Yritysjohtajat uudistamaan suorahakualaa

Jaa somessa:

Suomalaisten yritysten tulee varautua paremmin siihen, millaista osaamista johtajilta tarvitaan tulevaisuudessa. Valinnoissa tarvitaan rekrytointiosaamisen lisäksi syvällistä toimialatuntemusta.  Joukko kokeneita suomalaisia yritysjohtajia lähtee mukaan suorahakualalle uudistamaan alan pölyttyneitä käytäntöjä yhdessä suorahakuyhtiö InHunt Groupin kanssa.

Uudessa InHunt Executive -yhtiössä on tässä vaiheessa osakkaina ja neuvonantajina seitsemän yritysjohtajaa: Microsoftin toimitusjohtaja Ari Rahkonen, Poutun toimitusjohtaja Pekka Kosonen, mm. Wihurin ja Haltin ex-toimitusjohtajana tunnettu Matti Mustaniemi, Stanton Chasen ex-toimitusjohtaja ja pitkän linjan headhunter-ammattilainen Asser Lindholm, Wulff Entren toimitusjohtaja Topi Ruuska sekä helmikuussa Gasumin toimitusjohtajan tehtävästä poisjäävä Antero Jännes. Lisäksi mukana on myöhemmin julkistettava henkilö, jolla on yli 30 vuoden kokemus vaativista taloustehtävistä.

– Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, miten kovatasoisia henkilöitä uudessa yhtiössä on mukana. Suorahakuyrityksillä on iso rooli ja myös vastuu siinä, että suomalaisissa yrityksissä on sellaista osaamista, jota muuttuva toimintaympäristö vaatii. Se on yritysten uudistumisen ja sitä kautta menestymisen ehdoton edellytys, sanoo InHunt Groupin toimitusjohtaja Hannu Mänty.

– Johtajien rekrytointi on yrityksen ja organisaatioiden keskeisimpiä investointeja. Olen lähes 20 vuoden aikana rekrytoinut yli sata johtajaa eri tehtäviin, ja olen hyvin innostunut InHunt Executive Advisor -roolistani. Uskon, että pystyn kokemuksellani auttamaan yrityksiä nopeampaan ja täsmällisempään rekrytointiin, kommentoi Microsoftin toimitusjohtaja Ari Rahkonen.

Lisää läpinäkyvyyttä ja parempaa toimialaosaamista

Suomen suorahakumarkkina ja erityisesti ylimmän johdon hakutoiminta on ollut perinteisesti harvojen toimijoiden käsissä.

– Monilta suorahakuyrityksiltä puuttuu aito toimialaosaaminen tai tietyssä tehtävässä vaadittava substanssiosaaminen. Yksi henkilö ei voi olla jokaisen alan ja tehtävän asiantuntija, jolloin parhaimpien saatavilla olevien kandidaattien löytäminen prosessiin on epävarmaa, sanoo Hannu Mänty.

Suorahaku mielletään perinteisesti vähän mystiseksi toiminnaksi, jonka prosessit ovat vaikeita ymmärtää. Parhaiden osaajien löytyminen edellyttää nykytilanteessa läpinäkyvyyttä, avoimuutta ja myös kattavaa kansainvälistä verkostoa.

– InHunt Group onkin juuri solminut yhteistyösopimuksen Euroopan suurimpiin kuuluvan Hunting
Heads -suorahakuverkoston kanssa. Yhteistyön ansiosta toimintakenttämme on nyt aidosti kansainvälinen, ja voimme palvella sekä suomalaisia että kansainvälisiä asiakkaita, Mänty toteaa.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Hannu Mänty, InHunt Group
p. + 358 400 172 172
hannu.manty@inhunt.fi

InHunt Group on Suomen suurin suorahakualan toimija, jonka palveluksessa on 14 päätoimista headhunteria. InHunt Executive Oy on InHunt Groupin ja seitsemän yritysjohdon ammattilaisen yhdessä omistama yhtiö, joka keskittyy johdon ja muiden avainhenkilöiden suorahakuun.

InHunt Executive
Kuvassa vasemmalta Asser Lindholm, Teemu Ruuska, Kari Juutilainen, Hannu Mänty, Topi Ruuska, Matti Mustaniemi, Pekka Kosonen, Ari Rahkonen ja Horst Becker.
Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Teknisk direktör
Näringslivsdirektör
Tekninen johtaja
Elinkeinojohtaja
Intendentti
Uusimmat

Blogista

Mies miettii toimistossa yhtälöitä.
Strateginen epäselvyys – vai kyvyttömyys tulkita ja yhdistellä dataa?
Strateginen epäselvyys – vai kyvyttömyys tulkita ja yhdistellä dataa? Strateginen epäselvyys kuulostaa houkuttelevalta. Se viittaa joustavuuteen, avoimiin vaihtoehtoihin...
InHuntGroup_SmartOriginal_AsiakasQuote_1200px_1
InHuntin kautta varmistettiin laaja ja laadukas hakijajoukko
Uuden key account managerin rekrytointi herätti Smart Originalilla huolta: olisiko omilla resursseilla mahdollista tavoittaa riittävän laajasti ja laadukkaasti...
InCrest Oy - Strateginen kumppani, joka ymmärtää suomalaista yritystä ja arkea_plain4
InHunt Groupin uusi palvelukokonaisuus kantaa pk-yritykset läpi muutosten
InHunt Groupin uusi palvelukokonaisuus kantaa pk-yritykset läpi muutosten Pk-yritysten kriisit eivät ratkea eri toimijoiden yksittäisillä toimenpiteillä. InHunt...
Kuvassa Tiina Mikkola -Interim-juristi.
Interim-juristi hoksauttaa tavalla, jota et odottanut
Interim-ratkaisut eivät ole vielä arkipäivää Suomessa, mutta niiden arvo kasvaa, myös juridiikassa. Tiina Mikkola on kokenut juristi, joka kokee interim-roolit...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.