Avainasiakaspäällikkö

Anonyymi
Pääkaupunkiseutu

Senior Headhunter Harri Vuontelo 044-577 1204

Asiakkaamme on menestyvä ja kasvava perheyhtiö, jonka toimitilat sijaitsevat pääkaupunkiseudulla. Yhtiö harjoittaa maahantuontia ja myy tuotteitaan laajan jälleenmyyjäverkoston kautta edelleen kuluttajille. Yhtiön päämiehet ovat kansainvälisiä, tunnettuja valmistajia, joita yhdistää vastuullisuus ja korkea laatu. Yritysasiakkaille tapahtuvasta myynnistä vastaa yhtiön oma henkilöstö. Myynnin kohderyhmänä ovat kiinteistöihin, rakentamiseen ja suunnitteluun liittyvät tahot.  Vahvan kasvun myötä nyt etsitään b-to-b myyntiin uutta

AVAINASIAKASPÄÄLLIKKÖÄ ( KAM )

Tehtäväsi on hoitaa merkittävää asiakassalkkua ja saada siinä positiivista kehitystä aikaan. Myös uusien asiakkaiden hankinta kuuluu osana toimenkuvaasi. Työssäsi tapaat kiinteistösijoittajia, kunnallisia ja yksityisiä kiinteistöalan päättäjiä, rakennusliikkeiden ja rakennuttajien avainhenkilöitä sekä isojen suunnittelutoimistojen johtoa ja omistajia.

Tehtävässä menestyminen edellyttää vahvaa ratkaisumyynnin kokemusta, kiinteistöalan tuntemusta sekä näyttöjä vaativien asiakassuhteiden onnistuneesta hoidosta. Sinulla voi olla kaupallinen tai tekninen koulutustausta. Pystyt tarvittaessa käymään asiakkaiden kanssa keskusteluja myös englannin kielellä.

Odotamme sinulta liiketoimintalähtöistä ajattelua, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä työskennellä monipäättäjäympäristössä.

Tarjoamme sopivalle henkilölle todella mielenkiintoisen ja monipuolisen työtehtävän yhdessä oman toimialansa arvostetuimmista yrityksistä. Yhtiö on tunnettu hyvästä työilmapiiristään ja se tarjoaa kilpailukykyisen palkkauksen ja muut edut.

Mikäli kiinnostuksesi heräsi, jätä hakemuksesi oheisen linkin kautta viimeistään 2.11.2020 mennessä mutta toimi pian sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Headhunter Harri Vuontelo 044-577 1204.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Toiminnanjohtajan sijainen
Toimitusjohtaja
Yksikönjohtaja, Rakentaminen
Intendentti
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Kuvassa Tiina Mikkola -Interim-juristi.
Interim-juristi hoksauttaa tavalla, jota et odottanut
Interim-ratkaisut eivät ole vielä arkipäivää Suomessa, mutta niiden arvo kasvaa, myös juridiikassa. Tiina Mikkola on kokenut juristi, joka kokee interim-roolit...
Kuvassa Timo Lappi, hallitusammattilainen.
Vinkit kasvuyrityksen hallitustyöhön
Timo Lapin keynote InHuntin hallitusvalmennuksessa sai kiitosta konkreettisuudestaan ja inspiraatiostaan. Hän puhui kasvuyritysten hallitustyöstä kokemuksen...
Strateginen vastuullisuus hallitustyön ytimessä – Terhi Koipijärvi InHuntin alumnitilaisuudessa_1200x630px_banner-3
Strateginen vastuullisuus hallitustyön ytimessä – Terhi Koipijärvi puhui InHuntin alumnitilaisuudessa
Strateginen vastuullisuus on noussut keskiöön hallitustyössä. InHunt Groupin hallitushakujen alumnitilaisuudessa Keynote Speaker Terhi Koipijärvi käsitteli vastuullisuuden...
Kuvassa InHunt Groupin asiakkaan, Stiga, nosto: "InHuntilta löytyy huippumyyjien tunnistamiseen tarvittava ammattitaito ja kokemus."
Menestys alkaa myynnistä – ja hyvä myynti oikeista ihmisistä
Stiga Oy:llä myynti on kaiken ytimessä. Ja nyt puhutaan ihan oikeasta, vaikuttavasta ja pitkäjänteisestä myynnistä – ei mekaanisesta asiakaslistojen läpikäymisestä,...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa