital Marketing Expert, Co-Founder, Markkinointisankarit Oy

”Omassa kuplassani olin hämmästynyt siitä, miten harva tässä kyselyssä valitsee sen peukun. Ylivoimainen enemmistö niistä joiden kanssa olen tästä keskustellut ei mieluummin palaisi toimistolle enää ikinä. Jopa vapaa-ajan aktiviteettien siirtymisessä verkkoon nähdään paljon hyvääkin – esimerkiksi asuinpaikka rajoittaa elämää paljon vähemmän.”, toteaa Suvi Kiviniemi, Project Specialist, Metropolia University of Appliec Sciences

Erityisesti tykkäsin tästä Suvin kommentista ja tuosta oman kuplan esiin nostamisesta. Yllättävän harva tuntuu sen tiedostavan, mutta yleisestihän me kaikki elämme oman kuplamme sisällä, jonka muodostaa mm. omat valinnat, elämäntavat, mielipiteet, arvot, asuinalue, työyhteisö, sosiaalinen media, perhe sekä se ihan lähin tuttava- ja kaveripiiri. Näin ollen välillä on erittäin vaikeaa tai jopa mahdotonta ymmärtää, miten joku asia voi jollekin toiselle olla normaalia, kun itselle se ei tulisi kuuloonkaan. Kun asian edes jollakin tasolla tiedostaa, on huomattavasti helpompi (ja tervettä) välillä astua sen oman kuplan ulkopuolelle ja tarkastella asioita vähän eri vinkkelistä.

Kirjoittanut,

Ota yhteyttä: teemu(at)inhuntworld.com

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt verkkoliiketoimintaan, digitalisaatioon ja digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
CEO, Senior C-level Business Executive
Toiminnanjohtaja
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Kasvun ja oppimisen toimialajohtaja
Uusimmat

Blogista

Nopeasti muuttuva teknologia ja kiristyvät turvallisuusvaatimukset haastavat hallitukset _1200px_2
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää.
InHuntBlog_Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa_plain
Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa – näin erotut joukosta
Unelmien työpaikan etsiminen voi tuntua loputtomalta prosessilta. Vaikka et aina voi itse päättää, milloin aloitat työnhaun, voit parantaa mahdollisuuksiasi...
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa. Kuvassa henkilö punnitsee ajatuksia rekrytointia suunnitellessa.
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa
Avainhenkilöiden rekrytointi on aikaa vievä ja haastava prosessi. Lue kolme syytä, miksi kiinteä palkkio voittaa success fee -palkkion.
InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.