Hallintopäällikkö, Lidl Suomi

Espoo, Uusimaa / Uusimaa

Lisätietoja antavat InHuntin Senior Headhunterit Jari Tourunen puh. 0400 560 836 ja Tomi Sohlman puh. 040 775 7633. 

Lidl on 20 vuoden ajan kirittänyt suomalaista päivittäistavarakaupan markkinaa, vienyt kotimaisten valmistajien tuotteita maailmalle ja työllistänyt tuhansia suomalaisia. Lidlin menestyksen salaisuus on asenteessa: ”Haluamme tehdä asiakkaamme onnellisiksi joka ikinen päivä”. Vaikka Lidl on kansainvälinen yritys, Suomea koskevat päätökset tehdään Suomessa. Ihmiset, vastuullisuus ja ympäristöasiat ovat Lidlille tärkeitä. Lidlistä tuli vuonna 2022 ensimmäinen hiilineutraali ruokakauppa Suomessa. 

Lidl etsii kiinteistöosastolle innostunutta 

HALLINTOPÄÄLLIKKÖÄ 

vastaamaan siitä, että Lidlin sopimushallinto, ylläpitojärjestelmät, laadunvalvonta ja tunnuslukujen seuranta toimivat moitteettomasti ja niitä myös kehitetään entistä paremmiksi. Pääkonttorimme kiinteistöosaston vastuulla ovat muun muassa myymälärakentamisen kehittäminen sekä ylläpidon ohjeistaminen ja kiinteistötekniikka. 

Hallintopäällikkönä toimit tärkeässä roolissa ylläpidon johtamisessa ja kehittämisessä. Pidät huolen siitä, että myymälämme palvelevat asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Vedät tiimiä, johon kuuluu kokeneita ammattilaisia. Raportoit tehtävässäsi kiinteistöosaston päällikölle. 

Sinulla on johtamiskokemusta ja sosiaaliset taidot, joiden avulla motivoit ja sitoutat tiimisi jäseniä kehittymään ja kehittämään toimintaa niin, että lopputuloksena ovat onnistuneet projektit ja analyysit. Vastuullasi ovat myös budjetointi ja projektien hallinta. 

Tärkeimmät vastuusi ovat 

  • tunnuslukuraportoinnin kehittäminen, 
  • budjetointi ja seuranta, 
  • sopimushallinnon kehittäminen, 
  • ylläpidon järjestelmien käyttöönotto ja koulutuksen järjestäminen, 
  • ylläpidon laadunvalvonnan käynnistäminen ja seuranta. 

Odotamme sinulta 

  • riittävää johtamiskokemusta, 
  • järjestelmällistä, proaktiivista ja kehittämishaluista työotetta,
  • hyviä ihmissuhdetaitoja ja esiintymiskykyä, 
  • soveltuvaa koulutusta, esimerkiksi kaupallisen alan korkeakoulututkinto tai YAMK,
  • Excelin ja Officen erinomaista hallintaa,
  • vähintään hyvää englannin kielen taitoa, saksa luetaan eduksi. 

Tarjoamme sinulle 

  • kiinnostavan tehtävän, jossa voit vaikuttaa, 
  • mahdollisuudet kouluttautua ja edetä Suomessa tai kansainvälisesti, 
  • kilpailukykyiset edut, 
  • Lidlin yrityskulttuurin, joka mahdollistaa työn ja vapaa-ajan tasapainon,
  • bonuksena tulevat mukava ilmapiiri ja tosi kivat työkaverit. 

Mikäli kiinnostuit Lidlistä ja koet tehtävän omaksesi, lähetä CV:si ja hakemuksesi oheisen linkin kautta 15.11.2022 mennessä. Lisätietoja antavat InHuntin Senior Headhunterit Jari Tourunen puh. 0400 560 836 ja Tomi Sohlman puh. 040 775 7633. 

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Sales Manager, Abena Finland Oy
Aluejohtaja
Talousjohtaja / CFO / Financial Controller, Masku
Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Kaupan ja elintarvike- alan osaajat_InHuntGroup_plain2
Varmista parhaat osaajat kaupan alan tehtäviin - näin onnistut!
InHuntin kaupan alan osaajapooli kattaa laajasti toimialaosaajia vähittäis- ja tukkukaupasta sekä elintarviketoimialalta.
InHuntGroup_Tradenomit_banner-2
Tradenomit ja InHunt Group yhteistyöhön
InHunt Group Oy ja Tradenomit käynnistävät yhteistyön, jonka avulla Tradenomien jäsenet saavat jatkossa aiempaa enemmän tukea työllistymiseen ja urakehityksen...
Liitot, yhdistykset ja säätiöt_pooli_InHuntGroup_plain3
Miten välttää kymmenien tuhansien eurojen virheinvestointi liiton, järjestön tai säätiön rekrytoinnissa?
Suomessa kolmas sektori on täynnä monipuolisia toimijoita, jotka tarvitsevat parhaita osaajia menestyäkseen. Miten suorahaku voi olla avain onnistuneeseen rekrytointiin...
HAB_banner
Hyväksytty Advisory Board (HAB) -stipendiaattiohjelma 2024
Hyväksytty Advisory Board (HAB) -stipendiaattiohjelma 2024 – haku käynnissä 1.4.2024 saakka
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa