Työnhaku vuonna 2021

Jaa somessa:

Itselläni on erittäin isot ja positiiviset odotukset vuotta 2021 kohtaan. Kesään mennessä koronaviruksesta ollaan päästy Euroopassa suurilta osilta eroon ja pikku hiljaa palaa elämä ennalleen. Itse uskon, että varsinkin syksyllä yritykset tulevat rekrytoimaan kiihtyvällä tahdilla ja näin onkin hyvä tehdä pieni katsaus siihen, miltä vuosi 2021 näyttää työnhakijan silmin ja mitä olisi hyvä ottaa huomioon.

Seuraavassa asioita, jotka varmasti tulevat näkymään rekrytointiprosesseissa laajalti:

Ihmiset liikkuvat ja vaihtavat rooleja enemmän yrityksien sisällä

Yritykset yhä enemmän rakentavat sisäisiä “markkinapaikkoja” avoimille tehtäville, jotka pyritään täyttämään sisäisesti olemassa olevilla työntekijöillä. Tuoreen Deloitte -raportin mukaan tämä lähestymistapa auttaa organisaatioita soveltamaan jo olemassa olevia kykyjä tehokkaammin sekä auttaa ylläpitämään työntekijöiden mielenkiintoa. Ehkä lopulta yritykset ovat myös ymmärtäneet sen, kuinka kallista on, kun hyvä työntekijä lähtee pois. 

Henkilökohtainen online/digitaalinen presenssi kasvattaa edelleen merkitystään

Etäyhteyksien ollessa edelleen ensisijainen tapa olla yhteydessä rekrytoinneista vastaaviin henkilöihin, kasvattaa henkilön digitaalinen presenssi ja jalanjälki merkitystään. Yritykset löytävät ja vakuuttuvat potentiaalisen henkilön osaamisesta yhä enemmissä määrin verkkoon tuotetun sisällön kautta. Usein tässä yhteydessä käytetään sanaa henkilöbrändi ja se pitkälti sitä onkin, koska usein tänä päivänä meidän jokaisen henkilöbrändi rakentuu pitkälti verkossa tapahtuvan tekemisen kautta. 

Työnantajat etsivät yhä enemmän aitoa osaamista kokemuksen sijaan

Gartnerin esittämän datan mukaan kolmasosa vuoden 2017 keskimääräisessä työpaikkailmoituksessa mainituista taidoista ei tule olemaan enää merkityksellisiä vuoteen 2021 mennessä. Roolit suunnitellaan uudelleen ja yritykset tarvitsevat työntekijöitä, joilla on taitoja, kuten ongelmanratkaisu- ja sopeutumiskyky. Näiden taitojen tulisi näkyä ja tulla esiin LinkedIn -profiilissasi, ansioluettelossasi tai missä tahansa tuottamassasi sisällössä.

Fyysisen asuinpaikan merkitys vähenee

Jos tästä pandemiasta haluaa jotain hyvää hakea on se varmasti se, että ne vanhoillisimmatkin yritykset ovat olleet pakotettuja huomaamaan, että ison osan työstä pystyy tekemään ajasta ja paikasta riippumatta. Työpaikkailmoituksissa tulee näkymään yhä enemmissä määrin mainintoja siitä, että työntekijän sijainti ei ole ratkaisevaa ja työn pystyy tehdä pääosin paikasta ja jopa ajasta riippumatta. 

Teknologiaosaamisen merkitys kasvaa

Olen vuosia puhunut siitä, että jokaisen yrityksen tulisi varmistaa työntekijää palkatessaan, että hänen ATK-taitonsa ovat edes tyydyttävällä tasolla. Aika vähän on työpaikkoja, joissa ei joudu olemaan tietokoneiden, teknologioiden ja eri sovellusten kanssa tekemisissä.

