Kunnanjohtaja

Kirkkonummen kunta
Kirkkonummi / Uusimaa

Tarja Ilvonen p. 050 5691921 ja Janne Ilomäki p. 050 3640028

Tunnethan vetovoimaisen Kirkkonummen? Haemme uutta kunnanjohtajaa.

Oletko kehittämishaluinen, päämäärätietoinen ja vahvat vuorovaikutus- sekä yhteistyötaidot omaava kokenut johtaja? Olisiko sinusta rohkeaksi johtajaksi meille?

”Merellinen Kirkkonummi on kasvava, dynaaminen, elinvoimainen ja kaksikielinen sivistyskunta, jonne muutetaan arjen sujuvuuden, turvallisuuden ja luonnonläheisyyden vuoksi. Painotamme pientalovaltaisuutta ja luonteikkaiden keskuksiemme kehittämistä. Kirkkonummi tavoittelee edelläkävijyyttä digitalisaation ja teknologian käytössä sekä ekologisuudessa. Hakemamme kunnanjohtaja johtaa kuntaa, jonka palvelut vaikuttavat jokaisen kuntalaisen arkeen. Kirkkonummella on jo yli 40 000 asukasta, ja kunta kasvaa edelleen.”

Edellytämme kunnanjohtajaksi valittavalta seuraavaa: virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, hyvä käytännön ymmärrys julkishallinnosta sekä hyvä molempien kotimaisten kielten taito. Valittavalla johtajalla tulee olla näyttöjä onnistuneesta johtajakokemuksesta.

Arvostamme näkemyksellisyyttä kunnan elinvoimaisuuden ja vetovoiman edistämisestä. Tärkeitä eduksi katsottavia ominaisuuksia ovat myös hyvä talousosaaminen, näytöt toiminnan kehittämisestä sekä päätöksenteko- ja toimeenpanokyvyistä. Arvostamme vahvoja yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, moderneja viestintätaitoja sekä hyvää verkostoitumiskykyä.

Kunnanjohtajan ominaisuuksissa arvostamme kykyä innostavaan ja kannustavaan henkilöstöjohtamiseen, kykyä avoimeen ihmisten kohtaamiseen sekä tunneälyn käyttöä.

Tarjoamme tulevalle johtajallemme mielenkiintoisen kehittämismahdollisuuden ja tekemisen meininkiä Helsingin seudun vetovoimaisimmassa kunnassa. Virka täytetään seitsemän vuoden määräajaksi. Lisäksi jatkoaika on mahdollinen.

Lisätietoja antavat mielellään Kirkkonummen kumppanina toimivan InHunt Groupin senior headhunterit Tarja Ilvonen p. 050 5691921 ja Janne Ilomäki p. 050 3640028. Kunnassa lisätietoja antavat kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anders Adlercreutz p. 044 9810191 tai kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi p. 050 5544199.

Kirjalliset hakemukset tulee osoittaa kunnanvaltuustolle 13.3.2023 klo 16.00 mennessä Kuntarekryn sähköisellä lomakkeella www.kuntarekry.fi (työavain 500658). Kysy meiltä lisää ja huomaathan, haastattelemme hakijoita jo hakuajan aikana.

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kunnanjohtaja-500658-1/

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kommundirektor-500658/

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
CEO, Trumo Finance
Museonjohtaja
Toimitusjohtaja – Kirkkonummen Huolto Oy
Verkställande direktör – Kirkkonummen Huolto Oy
VP, Engineering | Managing Director, Finland
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Suomalainen teknologiaekosysteemi ja kasvava startup-ala.
Suomi rakentaa tietä AI- ja teknologiaosaamisen kärkeen – onko tämä meidän hetkemme?
Suomen teknologiasektori kasvaa ja monipuolistuu nopeasti. Tekoälyn lisäksi Suomi on edelläkävijä 5G:ssä, bioteknologiassa ja kyberturvallisuudessa. Kasvu edellyttää...
Ihmiset istuvat neuvottelupöydän ääressä keskustelemassa. Kuvassa näkyy lämmin ja keskittynyt tunnelma, joka kuvastaa muutoksen johtamista ja psykologista turvallisuutta työyhteisössä.
Muutoksen johtaminen ja psykologinen turvallisuus
Moni muutos epäonnistuu, ei siksi että suunnitelma olisi huono, vaan koska ihmiset eivät löydä siihen omaa merkitystään. Psykologinen turvallisuus ja vaikuttamisen...
kuvabanner blogille: Kuinka yritysten hallitukset löytävät parhaan mahdollisen toimitusjohtajan?
Kuinka yritysten hallitukset löytävät parhaan mahdollisen toimitusjohtajan?
Toimitusjohtajan valinta on yksi hallituksen tärkeimmistä ja strategisimmista päätöksistä. Blogissamme InHunt Groupin Marita Vuorinen kertoo, miten hallitus...
banneri blogille: Kenelle strategiasta kannattaa viestiä – ja miksi myös ulospäin? Henkilöt keskustelevat strategiasta kokoustilassa.
Kenelle strategiasta kannattaa viestiä – ja miksi myös ulospäin?
Strategia elää vasta, kun siitä puhutaan. Avoin strategiaviestintä vahvistaa sitoutumista, rakentaa luottamusta ja tekee yrityksen suunnasta yhteisen. Lue, miksi...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa