Kun palkka ratkaisee

Jaa somessa:

 

Suomessa palkasta ei saa eikä pidä puhua. Olen istunut lukuisia kertoja samassa pöydässä, kun työntekijää on ohjattu olemaan kertomatta palkastaan kollegoilleen, jotta kateellisuutta tms. ei syntyisi. Kuitenkin palkan takia käydään töissä ja piste. Toki on paljon muitakin syitä varsinkin niillä onnellisilla, jotka saavat tehdä sellaista työtä, josta aidosti tykkäävät.

Viime aikoina on silmiini osunut todella paljon kirjoituksia ja kannanottoja nimenomaan liittyen palkkaan ja sen läpinäkyvyyteen eri tilanteissa. Pari kuukautta takaperin tästä kirjoitettiin ihan Ylen uutisissa asti, kun Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa opettava Henrika Franck toivoi, että palkoista tulisi avoimia. Franckin mukaan kyräilyn loppuminen työpaikoilla vaikuttaisi suoraan työntekijöiden hyvinvointiin.

Uutisessa oli monta mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää kohtaa. Näistä mainittakoon mm. se, että tehtyjen tutkimusten mukaan palkat saattavat avoimuuden myötä laskea ja työteho lisääntyä. Tätä perustellaan sillä, että omaa työtä ei kehdata rekrytointivaiheessa hinnoitella kovin korkealle, kun on helposti nähtävissä, mitä muut tienaavat. Vastaavasti yleensä pienempiä palkkatoiveita esittävät naiset uskaltavat pyytää vähän enemmän.

Uutisessa kerrottiin, että paremmin tienaavalle avoimuus aiheuttaa usein niin sanotun juoksuefektin. Siinä palkkansa paljastamaan joutunut työntekijä lisää huomattavasti tuottavuuttaan, koska ei kehtaa muiden silmissä enää olla se aiempi itsensä. Sama koskee tietysti myös johtajia.

Itseäni jo tämä pikkuhiljaa naurattaa, mutta yleensä käydessämme asiakkaidemme kanssa haettavan henkilön profiilia läpi, kaikki menee siihen asti hyvin, kunnes käännämme keskustelun palkkaan. Se on todella huvittavaa, kuinka vaikeaa siitä puhuminen meille suomalaisille on. Joudumme välillä kaivamaan ihan toden teolla, että saamme asiakasyrityksen johdolta lukemat pöytään eli toisin sanoen sen, kuinka paljon yritys on valmis maksamaan huippuosaajalle tämän suorittamasta työpanoksesta.

On toki totta ja itsekin sen allekirjoitan, että kenenkään huippuosaajaan mielenkiintoa ei herätetä pelkästään hyvällä palkalla. En ole koskaan esim. kuullut meidän headhunterin avaavan keskustelua kandin suuntaan lauseella ”Hei, nyt mulla olisi todella mielenkiintoinen paikka, josta maksetaan erittäin hyvin.” Kyllä se mielenkiinto herätetään ihan muilla asioilla.

Kuitenkin, jotta asialla on mahdollisuuksia mennä maaliin, palkka-asian täytyy olla linjassa. Se mitä yritys ajattelee maksaa ja sen mitä kandidaatti tienaa tällä hetkellä / on ajatellut pyytää, ei saa olla hirveän kaukana toisistaan. Vaikka miten hyvin mielenkiinto olisi herännyt, niin sopimusta ei synny, jos väli on liian iso. Tämän olen ollut todistamassa useita kertoja henkilökohtaisesti. Jos asiakas on valmis maksamaan esim. 5000€ / kk ja kandidaatti ilmoittaa pyynnökseen 7000€ / kk, on keskusteluja aika turha edes aloittaa. Mutta jos ero on vain tuhannen euron luokkaa, löytyy yleensä kompromissi, jos yritys on sitä mieltä, että tässä on heidän unelmahenkilö ja kandi on sitä mieltä, että tässä on hänen unelmien työpaikka.

Suomessa rahasta on todella vaikea puhua. Ja ymmärtäähän sen koska varsinkin kun koko vaatimattomuuden kulttuurimme sotii sitä vastaan. Kuitenkin yrityksien isoin pelko avoimista palkkatiedoista ja siitä, että kovempia palkkoja uhkuvat firmat houkuttelisivat vähemmän palkanmaksukyvykkäistä firmoista työntekijöitä pois, on aivan turhaa. Pelkällä palkalla ei ketään varsinkaan huippuosaajaa saa ostettua ja kuten jo mainittu, tarvitsee todella monen muun asian olla myös kunnossa. Lisäksi uskaltaisin väittää, että Suomen kokoisessa maassa ja varsinkin eri aloilla, ne erityisin hyvin maksavat työnantajat ovat jo yleisesti tiedossa.

En kuitenkaan sano, että yrityksien pitäisi laittaa palkat julkiseksi. Pidän palkkaa jokaisen henkilökohtaisena asiana. Kuitenkin olen sitä mieltä, että läpinäkyvyyden ja keskustelun lisääminen olisi tervetullutta. Maailmalla on hyviä esimerkkejä palveluista, jotka ovat tuoneet tähän muutoksen. Yhdysvalloissa on erittäin isoksi ja suosituksi noussut palvelu nimeltä Glassdoor, joka raottaa nimenmukaisesti ovea eri yrityksiin. Palvelussa henkilöt voivat anonyymisti jättää arvosteluja entisistä ja nykyistä työnantajistaan sekä ilmoittaa mm. tehtävänsä ja siitä saadun vuosiansion. Tämä on lisännyt eittämättä kaivattua läpinäkyvyyttä työmarkkinoihin ja on merkittävä apu uutta työtä hakevalle tai omaa palkkatasoaan pohtivalle.

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

http://teemuruuska.branded.me/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Tällä hetkellä Teemu toimii InHunt Groupin digijohtajana sekä on Hunting Heads Espanjan toimitusjohtaja. Hunting Heads yksi maailman johtavista suorahakuketjuista johon InHunt Group liittyi vuonna 2013.

Seuraa InHuntia LinkedInissä:

http://www.linkedin.com/company/inhunt-group-oy

Tykkää InHuntista Facebookissa:

https://www.facebook.com/InhuntGroup

Seuraa InHuntia Twitterissä:

https://twitter.com/InHuntGroup

 

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja, Helsingin Merihaka Oy
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
CTO
Uusimmat

Blogista

Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä -blogi-1200x630
Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä
Vaikka rekrytointimarkkina näyttäytyy tällä hetkellä monin paikoin työnantajavetoisena, monet osaamisalueet ovat edelleen vaikeasti täytettäviä. Erityisesti...
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.