Vastavalmistuneet loistavat poissaolollaan LinkedInissä

Jaa somessa:

 

Korkeakouluissa ei ilmeisesti edelleenkään kiinnitetä huomiota siihen, miten niihin töihin päästään, miten niitä tulisi hakea tai miten tulisi löydetyksi. Tämä asia tuli taas puheeksi, kun kävin keskustelua pari viikkoa sitten yhden meidän InHuntin aluejohtajan kanssa ja hän kertoi kuinka oli kaksi casea kesällä, joihin yritykset olisivat olleet valmiita palkkamaan vastavalmistuneita. Näitä hakuja ei voitu ottaa, koska meillä ei ole sellaista paikkaa mistä löytää vastavalmistuneita tehokkaasti ja olisi se näiden vastavalmistuneiden tehtävä tehdä itsensä löydetyksi – esimerkiksi perustamalla profiili LinkedIniin.

Mikään ei siis edelleenkään ole muuttunut. Kauppa- ja ammattikorkeakouluissa kyllä puhutaan johtamisesta, strategioista, taloudesta, trendeistä, mutta unohdetaan se, että suurimman osan tulee kuitenkin aloittaa työuransa ihan perusduuneista. Siinä vaiheessa, kun nuo koulussa opitut asiat tulevat aidosti ajankohtaiseksi, on suurin osa niistä jo unohdettu tai korvattu työelämässä opituilla taidoilla.

Yliopistoissa eletään usein ihan omassa todellisuudessa. Varsinkin kaupallisen puolen korkeakoulututkinnon hyöty on lähinnä siinä, että se ei estä saamasta tai tavoittelemasta jotain tiettyä työtehtävää. Se jos on kuulunut ihan ehdottomaan eliittiin ja valmistunut koulusta lähes parhailla arvosanoilla, se toki kertoo henkilöstä ja nämä yleensä poimitaankin isojen yrityksien toimesta jo hyvissä ajoin. Jos kuitenkin on ollut niin sanottu ”perus Jaska”, joka on tehnyt juuri sen tarvittavan eikä yhtään enempää, on silloin papereiden arvo juuri siinä. Varsinkin Suomessa, missä tutkinto ei maksa mitään.

Olen itse istunut viimeksi koulun penkillä reilu vuosi sitten Madridissa, EAE Business Schoolissa. Siellä sentään keskityttiin paljon oman henkilökohtaisen brändin rakentamiseen digitaalisissa kanavissa. Kuitenkin sielläkin jäi aikalailla se aihe käymättä läpi, että miten niitä töitä sitten oikeasti pitää hakea tai mistä niitä tulisi etsiä, miten hakuprosessissa tulisi toimia, jotta erottuisi jne.

Oma historiani rekrytointialalla alkaa olemaan varsin pitkä, joten kanssa opiskelijoiden pyynnöstä ryhdyin tuumasta toimeen ja sovin eri professorien kanssa, että voin pitää pari luentoa näistä asioista. Myöhemmin minua on sitten pyydetty vierailijaluennoitsijaksi sekä kyseiseen EAE Business Schooliin, että myös arvostettuun IE Business Schooliin puhumaan samoista asioista.

Viimeksi edessäni oli taas muutamakymmentä MBA opiskelijaa, joilla kaikilla vähintään 5 vuotta työhistoriaa ja useimmilla yli 10. Oli varsin mielenkiintoista olla heidän edessä kertomassa miten headhunterit toimivat ja miten ylipäätänsä koko rekrytointimarkkina toimii tänä päivänä. Luennon jälkeen moni tuli ihan kädestä pitäen kiittämään ja toteamaan, että olisivat kyllä aivan pihalla ja lähestyisivät asiaa täysin väärästä kulmasta, jos en olisi sitä tullut avaamaan hiukan.

Ehdottaisinkin, että Suomessa korkeakoulut heräisivät tähän ja lisäisivät tarjontaansa kurssin, joka käsittelisi tämän päivän rekrytointimarkkinoita, työnhakemista sekä oman brändin rakentamista. Sitä varmasti moni opiskelija tarvitsisi ja osaisi arvostaa.

 

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

http://teemuruuska.branded.me/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Tällä hetkellä Teemu toimii InHunt Groupin digijohtajana sekä on Hunting Heads Espanjan toimitusjohtaja. Hunting Heads yksi maailman johtavista suorahakuketjuista johon InHunt Group liittyi vuonna 2013.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja
Förvaltningsdirektör
Hallintojohtaja
Toimitusjohtaja
Head of Claims, Protector
Uusimmat

Blogista

InHuntWorld_iStock_ 904041428
Tehtävän profilointi Suomessa ja Ruotsissa – miksi onnistuminen edellyttää paikallista asiantuntemusta?
Suomi ja Ruotsi ovat toistensa luontaisimmat kasvumarkkinat, mutta rekrytointikulttuurit eroavat yllättävän paljon. Tässä artikkelissa vertailemme, miten tehtävän...
Kuvassa kaksi henkilöä pitävät kiinni kompassista.
Yhteinen suunta, joka muuttaa strategian teoiksi
Moni pk-yrityksen johtaja tunnistaa Marttilan Metallin tarinan: strategia laadittiin, mutta arki ei muuttunut. Syy ei ollut huono suunnitelma, vaan yhteisen...
InHuntGroup_DEN_Finland_AsiakasQuote_1200px_2
Yhä useammin InHunt
Ulkoistettu rekrytointi säästää aikaa ja tuo parempia tuloksia. DEN Finland kertoo, miksi InHunt on heidän luottokumppaninsa.
Kuvassa iloinen tiimi juhlii hyvin onnistunutta strategiaa. Istuvat kokoustilassa.
Strategia, joka tuottaa vaikuttavia tuloksia
Strategia, joka tuottaa tuloksia, ei jää paperille. Se ohjaa päätöksiä, yhdistää ihmiset ja datan sekä elää arjessa muuttuvan maailman mukana.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.