Hallintojohtaja

Helsinki / Uusimaa

Senior Headhunter Pia Siukosaari p. 040 510 4505
Senior Headhunter Jari Tourunen p. 0400 560 836.

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen toimialajärjestö. Kemianteollisuuden osuus Suomen teollisuustuotannosta ja teollisuuden tavaraviennistä on viidennes. Toimiala työllistää Suomessa suoraan noin 34.000 ja välillisesti yhteensä noin 100.000 henkilöä.

Elämää ei ole ilman kemiaa. Se on mukana kaikessa, mitä näemme, koemme tai tunnemme ympärillämme ja itsessämme. Kemia on tärkeä teollinen toimiala ja jatkuvasti kehittyvä luonnontiede. Kemia yhdistää eri aloja ja ihmisiä. Hallintojohtajamme jäädessä eläkkeelle haemme nyt osaavaa 

HALLINTOJOHTAJAA

johtamaan Kemianteollisuus ry:n hallintoa. Hallintojohtajan vastuulla on järjestön taloushallinto, henkilöstöhallinto, järjestöhallinto, toimitilat ja ICT sekä neljän hengen hallintotiimin esihenkilönä toimiminen. Hallintojohtaja on johtoryhmän jäsen ja raportoi toimitusjohtajalle.

Etsimme huippuosaajaa, jolla on

  • vahva talous- ja henkilöstöhallinnon osaaminen,
  • hyvät vuorovaikutus- ja esiintymistaidot,
  • kokemusta esimiestyöstä ja johtamisesta,
  • päätöksentekokykyä, määrätietoisuutta ja sinnikkyyttä asioiden läpiviemiseen.

Tehtäviisi kuuluu

  • liiton taloushallinnon, ohjaus, seuranta ja raportointi,
  • liiton toimialayhdistysten (13 kpl) taloushallinnon ohjaus,
  • liiton palveluyhtiön toiminnan seuranta ja taloushallinnon toteutus,
  • jäsenkysymykset ja jäsenyyden muutostilanteet,
  • henkilöstön kehittämistehtävät, työsopimukset, palkkapolitiikka, työterveyshuolto,
  • toimitilaan liittyvät tehtävät ja selvitykset,
  • ICT-sopimukset ja tietosuoja.

Sovit hyvin rentoon työilmapiiriimme, mikäli olet lempeästi jämäkkä tiimipeluri, joka näkee ison kuvan sekä osaa erottaa pienet ja isot asiat toisistaan. Sinulla on tunneälyä, hyvät ihmissuhdetaidot ja kokemusta valmentavasta johtajuudesta. 

Kemianteollisuus ry tarjoaa näköalapaikan suomalaiseen yhteiskuntaan ja mahdollisuuden tehdä vaikuttavaa työtä. Lisäksi tulevat hyvät henkilöstöedut sekä bonuksena vielä mukavat ja innostuneet työkaverit.

Jos kiinnostuit tehtävästä, lähetä suomenkielinen hakemuksesi palkkatoiveineen sekä CV:si oheisen linkin kautta 9.4.2023 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antavat Inhunt Groupin Senior Headhunter Pia Siukosaari p. 040 510 4505 ja Senior Headhunter Jari Tourunen p. 0400 560 836.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Tehtaanjohtaja
CEO / Toimitusjohtaja, Turku, Pk-seutu
Toiminnanjohtaja
Kaupallinen johtaja | Commercial Director
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Suorahakupalveluiden käyttäminen asiantuntijoiden rekrytoinnissa_plain
Suorahakupalveluiden käyttäminen asiantuntijoiden rekrytoinnissa
Asiantuntijan rekrytointi on sekä mahdollisuus että riski. Se vaikuttaa suoraan yrityksen laatuvaikutelmaan ja asiakastyytyväisyyteen. Tässä blogissa kerromme,...
Rekrytointiprosessin vaiheet–opas työnantajille_plain-2
Rekrytointiprosessin vaiheet – opas työnantajille
Rekrytointiprosessi on monivaiheinen kokonaisuus, jonka onnistuminen vaikuttaa suoraan yrityksen menestykseen ja työnantajamielikuvaan. Tässä blogitekstissä...
InHunt_Varmista yrityksesi SaaS-menestys_1200px_plain
Varmista yrityksesi SaaS-menestys – näin rekrytoit huippuosaajat
SaaS-alan huima kasvu luo kovia haasteita huippuosaajien rekrytointiin! Kilpailu parhaista osaajista on kovaa, ja väärät rekrytoinnit voivat tulla kalliiksi.  Yhteistyö...
Kuvassa menossa työhaastattelu kokoustilassa. Kolme henkilöä pöydän ääressä. Blogi: Miksi suorahaku on tehokkain tapa rekrytoida?
Miksi suorahaku on tehokkain tapa rekrytoida?
Yrityksen arvo syntyy työntekijöiden ajatuksista. Rekrytointi on tärkeä päätös, ja suorahaku voi olla tehokkain tapa löytää avainhenkilöt nopeasti. Senior Headhunter...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa