Eläkeasiantuntija Porasto Oy

Helsinki

Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Headhunterit Harri Vuontelo +358 44 577 1204 ja Mika Luisto +358 400 229 648.

Porasto Oy on asiakkaidensa omistama, Suomen johtava eläkekassojen ja eläkesäätiöiden palveluyhtiö. Porasto tuottaa asiakkailleen mm. tietojärjestelmiä, kansainvälisen kirjanpitostandardin mukaisia vastuulaskelmia, koulutusta, konsultointia, eläkkeisiin, taloushallintoon, vakuutusmatematiikkaan ja asiamiestoimintaan liittyviä palveluita. Eläkesäätiöiden ja eläkekassojen lisäksi Porasto tarjoaa valikoiden palveluita myös muille yrityksille. Yhtiön palveluksessa työskentelee tällä hetkellä noin 40 ammattilaista, joista 9 eläkepalvelut-osastolla. Yrityksen liikevaihto vuonna 2020 oli 6,7 miljoonaa euroa.

Haemme eläkevakuuttamisen yksikköömme asiakkaillemme tarjottavia palveluita vahvistamaan

ELÄKEASIANTUNTIJAA

Eläkepalvelussamme hoidetaan sekä lakisääteistä työeläkettä, että vapaamuotoista lisäeläketurvaa vakuuttavia asiakkaita. Eläkeasiantuntijamme tehtäviin kuuluu työ- ja lisäeläkehakemusten käsittely, ratkaisu, laskeminen, päätösesityksen valmistelu asiakkaalle ja asiakaspalvelua. Asiantuntuntijamme vastaavat kaikkien etuuslajien koko käsittelyprosessin hoitamisesta.  Asiakkaamme voivat räätälöidä itselleen sopivimman palvelumallin, mikä tuo monipuolisuutta työtehtäviin.

Tulevaisuudessa työryhmätyöskentely työeläkealan yhteisissä tapaamisissa voi olla mahdollista samoin kuin oman tehtävän ohella tietohallintomme avustaminen tietojärjestelmien kehittämisessä ja testaamisessa, tai Porastolle ulkoistetun eläkesäätiön toimitusjohtajan tehtävien hoitaminen. Toivomme, että hakemallamme henkilöllä olisi valmius osallistua tarvittaessa asiakastapaamisiin.

Ehdoton edellytys tehtävässä menestymiselle on sujuva suomen ja ruotsin kielen taito. Lisäksi odotamme;

  • Laajaa osaamista lakisääteisten työeläkkeiden käsittelystä
  • Arvostamme myös osaamista esimerkiksi vapaamuotoisen lisäeläketurvan käsittelystä, EU-eläkkeistä, tai kuntoutusasioiden hoitamisesta
  • Arvostamme valmiuttaa kouluttaa eläkeasioita oman asiantuntemuksen puitteissa.

Tehtävä tarjoaa sinulle 

  • Näköalapaikan työeläkemaailmaan alan johtavassa palveluyhtiössä 
  • Mahdollisuuden työskennellä vaihtelevissa ja monipuolisissa asiakastilanteissa mukavassa työyhteisössä
  • Itsenäisen työn, jossa pystyt itse vaikuttamaan toimenkuvaasi 
  • Hyvät työsuhde-edut 

Kiinnostuitko tehtävästä? Hae tehtävää viimeistään 20.11.2021 lähettämällä hakemuksesi alla olevan linkin kautta. Liitä mukaan CV:si sekä palkkatoiveesi. Toimi kuitenkin pian, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Intendentti
CIO
Business Unit Director, Nordics
Hankejohtaja
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Strateginen vastuullisuus hallitustyön ytimessä – Terhi Koipijärvi InHuntin alumnitilaisuudessa_1200x630px_banner-3
Strateginen vastuullisuus hallitustyön ytimessä – Terhi Koipijärvi puhui InHuntin alumnitilaisuudessa
Strateginen vastuullisuus on noussut keskiöön hallitustyössä. InHunt Groupin hallitushakujen alumnitilaisuudessa Keynote Speaker Terhi Koipijärvi käsitteli vastuullisuuden...
Kuvassa InHunt Groupin asiakkaan, Stiga, nosto: "InHuntilta löytyy huippumyyjien tunnistamiseen tarvittava ammattitaito ja kokemus."
Menestys alkaa myynnistä – ja hyvä myynti oikeista ihmisistä
Stiga Oy:llä myynti on kaiken ytimessä. Ja nyt puhutaan ihan oikeasta, vaikuttavasta ja pitkäjänteisestä myynnistä – ei mekaanisesta asiakaslistojen läpikäymisestä,...
Hallituksen rotaatio, onko sitä_InHuntBlogi_1200x630px_event
Uusi tutkimus paljastaa hallitusrotaation salat
InHunt Groupin keväällä 2025 toteutettu rotaatiotutkimus paljastaa uusia näkökulmia hallitustyön kehittämiseen ja jäsenten vaihtuvuuden merkitykseen. 85 asiantuntijahaastattelun...
Kotka lentää vuorten yllä
Tiedote 06/2025
InHuntilta irtisanoutuneiden ja kilpailevan yrityksen perustaneiden headhuntereiden on huomattu vieneen InHuntille kuuluvia aineistoja. InHuntin johto pyrkii...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa