5 vinkkiä, jotka auttavat pysymään motivoituneena työnhaussa

Jaa somessa:

Työnhakijoita on tällä hetkellä todella paljon liikkeellä. Näin ollen työnhakuprosessi, hakemuksineen ja haastatteluineen voi olla erittäin raskas. Motivaation ylläpitäminen saattaa usein olla haastavaa, jopa kaikkein positiivisimmalle ja itsevarmimmalle henkilölle.

Seuraavassa viisi vinkkiä siihen, miten pidät motivaation ja uskon yllä, kun olet etsimässä uutta työpaikkaa:

Tee suunnitelma

Oletko ehkä kuullut lauseen: “If you fail to plan, you plan to fail.” Näin myös työnhaussa, kuten lähes kaikessa muussakin elämään liittyvässä. Toki olen myös itse törmännyt siihen ihmisryhmään ja uskomukseen, jonka mukaan asioita tapahtuu, kun vaan jaksaa olla kärsivällinen ja odottaa tarpeeksi. Tuon kun ottaa ohjenuoraksi, ei tule ihan hirveästi saamaan elämänsä aikana aikaiseksi. 

Näin ollen on parempi rakentaa suunnitelma ja lähteä toteuttamaan sitä mieluummin tänään kuin huomenna.  Suunnitelman voi aloittaa vaikka listaamalla yrityksiä, joissa haluaisi työskennellä. Näistä yrityksistä etsiä henkilöt, jotka todennäköisesti tekevät päätöksen palkattavasta henkilöstä. LinkedIn on loistava työkalu tuohon. Jos etsit markkinointiduunia, on markkinointipäällikkö tai johtaja todennäköisesti se oikea henkilö lähestyä. Älä kuitenkaan lähesty kysymällä suoraan, että “olisko sulla mulle duunia?”, vaan aloita ensiksi esittelemällä lyhyesti itsesi ja kertomalla, miksi haluat verkostoitua hänen kanssaan. Syyksi riittää ihan vaikka lause pari siitä, kuinka mielenkiintoinen yritys, jossa ko. henkilö työskentelee, sinusta on. Sitten kun henkilö on hyväksynyt kutsun on aika kertoa, että olisit halukas keskustelemaan työmahdollisuudesta ko. yrityksessä, mikäli heillä lähtee paikka hakuun. Tässä kohtaa on hyvä tehdä itsestään kiinnostava esim. jakamalla jotain joka konkreettisesti kertoo osaamisesta ja/tai tuloksista, joita on saavuttanut. 

Suunnitelman idea on myös siinä, että ilman sitä lähtee vain sattumanvaraisesti hakemaan paikkoja, joka ei yleensä johda mihinkään. Suunnitelman avulla osaa myös paremmin suunnata ajan ja energian siinä vaiheessa, kun hakee avoimessa haussa olevia tehtäviä. 

Aseta päivä- ja viikkotavoitteet 

Aseta selkeät päivä- ja viikkotavoitteet. Esimerkiksi jokainen arkipäivä aktiivista työnhakua välillä 08:30 – 11:30 ja 12:30 – 14:30. Listaa myös konkreettiset aktiviteettitavoitteet päivätasolla. Näitä voivat olla esim. kontaktoida x määrän henkilöitä per päivä, verkostoitua LinkedInissä 20 uuden henkilön kanssa, julkaista postaus tai artikkeli LinkedInissä ja hakea vähintään yhtä avoinna olevaa tehtävää ajatuksella. 

Työnhaku on kokopäivätyö, joten suhtaudu siihen oikealla tavalla 

Jos työnhaussa haluaa tuloksia, täytyy siihen suhtautua vakavasti. Näin ollen suosittelen arkipäivisin noudattamaan ihan samaa rytmiä, mitä noudattaisi, kun olisi päivätoissä. Eli herää aikaisin, syö aamupala, käy suihkussa, laita työvaatteet päälle ja aloita työnhaku. 

Yritä löytää henkilö, joka on samassa tilanteessa, jotta voit sparrailla hänen kanssaan 

Yksi ehkä parhaista tavoista ylläpitää omaa motivaatiota on löytää henkilö tai henkilöitä, jotka ovat samassa tilanteessa. Näin pystytte jakamaan kokemuksianne, vinkkejä ja ihan vaan kannustamaan toisianne. Aina silloin tällöin tulee vaikeampi päivä jolloin kaikki näyttää synkältä ja näin on tärkeää, että läheltä löytyy joku joka silloin repii ylös kuopasta. Ja sama tietysti toisin päin ja välillä se olet sinä, joka auttaa kaveria pääsemään yli vaikeammasta hetkestä. 

