6 vinkkiä headhuntattuna haastateltavalle

Jaa somessa:

Elämäni suurin seikkailu tähän mennessä on ollut purjehdus yli Atlantin. Asia ei ollut bucket-listallani, mutta, kun kysyivät niin tartuin tilaisuuteen. Seikkailun toteuttaminen vaati kahden vuoden valmistautumisen ja paljon työtä, mutta se antoi paljon myös ammattillisesti. Valtameripurjehduksessa on nimittäin paljon asioita, joilla on yhtäläisyyksiä headhuntaukseen ja työnhakuun, esimerkiksi kuuteen vinkkiin headhuntattuna haastateltavalle.

Jos headhunter kutsuu haastatteluun, tartu tilaisuuteen. Siitä voi alkaa elämäsi seikkailu. Mutta valmistautumattomana ei haastatteluunkaan kannata lähteä.

Asetelma headhuntterin kutsumassa haastattelutilanteessa on hiukan erilainen kuin haastattelussa, johon olet itse hakeutunut, joten muutama vinkki lienee paikallaan.

kuusi vinkkiä headhuntattuna haastateltavalle

1. Valmistaudu ja tee pohjatyöt huolella

Ota etukäteen tarkasti selvää, minkälainen kohdeyritys on. Näin osoitat omaa kiinnostustasi ja osaat tehdä oikeita lisäkysymyksiä.

2. Tunne itsesi

Ja ennen kaikkea valmistaudu kertomaan itsestäsi. Vaikka sinut on headhuntattu haastatteluun, kannattaa muistaa, että sinulle ollaan ehkä tarjoamassa elämäsi tilaisuutta. Tätä tilaisuutta et varmasti halua menettää vastaamalla kysymyksiin kangerrellen tai antamalla itsestäsi vääränlaisen kuvan.

Headhunter ei vielä tunne sinua, persoonaasi, asennettasi tai työotettasi. Hän tietää mahdollisesti vain koulutuksesi ja kokemuksesi.

3. Asenne ratkaisee

Se, että sinut on headhuntattu, ei automaattisesti tarkoita sitä, että sinulle ollaan tarjoamassa työsopimusta roiman palkankorotuksen kera. Paikka ei vielä ole sinun. Ylimielisyyteen ei ole aihetta. Saman haun tiimoilta on lähestytty useita kymmeniä henkilöitä ihan samalla tavalla. Käyttäytymisesi rakentaa myös omaa brändiäsi, ja headhunterista kannattaa tehdä brändilähettilääsi.

4. Hyväksy vallitsevat olosuhteet

Toisin sanoen, älä hinnoittele itseäsi ulos. Vaikka kyseessä on pienimuotoinen pelitilanne, hinnoittelemalla itsesi taivaisiin annat vain itsestäsi huonon kuvan ja menetät mahdollisuutesi tehtävään.

5. Harkitse jokainen liikkeesi huolella

Mikäli olet nyt hyvässä ja vakaassa työpaikassa, kannattaa vaihtoa miettiä tarkkaan. Älä ainakaan juokse sokeasti rahan perässä. Ota siis mahdollisimman paljon selvää kohdeyrityksestä ja tee lopullinen päätös harkiten.

6. Kysy kaverilta

Jos tehtävä ei tunnu sellaiselta, jota itse haluaisit lähteä tavoittelemaan, niin mieti myös, olisiko omassa verkostossasi joku, joka voisi olla tehtävästä innostunut. Pienellä vinkillä saatat hyvinkin tehdä ison palveluksen. Laita hyvä kiertämään.

Headhuntatun haastattelu on lähtöasetelmiltaan hieman toisenlainen myös headhunterille. Haastattelun aluksi konsultti joutuu nimittäin myymään sekä tehtävää että yritystä haastateltavalle herättääkseen tämän kiinnostuksen. Konsultin täytyy pystyä myös herättämään vastapuolen luottamus, ja se tapahtuu vain siten, että ehdokas kokee konsultin olevan perillä kyseisen tehtävän substanssista, toimialan asioista sekä kohdeyrityksen tilanteesta.

Kun ehdokkaan kiinnostus on herätetty ja ajatus uudesta mahdollisuudesta on saatu myytyä, keskustelun suunta kääntyy ja kysymykset kohdistetaan haastateltavaan.

Tosin, jos ehdokas ei ole ostanut ajatusta tehtävästä, niin silloin on turha jatkaa. Keskustelun voi tällöin kääntää vaikka siihen, mikä olisi sellainen tehtävä, joka saisi ehdokkaan kiinnostuksen syttymään.

Millainen tehtävä sytyttäisi sinut?

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Sales Director
Tehtaanjohtaja
CEO / Toimitusjohtaja, Turku, Pk-seutu
Toiminnanjohtaja
Kaupallinen johtaja | Commercial Director
Uusimmat

Blogista

InHunt__Interim on Euroopassa perusratkaisu -miksi ei Suomessa_plain
Interim on Euroopassa perusratkaisu – miksi ei Suomessa?
Interim-palvelut ovat joustava ja tehokas tapa tuoda kokenutta osaamista organisaatioon silloin, kun tilanne sitä vaatii – ilman raskaita rekrytointiprosesseja....
Johtaja-ole sinä se muutos-jonka haluat nähdä_still
Johtaja, ole sinä se muutos, jonka haluat nähdä
Haastattelussa Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvinen avaa uuden johtamismallin, radikaalin luovuuden, merkitystä nykypäivän...
Suorahakupalveluiden käyttäminen asiantuntijoiden rekrytoinnissa_plain
Suorahakupalveluiden käyttäminen asiantuntijoiden rekrytoinnissa
Asiantuntijan rekrytointi on sekä mahdollisuus että riski. Se vaikuttaa suoraan yrityksen laatuvaikutelmaan ja asiakastyytyväisyyteen. Tässä blogissa kerromme,...
Rekrytointiprosessin vaiheet–opas työnantajille_plain-2
Rekrytointiprosessin vaiheet – opas työnantajille
Rekrytointiprosessi on monivaiheinen kokonaisuus, jonka onnistuminen vaikuttaa suoraan yrityksen menestykseen ja työnantajamielikuvaan. Tässä blogitekstissä...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.