Asiakas on kaiken toimintamme ydin. Uskomme, että pitkät asiakassuhteet perustuvat luottamukseen ihmisten välillä. Kannustamme yritteliäisyyteen, tuemme hyviä ideoita ja panostamme kasvuun. Howden Finland Oy on Finanssivalvonnan rekisteröimä vakuutusmeklari, jonka osaamista ovat yritysten ja kiinteistöjen vakuuttaminen sekä vahingot. Asiakkaina on kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöitä sekä yritysasiakkaita eri toimialoilta, kuten tuotannollinen teollisuus, suuret investointihakkeet ja infraprojektit. Yhtiössä työskentelee 80 asiantuntijaa viidessä toimipisteessä. Yhtiö on alansa markkinajohtaja Suomessa ja osa maailman suurinta itsenäistä vakuutusmeklariyhtiötä, Howden Broking Groupia.
Etsimme Helsinkiin asiantuntevasta, laadukkaasta, käytännöllisestä ja konkreettisia tuloksia tuottavasta asiakastyöstä innostuvaa
ASIAKASPÄÄLLIKKÖÄ KIINTEISTÖTIIMIIN

Asiakaspäällikön tärkein tehtävä on vastuullaan olevien, omaan salkkuun kuuluvien asiakkuuksien kokonaisvaltainen hoito ja kehittäminen itsenäisesti, kaikkien asiakkaan riskien ja vakuutustarpeiden osalta. Olet tiiviisti yhteyksissä asiakkaisiin ja vakuutusyhtiöihin. Työskentelet kiinteistövakuuttamisen tiimissä tiimipäällikkösi johdolla. Asiakkuuksien menestyksekkäässä hoidossa sekä omien ja yhteisten myyntitavoitteiden saavuttamisessa Sinua tukevat muiden vakuutuslajien asiantuntijat, asiakaspäällikkökollegat ja asiantuntijat palvelu- ja vahinkotiimeissä.
Menestyt tehtävässäsi, jos sinulla on muutama vuosi työkokemusta, josta mahdollisesti osa vakuutusalalta. Sinulla on kokemusta ja näyttöjä asiantuntijatyöstä yritysasiakkaiden parissa. Tunnet mielellään kiinteistöhallinnon tai isännöinnin toimialaa.
Sinulla on luontaisia asiakaspalvelutaitoja ja kykyä rakentaa luottamuksellisia yhteistyösuhteita. Osaat asiantuntijana viestiä ymmärrettävästi ja luottamusta herättävästi ja sinulla on erinomainen ongelmanratkaisukyky. Tulet toimeen englannin kielellä. Sujuvasta ruotsin kielen taidosta on etua tehtävän hoitamisessa.
Sovit hyvin Howdenin joukkoon, kun sitoudut tehtäviisi vastuuntuntoisesti. Sinulla on myynnillistä otetta. Elämänasenteesi on positiivinen. Sinulla on kokemusta toimintatapojen kehittämisestä yhdessä ja suhtaudut muutokseen ratkaisukeskeisesti. Olet tiimipelaaja ja arvostat kaikissa rooleissa tiimissä työskentelevien työtä.
Howden Finland Oy tarjoaa sinulle työpaikan, jossa pääset tekemään vaativia töitä, ja sitä kautta kehittymään työssäsi. Tarjoamme huolellisen perehdytyksen ja kannustamme osaamisen kehittämiseen myös tukemalla kouluttautumista. Etätyöskentely on Howdenilla mahdollista aina kun sujuva asiakas- ja tiimityö toteutuu. Tulospalkkio kannustaa onnistumisiin tiiminä. Työpaikkamme on rento ja keskustelukulttuurimme rehellinen sekä ystävällinen. Ymmärrämme, että ihminen on kokonaisuus ja tuemme terveellistä työ-vapaa-aika -suhdetta.
Lähetä hakemuksesi alla olevan linkin kautta. Liitä mukaan CV:si ja palkkatoiveesi. Kysy tehtävästä lisää toimeksiantoa hoitavilta headhuntereilta.