Asiakkuuspäällikkö

Helsinki / Uusimaa

Senior Headhunter Atte Andersson, 044 975 5602 ja Senior Headhunter Jyrki Hämäläinen, 0400 467 792

Allianz Trade on maailman johtava luottovakuuttaja ja osa Allianz-konsernia – yhtä maailman arvostetuimmista vakuutusyhtiöistä. Toimimme yli 50 maassa ja autamme yrityksiä kasvamaan turvallisesti hallitsemalla luottoriskejä.

Suomessa työskentelemme tiiviissä, kansainvälisessä asiantuntijaorganisaatiossa, jossa arvostetaan yhteistyötä, rehellisyyttä ja jatkuvaa oppimista.

Haemme nyt Asiakkuuspäällikköä vahvistamaan Suomen tiimiä määräaikaiseen tehtävään vuoden 2027 loppuun asti. 

Roolin painopiste on olemassa olevan asiakassalkun hoidossa, kehittämisessä ja kannattavassa kasvattamisessa

Tehtävä 

Asiakkuuspäällikkönä vastaat nimetyn yritysasiakasportfolion kokonaisvaltaisesta hoidosta. Toimit asiakkaiden ensisijaisena 

yhteyshenkilönä ja kehität asiakkuuksia pitkäjänteisesti Allianz Traden strategian mukaisesti. 

Tehtävään kuuluu myös uusien asiakkaiden hankintaa markkinoinnin tuottamien liidien pohjalta sekä tarvittaessa oman verkoston

 ja aktiivisuuden kautta. Työalueesi kattaa koko Suomen. Raportoit tehtävässä Suomen maajohtajalle. 

Keskeiset vastuualueet 

  • Hoidat ja kehität nimettyä asiakasportfoliota ja vastaat asiakaspysyvyydestä 
  • Neuvottelet ja uudistat vakuutusratkaisuja kannattavan kasvun varmistamiseksi 
  • Tunnistat ristiin- ja lisämyyntimahdollisuuksia osana asiakastyötä 
  • Varmistat asianmukaisen hinnoittelun ja portfolion laadun 
  • Huolehdit asiakastyytyväisyydestä ja palvelulaatustandardien toteutumisesta 
  • Teet tiivistä yhteistyötä myynnin, riskienhallinnan ja policy management -tiimin kanssa 
  • Seuraat asiakkuuksia ja omaa tekemistäsi CRM-järjestelmässä 

Mitä toivomme sinulta 

  • Kokemusta BtoB-asiakastyöstä tai myynnistä, mieluiten oman asiakasportfolion parissa 
  • Kiinnostusta yritysten liiketoimintaan, talouteen ja riskienhallintaan 
  • Hyviä neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä kuunnella asiakasta 
  • Järjestelmällistä ja itsenäistä työotetta 
  • Uteliaisuutta ja halua oppia uutta – asenne on kokemusta tärkeämpää 
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa 
  • Ajokorttia (B) 

Tausta esimerkiksi BtoB asiakkuudenhallinnassa, yrittäjänä tai finanssialalla (rahoitus/vakuutus) nähdään etuna, 

mutta tehtävä sopii hyvin myös uransa alkuvaiheessa olevalle, jolla on oikea motivaatio. 

Tarjoamme sinulle 

  • Vastuullisen ja monipuolisen Account Manager -roolin kansainvälisessä ja vakavaraisessa yhtiössä 
  • Määräaikaisen tehtävän vuoden 2027 loppuun – hyvän mahdollisuuden kehittää osaamistasi 
  • Kilpailukykyisen peruspalkan ja kannustavan palkitsemisen 
  • Laajat henkilöstöedut ja joustavan hybridityömallin 
  • Osaavan tiimin, matalan hierarkian ja hands on -johtamisen 
  • Mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla Allianz-konsernin sisällä 

Allianzissa uskomme monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja siihen, että parhaat tulokset syntyvät, kun ihmiset voivat tehdä 

työnsä hyvin ja kehittyä yhdessäLiity joukkoomme ja rakenna asiakassuhteita, joilla on merkitystä. 

Kiinnostuitko? – Näin pääset mukaan! 

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi 23.02.2026 mennessä alla olevan linkin kautta. Lisätietoa antavat InHuntin Senior Headhunterit Atte Andersson, 044 975 5602 ja Jyrki Hämäläinen, 0400 467 792

 
Join us. Let’s care for tomorrow. 

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Hankinta- ja kehitysjohtaja, InCar Oy 
Toimitusjohtaja, Helsingin Merihaka Oy
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä -blogi-1200x630
Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä
Vaikka rekrytointimarkkina näyttäytyy tällä hetkellä monin paikoin työnantajavetoisena, monet osaamisalueet ovat edelleen vaikeasti täytettäviä. Erityisesti...
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.