Yritä ymmärtää rekrytoinnista vastaavan henkilön maailmaa 

Usein työnhakijat turhautuvat ja menettävät malttinsa rekrytoinnista vastuussa olevia henkilöitä kohtaan. Aletaan ottamaan henkilökohtaisesti esim. se, että ei tullut kutsua haastatteluun eikä mitään perusteluja siitä, miksi näin ei käynyt. Voin vakuuttaa sinulle, että kukaan ei tee tai jätä tekemättä sitä ollakseen ilkeä. Kun ymmärtää rekrytoinnista vastaavan henkilön maailmaa, säästyy usein turhilta turhautumisilta eikä lähde kuluttamaan energiaa negatiivisiin asioihin ja ajatuksiin.

Valitettavan usein yrityksillä ei vain ole juuri minkäänlaisia prosesseja tai työkaluja rekrytointien hoitamiseen ja näin ehdokkaille informoiminen jää usein tekemättä. Yhtä usein rekrytointia on tekemässä henkilö, jolla on jo pöytä täynnä muita asioita ja valtavat paineet niskassa ja näin ehdokkaille informoiminen voi tuntua sellaiselta asialta, jonka pahimmassa tapauksessa voi jättää kokonaan hoitamatta.

Hyvät yritykset ja rekrytointia ammatikseen tekevät pitävät hyvästä kommunikoinnista kyllä huolen ja ymmärtävät mm. ehdokaskokemuksen tärkeyden. Valitettavasti nämä yritykset kuuluvat kuitenkin selkeään vähemmistöön, kun lasketaan kaikki rekrytointia tekevät yritykset ja henkilöt yhteen vaikka koko Suomessa yhden kalenterivuoden aikana. Näin ollen on omalle päälle ja motivaation ylläpitämiselle helpompaa hyväksyä se fakta, että usein rekrytoijasta ei kuulu mitään ja näin se jää enemmän omalle vastuulle olla aktiivinen, pyytää lisätietoa ja ottaa asioista selvää. Kun omat odotukset ovat nolla muita kohtaan, niin silloin ei myöskään pääse ainakaan niin pahasti pettymään.

Tsemppiä työnhakuun!

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

CEO

InHunt World

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
CEO / Toimitusjohtaja, Turku, Pk-seutu
Toiminnanjohtaja
Kaupallinen johtaja | Commercial Director
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Tehdaspäällikkö
Uusimmat

Blogista

Rekrytointiprosessin vaiheet–opas työnantajille_plain-2
Rekrytointiprosessin vaiheet – opas työnantajille
Rekrytointiprosessi on monivaiheinen kokonaisuus, jonka onnistuminen vaikuttaa suoraan yrityksen menestykseen ja työnantajamielikuvaan. Tässä blogitekstissä...
InHunt_Varmista yrityksesi SaaS-menestys_1200px_plain
Varmista yrityksesi SaaS-menestys – näin rekrytoit huippuosaajat
SaaS-alan huima kasvu luo kovia haasteita huippuosaajien rekrytointiin! Kilpailu parhaista osaajista on kovaa, ja väärät rekrytoinnit voivat tulla kalliiksi.  Yhteistyö...
Kuvassa menossa työhaastattelu kokoustilassa. Kolme henkilöä pöydän ääressä. Blogi: Miksi suorahaku on tehokkain tapa rekrytoida?
Miksi suorahaku on tehokkain tapa rekrytoida?
Yrityksen arvo syntyy työntekijöiden ajatuksista. Rekrytointi on tärkeä päätös, ja suorahaku voi olla tehokkain tapa löytää avainhenkilöt nopeasti. Senior Headhunter...
Kuvassa Senior Headhunter Aki Alho. Enegriatoimialapoolin blogi.
Kilpailu energia-alan osaajista kiihtyy – varmista parhaat tekijät
Kilpailu energia-alan osaajista kiihtyy! InHunt Groupin osaajapooli auttaa löytämään huippuosaajat vihreän siirtymän hankkeisiin.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.