Vesilaitokset tukevat kuntien elinvoimaisuutta, sekä kestävää ja vastuullista päätöksentekoa

Vesilaitokset ja kuntien elinvoimaisuus
Jaa somessa:

Vesilaitokset ovat keskeinen osa kuntien toimintaa, sillä ne vastaavat yhdyskuntien vedenjakelusta ja jätevedenkäsittelystä. Ne ovat välttämättömiä kunnallisten peruspalveluiden tarjoamisessa ja vaikuttavat suoraan asukkaiden hyvinvointiin. Tästä syystä vesilaitosten toimintaa säädellään tarkasti lainsäädännöllä, kuten vesihuoltolailla, terveydensuojelulailla ja ympäristönsuojelulailla.

Toimintaympäristö kohtaa moninaisia haasteita ja esimerkiksi viime aikoina erityisesti hybridiuhkien vaara on korostunut kansainvälisen tilanteen vuoksi.

Vesilaitokset ovat kunnille välttämättömiä strategisia toimijoita, koska niiden vastuulla on turvata vedenjakelun ja jätevedenkäsittelyn jatkuvuus, tehokkuus ja ympäristöystävällisyys. Vesilaitosten toiminnan kehittäminen on keskeinen osa kuntien vastuullista ja kestävää päätöksentekoa. Vesilaitokset tukevat myös kuntien elinvoimaisuutta tarjoamalla yrityksille ja teollisuudelle luotettavat vesihuoltopalvelut.

Vesihuollon turvaaminen muuttuvassa maailmassa – tulevaisuuden haasteet vesilaitoksille

Useiden kuntien vesilaitokset tarvitsevat investointeja ikääntyvien putkistojen ja laitosten uusimiseen. Tämä on erityisen ajankohtaista kasvavilla alueilla, joissa palveluiden kysyntä lisääntyy. Muuttuvassa toimintaympäristössä vesilaitokset pyrkivät varmistamaan, että vedenjakelu ja jäteveden käsittely pysyvät korkealaatuisina nyt ja tulevaisuudessa. 

Tämän lisäksi vesilaitosten on varauduttava ja kehitettävä toimintamallejaan mm. hyödyntämällä digitalisaation tuomia mahdollisuuksia, kuten älykkäitä vesiverkkoja ja automaatiojärjestelmiä.

Vesilaitokset tarvitsevat tällä hetkellä ja pitkällä aikavälillä erikoistunutta työvoimaa, sekä monipuolista osaamista teknisestä henkilöstöstä johtajiin. Myös hybridiuhkiin varautuminen vaatii tekijänsä. 

Erikoisosaamista kuntien rekrytointiin – Kuntien InHunt tuntee kuntien toimintaympäristön

Kuntien InHunt on erikoistunut kuntasektorin rekrytointeihin ja autamme löytämään päteviä asiantuntijoita, sekä johtajia ja päälliköitä. Tunnemme kuntien toimintaympäristön, vesilaitosten tarpeet ja niiden erityispiirteet, kuten lainsäädäntöön ja ympäristövaatimuksiin liittyvät asiat sekä varautumisen vaatimukset. Tämä varmistaa, että rekrytointiprosessi on kohdennettu ja tehokas. Käytössämme on laaja verkosto ja asiantuntemus julkisista organisaatioista, mikä helpottaa oikeiden ammattilaisten tavoittamista.

Katse kohti tulevaa: mikä on vesihuoltolaitoksen rooli kuntalaisten perustarpeiden tuottamisessa sekä toiminnan jatkuvuuden turvaamisen yhteiskunnallinen merkitys teidän kunnassanne nyt ja tulevaisuudessa?

Vesilaitosten toiminnan sujuvuus riippuu usein tehokkaasta johtamisesta. Sen lisäksi, että Kuntien InHunt auttaa rekrytoimaan päteviä johtajia, tuemme myös heidän kehittymistään, mikä voi olla laitoksen toiminnan kannalta kriittistä pitkän aikavälin menestykselle.

Kirjoittajat:

InHuntGroup_Pirkko-Liisa_Hietalahti
Pirkko-Liisa Hietalahti
Senior Headhunter - Johtaja, Kuntien InHunt, InHunt Group
pirkko.liisa.hietalahti@inhunt.fi
044 9788 792
Harri-Roivainen_edited
Harri Roivainen
Senior Headhunter, ICT-ala ja kyberturvallisuus, InHunt Group
harri.roivainen@inhunt.fi
0500 918 939
Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Head of Fulfillment
Sales Director
Marketing Director
Liiketoimintajohtaja COO
Myyntijohtaja
Uusimmat

Blogista

Placement muutosjohtamisen investointina-blogi-1200x630
Placement muutosjohtamisen investointina
Placement ei ole muutosneuvottelujen kustannuserä, vaan strateginen investointi, joka suojaa yrityksen toimintakykyä, mainetta ja omistaja-arvoa. Kun hallitus...
Trendi, joka ei voi jatkua, pysähtyy-blogi-1200x630
Trendi, joka ei voi jatkua, pysähtyy
Talouden ja yritysten toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti, mutta mikään kehitys ei etene loputtomiin samaan suuntaan. Steinin laki muistuttaa, että jokaisella...
Placement on enemmän kuin palvelu – se on viesti ihmisistä ja johtamisesta-blogi-1200x630
Placement on enemmän kuin palvelu – se on viesti ihmisistä ja johtamisesta
Placement ei ole kuluerä – vaan tapa johtaa muutosta vastuullisesti Placement on käsite, jonka merkitys on vuosien varrella hämärtynyt.Sanaa käytetään laajasti,...
biosafe-asiakastarina
Miten skaalata regulaatiokonsultointia kansainvälisesti ilman että laatu kärsii?
Ilmastonmuutoksen, vastuullisuusvaatimusten ja globaalien toimitusketjujen monimutkaistumisen myötä elintarvikeala muuttuu nopeasti. EU:n ja FDA:n vaatimusten...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.