Taloushallintopalveluiden operatiivinen johtaja

Helsinki / Uusimaa

Lisätietoja tehtävästä antaa InHunt Group Oy: Senior Headhunter Martti Mäyry, p. +358 400 239 245 ja Senior Headhunter Lauri Lääkkö, p. +358 40 556 8183.

Oiva Isännöinti syntyi vuonna 2021 intohimosta uudistaa isännöintiä. Taustalla on kokemusta isännöinnistä jo vuodesta 1968 alkaen. Oivan tavoitteena on pitää huolta, että taloyhtiöelämä luistaa ja kiinteistöjen arvo kukoistaa. Yhtiö panostaa läpinäkyvään, mutkattomasti paikalliseen ja vahvasti moderneja digitaalisia työkaluja hyödyntävään tulevaisuuden isännöintiin.

Oivan pääomistaja on Intera Partners, jonka lisäksi pienomistajia ovat muun muassa toimiva johto sekä Oivan paikallisten toimistojen vetäjät eri puolilla Suomea. Oiva toimii lähellä asiakkaitaan Espoossa, Eurassa, Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Mikkelissä, Mäntsälässä, Nokialla, Oulussa, Porissa, Porvoossa, Raumalla, Seinäjoella, Tampereella ja Vantaalla. Oiva on yksi Suomen suurimmista isännöintiyhtiöistä. Henkilöstöä noin 400. Liikevaihto on noin 40 miljoonaa euroa, mutta tavoitteemme ovat vielä korkeammalla. Jatkamme vahvaa kasvua ja alueellista laajentumista myös tulevaisuudessa.

Haluamme olla alan paras työpaikka ja sitä varten tarvitsemme parhaat tyypit mukaan. Meillä on nimittäin paloa pistää paitsi kiinteistöt myös koko ala kuntoon – jos sinullakin on, tässä sinulle oiva tilaisuus!


Haemme


TALOUSHALLINTOPALVELUIDEN OPERATIIVISTA JOHTAJAA


vastaamaan asunto-osakeyhtiöasiakkaille valtakunnallisesti tuotettavien taloushallinto- ja kirjanpitopalveluiden johtamisesta ja kehittämisestä. Tehtävä sisältää noin 80 kirjanpitäjän ammattiryhmän johtamisen, prosessien kehittämisen ja operatiivisen toiminnan koordinoinnin. Kirjanpitotiimit työskentelevät hajautetusti ympäri Suomea, ja tehtävänäsi on varmistaa korkea laatu, yhtenäisten prosessien mukaiset toimintatavat, työntekijätyytyväisyys sekä tiivis yhteistyö alueellisten tiimien välillä. Viet yhtiötä omalla vastuualueellasi toimialan edelläkävijänä eteenpäin digitalisaatiota ja teknologiaa hyödyntäen.


Menestyt tehtävässä, kun sinulla on:

  • Vahva kokemus kirjanpidosta ja taloushallinnosta sekä taloushallintopalveluiden kehittämisestä ja digitalisaatiosta. Kokemusta tilitoimiston työkaluista ja menetelmistä. Soveltuva tausta esimerkiksi taloushallintopalvelualan palvelujohdon tai -kehittämisen alueilta.
  • Näyttöä menestyksekkäästä ihmisten johtamisesta ja henkilöstön kehittämisestä.
  • Erinomaiset viestintä- ja organisointitaidot valtakunnallisesti hajautetun tiimin johtamiseen.
  • Kokemusta projektien johtamisesta ja muutoksen hallinnasta.
  • Kykyä toimia strategisella tasolla ja kehittää tehokkaita operatiivisia prosesseja.
  • Osaamista ja näkemystä digitalisaation ja teknologian hyödyntämisestä taloushallintopalveluissa. Ymmärrys tekoälyn tuomista kehitysmahdollisuuksista taloushallintopalveluissa.

Lisäksi arvostamme:

  • Kokemus asunto-osakeyhtiöiden kirjanpidosta on eduksi, mutta ei välttämätöntä.
  • Ymmärrys asunto-osakeyhtiöiden lainsäädännöstä ja toimintaympäristöstä on eduksi.
  • Kokemus toimimisesta pääomasijoittajataustaisessa organisaatiossa on eduksi.


Henkilönä olet oma-aloitteinen, ulospäin suuntautunut ja sinulla on erinomaiset yhteistyö-, viestintä- ja organisointitaidot. Esihenkilönä luot innostavaa ja onnistumisiin kannustavaa ilmapiiriä. Olet utelias, ratkaisukeskeinen ja sinulla on halu kehittää nykyteknologiaa hyödyntäen. Sinulla draivia ja tekemisen meininkiä.


Tehtävä tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa merkittävästi asiakkaille tuotettavien taloushallintopalveluiden kehittämiseen sekä osallistua laajojen operatiivisten prosessien johtamiseen. Pääset osaksi arvostettua isoa valtakunnallista palveluyhtiötä, jolle on tärkeää paikallisesti tuotetut laadukkaat palvelut. Tehtävän toimipiste Helsingin Pitäjänmäellä, mutta odotamme valmiutta liikkua valtakunnallisesti. Avainposition kannustimet optiomahdollisuuksineen.


Heräsikö kiinnostuksesi avaintehtävään arvostetussa organisaatiossa? Kerro meille itsestäsi ja lähetä hakemuksesi alla olevan linkin kautta viimeistään 17.11.2024. Toimi nopeasti, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Liitä hakemukseen CV sekä palkkatoiveesi.

Lisätietoja tehtävästä antaa InHunt Group Oy: Senior Headhunter Martti Mäyry, p. +358 400 239 245 ja Senior Headhunter Lauri Lääkkö, p. +358 40 556 8183.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Ravintolatoimenjohtaja Leville
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Sijoitusjohtaja
Markkinointikonsultti, Vipu
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
Hallitustyö kasvun vauhdittajana_Plain
Hallitustyö kasvun vauhdittajana
Tarja Ilvonen puhui EK:n Yrittäjävaltuuskunnan tilaisuudessa ulkopuolisen hallituksen jäsenen tuomasta lisäarvosta yrityksen kehitykseen.
Matkailu- ja ravintola-ala _InHuntGroup_plain
Matkailu- ja ravintola-ala kohti nousukautta
Matkailu- ja ravintola-ala (MaRa) on kärsinyt pandemiasta. Miten hyödyntää alan osaajat tulevaisuuden kasvussa? InHunt Groupin blogissa tarjoamme käytännön vinkkejä...
Kuntien yhtiöittämiskehitys jatkuu ja yhä useampi kuntayhtiö toimii kilpailluilla markkinoilla. Kuvassa 5 henkilöä ovat yhdessä toimistolla kokoustilassa.
Kuntien yhtiöittämiskehitys jatkuu ja yhä useampi kuntayhtiö toimii kilpailluilla markkinoilla
Kuntien yhtiöittämisellä pyritään kustannustehokuuteen ja palvelun laadun parantamiseen. Yhtiöittämiskehityksen jatkuessa kuntien tytär- ja osakkuusyhtiöiden...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa