Paras mahdollinen hallitus?

Paras mahdollinen hallitus blogiartikkeli
Jaa somessa:

Laki vaatii yhtiön hallitukselta huolellisuutta toiminnassaan. Huolellisuusvaatimus sanaparina on kuitenkin haastava: on huolehdittava omistajien yhdenvertaisesta edusta, toiminnan lainmukaisuudesta ja hallinnon laadukkaasta järjestämisestä. Mutta huolellisuutta on myös sen varmistaminen, että yrityksessä on juuri nyt tässä tilanteessa ja tulevaisuuden näkymissä varmasti paras mahdollinen hallitus? Inhimillisesti haastava kysymys – ja silti äärimmäisen relevantti.

Hallitus nimittää ja erottaa toimitusjohtajan. Tässä muuttuvassa ajassa on myös hallituksen kokoonpanon mietintään syytä pysähtyä. Tähän rooliin on usein valittu luottohenkilöt, nimitysvaliokunta ja rakenteelliseksi tueksi rotaatiosuunnitelma. Näin vältytään kuumottelevalta peiliin katsomiselta kompetenssien näkökulmasta. Usein rotaatiokin voi perustua vaikkapa ikään. Mutta ei ikä välttämättä ole ainoa tai ensimmäisiä jäsenen vaihtamisen syitä, vaan kyllä perusteita nykyään on kompetenssin kannalta tarkasteltuna paljon enemmän. Me hallitushakuja tekevät headhunterit käymme jatkuvasti keskusteluja siitä, miten määritellään hallitus, joka ihan oikeasti on paras mahdollinen juuri nyt.

Direktiivit uudistavat yritystoimintaa – pakolla

Edelläkävijäyritykset ja edistyksellisimmät toimijat eivät kuitenkaan tuijota vain sitä, mitä laki tai direktiivi meiltä vaatii, vaan ne tekevät parhaansa muutoinkin. Ne näyttävät muillekin mallia, miten kannattaa toimia nyt, eikä sitten kun on ihan pakko – säännösten vuoksi.

Direktiivi- ja säännösviidakon pimennossa voi joskus nousta tuska otsalle, mitä kaikkea meiltä nyt vaaditaankaan. Isoimmilta yrityksiltä etunenässä – myös näyttämään pienemmille, seuraajille, kasvajille mallia.

On ihan ymmärrettävääkin, etteivät kaikki sääntelyn uusimmat risaukset tunnu juuri nyt mahdollisilta – tai reiluilta. Mutta jos hetken ehtii miettiä säännösten laatijan näkökulmaa, kyllä taustalla aina on laajaa ja tarkkaa pohdintaa vaikkapa ympäristönäkökulmista ja vastuullisesta toiminnasta.

Hallitusten kokoonpanojen osalta direktiivit ovat kuitenkin ehtineet vasta peräänkuuluttamaan monimuotoisuutta. Tähän ensimmäisenä keinona on nähty molempien sukupuolien huomiointi. No tätähän nyt ei voi kukaan kohtuudellakaan sanoa kovaksi vaatimukseksi. Nimittäin uusin direktiivi kiintiömallista on tulossa voimaan muutaman vuoden päästä – ja on nyt jo nykyisen ymmärryksen vastainen sukupuolista. Ei niitä ole kahta vaan useampia.

Monimuotoisuus on hyvästä – se on huolellisuutta tuoden moninaista näkökulmaa hallitustyöhön

Edelleenkin yritysten hallitukset koostuvat samanlaisista henkilöistä, johtuen siitä, että uusia jäseniä valitsevat henkilöt haluavat joukkoonsa itsensä kaltaisia henkilöitä. Eikä nyt kannata hirveästi sitä sormea heristää – se on nimittäin inhimillistä.

Jotta huolellisuusvelvoite parhaan mahdollisen kokoonpanon osalta tulee täytetyksi, toimiva keino on hyödyntää valinnassa ulkopuolista ammattilaista. Silloin siirrytään ammattimaisella otteella ja hallitusti oman kehän ulkopuolelle.

Hallituksen kokoonpanon mietinnässä on lähdettävä strategiasta ja omistajan tahtotilasta. Tyypillisimmin se on kasvu ja menestys. Tämä ei synny ilman monipuolista osaamista ja näkemystä strategisessa johdossa – hallituksessa.

Uusien jäsenten hankinta ei ole kuitenkaan automaatti onneen. Viisautta voi olla myös kaivaa nykyjäsenistöstä näkymä siellä olevaan – ja joskus ehkä piilevään – osaamiseen ja kompetenssiin. Huolellisuutta usein on myös strategisten neuvonantajien, Advisory Boardin hyödyntäminen hallitustyössä.

Anna meidän auttaa: käydään yhdessä läpi hallituksenne kokoonpano, peilaten sitä tulevaisuuden tavoitteisiin ja pohditaan, mitä huolellisuus kannaltanne vaatii.

Ota yhteyttä ja sovitaan hallituksenne kuratointi. Lopputuloksena saatte konkreettisen näkymän etenemiseen, miksi teillä joko jo on tai tulee olemaan paras mahdollinen hallitus. Huolellisuusvelvoitteensa täyttäen.

Artikkelin kirjoittaja
Tarja Ilvonen Johtaja,
Board Competencies
Senior Headhunter

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Lakiasiainjohtaja
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Hallitusammattilainen
Business Controller - tuotekustannuslaskenta
Key Account Manager
Uusimmat

Blogista

Heini Pirttijärvi inspiroi Hallitushakujen valmennusten alumnitilaisuudessa-blogi-1200x630
Heini Pirttijärvi inspiroi hallitushakujen valmennusten alumnitilaisuudessa
Hallitushakujen valmennusten marraskuun alumnitilaisuudessa meillä oli ilo kuulla Keynote puhujana Heini Pirttijärveä, johtajaa ja hallitusammattilaista, jolla...
Ambitio, irtiotto ja yksinkertaistaminen, kolme avainta pk-yrityksen kasvuun-blogi-1200x630
Ambitio, irtiotto ja yksinkertaistaminen, kolme avainta pk-yrityksen kasvuun
Moni pk-yritys elää arjen pyörityksessä niin tiukasti, ettei energiaa riitä kasvun rakentamiseen. Päivittäinen tekeminen vie mennessään, ja organisaatio ajautuu...
shutterstock_1451056742
Katsaus vuoden 2026 rekrytointimarkkinaan
Vuoden 2026 työmarkkinat headhunterin silmin – missä syntyvät pullonkaulat ja miten ne ratkaistaan?  Vuosi 2026 näyttää työmarkkinoilla ulospäin ristiriitaiselta....
shutterstock_2504900877
Hyvä strategia kertoo arjen tekemisestä 
Strategiat syntyvät usein työpajojen ja fläppitaulujen äärellä, mutta todellinen strategia ei ole tavoitteiden lista — vaan valinta siitä, mitä organisaatio...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.