Tämä korostuu nyt myös työnhakemisessa, kun suurin osa haastatteluista tapahtuu etänä. Näin ollen jos henkilöllä on vaikeuksia saada esim. videoyhteyksiä toimimaan, kuva tai ääni on heikkolaatuista ja osoittaa samalla kyvyttömyyttä ratkaista asia, tippuu tämänlainen henkilö isolla todennäköisyydellä rekrytointiprosessista pois. Varsinkin kun jotkut toiset ehdokkaat käyttävät näitä työkaluja virheettömästi, kuvan ja äänen laatu on hyvällä tasolla, jakavat ruutua, materiaaleja ja käyttävät erilaisia lisäominaisuuksia monipuolisesti videohaastattelun aikana.

Online -maailmassa olevien verkostojen merkitys korostuu

Verkostot, niin ne perinteiset kuin online -maailmassakin olevat, tulevat edelleen kasvattamaan merkitystään. Henkilö, jolla on isot verkostot ja saa näin helpommin ääneensä kuuluviin ja näkyvyyttä asiallensa, on huomattavasti mielenkiintoisempi vaihtoehto yritykselle, kuin sellainen joka loistaa poissaolollaan sosiaalisissa medioissa, varsinkin LinkedInissä.

Vaikeampi löytää itselle sopiva työyhteisö

Työnhakijoille tulee olemaan vaikeampaa selvittää ennalta onko yrityksessä vallitseva kulttuuri juuri itselle sopiva. Monet rekrytointiprosesseista tullaan pandemiankin jälkeen viemään alusta loppuun etänä ja näin ollen työnhakijalta viedään mahdollisuus päästä tutustumaan esim. yrityksen toimitiloihin. Tässä asiassa tosin auttaa hyvät verkostot ja sosiaaliset mediat, kuten LinkedIn, josta hyvin helposti pystyy löytämään yrityksessä työskenteleviä tai aikaisemmin työskennelleitä henkilöitä, olla heihin yhteydessä ja kysyä suoraan minkälainen yritys on työpaikkana ja minkälainen kulttuuri siellä vallitsee. 

Kirjoittanut

Teemu Ruuska

CEO

InHunt World

https://www.linkedin.com/in/teemuruuska/

Kirjoituksessa käytetyt lähteet: How finding a job will be different in 2021 (Fast Company)

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Kehitysjohtaja / Chief Development Officer
Lakiasiainjohtaja
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Hallitusammattilainen
Business Controller - tuotekustannuslaskenta
Uusimmat

Blogista

Interim HR – selkeyttä, suuntaa ja rakennetta muutostilanteisiin-blogi-1200x630
Interim HR – selkeyttä, suuntaa ja rakennetta muutostilanteisiin
Me InHuntilla näemme usein tilanteita, joissa organisaatio tarvitsee nopeasti vahvistusta johtamiseen, rakenteisiin tai muutoksen läpivientiin. Taustalla voi...
Strategic,Goal,Setting,And,Business,Planning,Concept,With,A,Businessman
Tehokas moottori ei riitä – ilman toimivaa voimansiirtoa pk-yritys ei liiku
Pk‑yrityksen kasvu ei kaadu strategiaan, vaan siihen, miten strategia viedään arkeen. Vaikka osaaminen ja kokemus muodostavat yrityksen vahvan moottorin, ilman...
Heini Pirttijärvi inspiroi Hallitushakujen valmennusten alumnitilaisuudessa-blogi-1200x630
Heini Pirttijärvi inspiroi hallitushakujen valmennusten alumnitilaisuudessa
Hallitushakujen valmennusten marraskuun alumnitilaisuudessa meillä oli ilo kuulla Keynote puhujana Heini Pirttijärveä, johtajaa ja hallitusammattilaista, jolla...
Ambitio, irtiotto ja yksinkertaistaminen, kolme avainta pk-yrityksen kasvuun-blogi-1200x630
Ambitio, irtiotto ja yksinkertaistaminen, kolme avainta pk-yrityksen kasvuun
Moni pk-yritys elää arjen pyörityksessä niin tiukasti, ettei energiaa riitä kasvun rakentamiseen. Päivittäinen tekeminen vie mennessään, ja organisaatio ajautuu...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.